Mitä teidän rauhallinen, urheilusta kiinnostumaton lapsi harrastaa?

Lisäksi soittaa kitaraa ja touhuaa paljon koiransa (kultainen noutaja) kanssa, käyvät siis ihan ohjatuissa toko- ja agilitytreeneissä.

Jos haluaa lätkätreeneihin, pitää vastaavasti soittaa jotan instrumenttia, käydä taidekerhossa tms.



Jos haluaa soittaa jotain instrumenttia (käydä taidekerhossa tms.), pitää vastaavasti myös harrastaa jotain liikunnallista.



Kummankaan ei tarvitse olla hirmuisen vakavaa. Mutta koska lapsi ei osaa vielä tehdä pitkälle elämään (kuten fyysiseen terveyteen ja henkiseen kehitykseen) liittyivä asioita, on vanhempien vähän ohjattava.



Näin oli myös itselläni kotona. Pelasin lentopalloa talvisin ja pesäpalloa kesäisin. Soitan myös pianoa, hanuria, viulua ja selloa.



Vanhempieni viisaus asiassa on sellainen jonka haluan siirtää omien lasteni kasvatukseen.

luistelu ja tanssi. Ja nyt hinkuavat sählyyn.

Toinen soittaa pianoa, ja lisäksi molemmat lukevat paljon, pelaavat tietokoneella ja tykkäävät rakennella kaikenlaista (lennokkeja, pienoismalleja jne).



Itse en usko ohjattujen harrastusten tai liikuntaharrastusten tarpeellisuuteen lapsille enkä yritä lapsia painostaa mihinkään mitä he eivät itse halua. Itsekään en mitään harrastanut ja ihan täysipäinen, pärjäävä ja hyväkuntoinenkin olen.

siellä kuitenkin myös leikitään, ulkoillaan ja liikutaan. poika ei ole joukkuepelaaja eikä "pärjää" isoissa hälyryhmissä, mutta partiossa 10 samanikäistä poikaa, ja se on huippujuttu!

Haluaa vaihtaa uimisen uimahyppyihin, mutta joutuu vielä vähän treenaamaan uimista ennen kuin saa vaihtaa.

Lapsi tykkää kovasti.



Tykkää kyllä urheilusta, jos siihen ei liity kilpailemista. Eli käymme oman perheen voimin uimassa, hiihtämässä, pyöräilemässä jne. Mutta lapsi ei yhtään innostu seurassa urheilemisesta (on kokeillut montaa lajia) koska hänellä ei ole mitään kilpailuviettiä ja ei innostu siitä, että pitäisi keskittyä yhteen lajiin ja harjoitella sitä monta kertaa viikossa.

Ja tekee paljon käsitöitä yms. hommia. Ja lukee.



Mä olen oikein tyytyväinen lapsen valintoihin ja koitan häntä tukea siinä että kaikki ei vaan ole hyviä urheilussa ja kaikkien ei ole pakko harrastaa urheilua. Liikkua kyllä ja ulkoilla mutta kilpailu-urheilu ei vaan ole kaikkien juttu.



Ikävä kyllä, asenteet ei ole 20 vuodessa muuttuneet mihinkään. Itse olen ollut se heikko tyttö joka ei osunut palloon eikä jaksanut juosta ja oma lapsi on samaa maata. Ja huomaan että välillä on todella alamaissa kun liikuntatuntipäivä lähestyy kun koulussa edelleen hyviä tyyppejä on vain ne jotka on nopeita ja hyviä urheilussa. Onneksi tytöllä on aika vahva itsetunto ja onkin oppinut jo sanomaan näille himoliikkujille että antaa painaa vaan, tuun perässä kun ehdin :D



(meni vähän ot)

Poika

10v tyttö harrastaa kuvataidekoulua ja lukemista.

Liikunta hoidetaan vapaa-ajan ulkoilulla omalla pihalla tai lähialueen puistoissa, mihinkään joukkuelajiin tai urheiluharrastukseen en pakota, kun haluja (eikä taitoja) ole.

Jos haluaa lätkätreeneihin, pitää vastaavasti soittaa jotan instrumenttia, käydä taidekerhossa tms.

Jos haluaa soittaa jotain instrumenttia (käydä taidekerhossa tms.), pitää vastaavasti myös harrastaa jotain liikunnallista.

Kummankaan ei tarvitse olla hirmuisen vakavaa. Mutta koska lapsi ei osaa vielä tehdä pitkälle elämään (kuten fyysiseen terveyteen ja henkiseen kehitykseen) liittyivä asioita, on vanhempien vähän ohjattava.

Näin oli myös itselläni kotona. Pelasin lentopalloa talvisin ja pesäpalloa kesäisin. Soitan myös pianoa, hanuria, viulua ja selloa.

Vanhempieni viisaus asiassa on sellainen jonka haluan siirtää omien lasteni kasvatukseen.