Mitä voi vaatia mieheltä, jonka kanssa on vauva tulossa mutta ei asuta yhdessä?
Tulin melko pian raskaaksi tapaamisemme jälkeen. Olin ihan iloinen uutisesta, ja mieskin oli sitä mieltä että pidetään vauva kun hänelläkin ikää on jo yli 30 eikä yhtään lasta. Itselläni on eron jäljiltä 3-vuotias lapsi.
Mies kuitenkin otti takapakkia ja erosimme. Pysyttelimme silti aloitteestani väleissä. Olen nyt viikolla 31. Olemme nähneet raskausaikana kolme kertaa, koskaan hän ei soita ja kysy vointia tms. Olen ollut lähes koko raskauden vuodelevossa ennenaikaisten supistusten takia. 3-vuotiaallani ei ole isää kuin satunnaisesti kuvioissa koska mies työskentelee ulkomailla. Tulevan lapsen isä ei ole korviaan lotkauttanut vaikealle tilanteelleni. Olen joutunut turvautumaan ystäviin esim. kauppareissuissa, koska minulla ei ole autoa. Miehellä on auto, eikä hän asu kaukana. Hän juhlii paljon, ja menee nyt jouluksikin äidillensä. Hän on iloinen raskaudestani, mutta ei osallistu mitenkään mihinkään. Jos pyydän jotain apua, hän suuttuu ja sanoo että on ehtinyt jo sopia muuta, esim. risteilyn kavereiden kanssa.
Mihinkään hankintoihin hän ei ole osallistunut, vaikka on luvannut. Vaatimuksia kyllä on: lapselle pitää tulla miehen sukunimi, hän tulee synnytykseen ja tuo äitinsä mukaan, etunimi on jo päätetty jne.
Itseäni vain ahdistaa. Olisin halunnut tutustua mieheen lähemmin raskauden aikana, jotta tuntuisi hyvältä ottaa hänet synnytykseen mukaan. Suoraan sanoen en luota häneen, ja haluaisin ottaa mukaan jonkun hyvistä ystävistäni joista on ollut suuri apu tämän raskauden aikana.
Olenko kohtuuton, kun olisin kaivannut miehestä enemmän tukea raskauteeni? Onko hänellä edes mitään velvoitteita, koska emme ole ns. yhdessä? Hän on kyllä sanonut, että katsotaan sitten synnytyksen jälkeen miten alkaa mennä, josko voisimmekin olla pariskunta..
Kommentit (9)
et voi vaatia mitään koska ette ole pariskunta virallisesti. Ja nyt koska mies ei ole tukenut sinua lainkaan, ei hänelläkään ole oikeutta vaatia. Nimeä lapsi miksi haluat ja ota synnytykseen sellainen henkilö johon luotat. Nyt keskityt vain omaan hyvinvointiisi, lapseesi ja uuden tulokkaan syntymään, teidän suhde tulee sitten perässä jos tulee.
Jurppii tuollaiset miehet jotka kyllä osaa vaatia omaa nimeään ja kaikkea mutta tukena ei osata olla :(
Pidä puoliasi. Mitään et voi äijältä vaatia, ja sen vuoksi ei sekään voi vaatia sinultakaan mitään.
Ja mieheltäkin voit vaatia jotain vasta kun isyys tunnustettu.
ennenkuin alkaa sitä seksiä harrastelemaan...olis ehkä kerennyt tutustua mieheen paremmin.
vääntää mukuloilta joka ukon kanssa heti suhteen alussa. Pöljä lutikka. No ittepä kärsit.
Et kai sä voi siltä vaatia mitään muuta kuin elarit?
Jos,niin ihan olet ansainnut kaiken ton paskan ja moneen kertaan.
älä pidä yhteyttä, äläkä varsinkaan anna oletetun anopin sotkeentua asiaa.
Vasta kun isyys on tunnustettu ja rahaa tulossa, mies voi alkaa isäksi.
Enkä tosiaankaan ottaisi lähes ventovierasta miestä synnytykseen mukaan.
Ehdottomasti otat oman kaverisi mukaan synnytykseen ja huit hait koko ukolle.Eikä missään nimessä sen sukunimeä tai muitakaan oikeuksia eihän tuo ole kun pannut sut paksuksi.
Älä ole liian sinisilmäinen...