Kun eläminen ei vaan kiinnosta (pitkä teksti)

Ei kiinnosta sota, eikä muukaan maailmalla tapahtuva, ei kiinnostais työnteko, ei ole kavereita, sukulaisiakaan ei kiinnosta jokaisella niistä on oma elämä, parisuhteet, lapset yms. Kuulumiset on pikaiset, olen se outolintu en osaa olla sosiaalisesti taitava tai se älykkäin viime juhlissa jonka sisarus järjesti en tuntenut taaskaan ketään luulin että edes yksi viidestä sisaruksesta olis päässyt paikalle että olis ollut joku tuttu mutta ei...  Siellä sitten koetin jutella myös niille tuntemattomille mut katsottiin kuin halpaa makkaraa ja 2 sanaa ja sit jutut siirtyi sisäpiirijuttuihin joissa en ole mukana. 

Siskoni ties varsin hyvin etten tunne hänen kavereitaan, hänen puolisonsa sukua yms ja silti kutsui. Mulle sosiaaliset tilanteet muutenkin ahdistavia. 

Tuli tästä mieleen se kun monesti lukenut kuinka suomalaiset on ilkeitä ja kylmiä kaikille muille paitsi lähipiirille niin tämän olen todennut pitävän paikkansa monessa tilaisuuksissa ja arkipäivån kohtaamisissa. 

Yksinäisiä on todella paljon tässä maassa ei välttämättä minun kaltaisia totaaliyksinäisiä jolla ei ole lapsia tai edes parisuhdetta vaan yksin voi olla vaikka olisi porukkaa ympärillä ja olisi omat lapset ja puoliso. 

Tää eläminen ei vaan enää kiinnostaisi tuntuu että vaikea tästä nousta, ei ole kukaan kannustamassa, ei olkapäänä juttelemassa ei yhtään mitään. Ainoa plussa on työpaikka ja sekin varmaan riistetään multa, on niin paljon ollut huonoa tuuria elämässä että ei mitään rajaa.