Oletko syöpäsairaan lähisukulainen? Tarvitsisin vertaistukea. On todella vaikeaa seurata vierestä kun toinen sairastunut. Voin ihan pahoin.

Voimia sinulle tähän hetkeen!

No se on voi voi, sinun pitäisi olla se, jolla on voimia tukea sairasta.

Ymmärrän. Olo on neuvoton, avuton. Sitä elää toivon ja pelon tunteiden kanssa koko ajan. Meillä on menossa jo 4 vuosi tätä vuoristorataa. Lopputuleman tiedämme kaikki, sillä läheiseni syöpä ei parane.

Siihen tottuu. Älä anna sairauden määrittää läheistäsi, itseäsi tai suhdettanne. Älä tee siitä identiteettiä. 

Vierailija kirjoitti:

No se on voi voi, sinun pitäisi olla se, jolla on voimia tukea sairasta.

Just näin, mutta haluaisin huutaa suoraa huutoa, että APUA. Tämä on aivan hirveetä. On vienyt lähemmäs Jumalaa ja rukoilen joka päivä.

Olin. Rakkaan läheisen menehtymisestä tuli viisi vuotta täyteen keväällä. Se syöpätaistelu oli lyhyt, kuoli kuukauden kuluttua diagnoosin saamisesta. Kauttaaltaan levinnyt syöpä, "emokasvain" keuhkoissa ja rikkoi kasvaessaan kylkiluita tieltään. Juu, nykyään kannatan eutanasiaa. En tässä elämässäni unohda niitä läheisen tuskan ilmeitä saattohoito-osastolla. Se saa*anan syöpä kirjaimellisesti söi meiltä ihanan ihmisen. Ja ne kivut olivat taatusti hirveitä, silti tuntui että niitä sai anella polvillaan lisää hänelle!

Vierailija kirjoitti:

Olin. Rakkaan läheisen menehtymisestä tuli viisi vuotta täyteen keväällä. Se syöpätaistelu oli lyhyt, kuoli kuukauden kuluttua diagnoosin saamisesta. Kauttaaltaan levinnyt syöpä, "emokasvain" keuhkoissa ja rikkoi kasvaessaan kylkiluita tieltään. Juu, nykyään kannatan eutanasiaa. En tässä elämässäni unohda niitä läheisen tuskan ilmeitä saattohoito-osastolla. Se saa*anan syöpä kirjaimellisesti söi meiltä ihanan ihmisen. Ja ne kivut olivat taatusti hirveitä, silti tuntui että niitä sai anella polvillaan lisää hänelle!

Jäi lopusta pois se että kipulääkkeitä siis sai anella polvillaan

Voimia. Toivotaan parasta. Ikävä kyllä syövän hoito on Suomessa valovuoden jäljessä moniin muihin maihin verrattuna. Eikä tilannetta auta sotealueiden säästökuurit. 

Ota etäisyyttä välillä tai vähän, että voit latautua, levätä. Ja muita tukemaan myös sairastunutta. Voimat menevät helposti itselläkin. Säikähdin kesällä nyt kauheasti että yksi kaukainen tyyppi kuolee, hänellä paha tilanne, vaikken henk.koht tunne. Se alkoi ahdistaa ja yritän että lopettaisin välillä ajattelun siitä. En ymmärrä mistä hänelle tuli, vain arveluita. Se asia kummittelee ja pelkään muidenkin kuolemaa, vaikka muut ok. Ja omat rytmihäiriöt saivat sitten tulta alleen, mutta olen rauhoitellut itseä.

Vierailija kirjoitti:

Olin. Rakkaan läheisen menehtymisestä tuli viisi vuotta täyteen keväällä. Se syöpätaistelu oli lyhyt, kuoli kuukauden kuluttua diagnoosin saamisesta. Kauttaaltaan levinnyt syöpä, "emokasvain" keuhkoissa ja rikkoi kasvaessaan kylkiluita tieltään. Juu, nykyään kannatan eutanasiaa. En tässä elämässäni unohda niitä läheisen tuskan ilmeitä saattohoito-osastolla. Se saa*anan syöpä kirjaimellisesti söi meiltä ihanan ihmisen. Ja ne kivut olivat taatusti hirveitä, silti tuntui että niitä sai anella polvillaan lisää hänelle!

Voin niin samaistua tähän. Oma äiti lähti nopeasti diagnoosin jälkeen ja se muutos oli todella raju! Ymmärrän nyt miksi sitä sanotaan syöväksi, koska se todella syö ihmisen elävältä. 
Kovasti jaksamista ap:lle, tuo tie ei ole helppo, mutta tavalla tai toisella sekin tie tulee aikanaan päätökseen ja elämä täyttyy muista asioista. Siinä matkalla sinäkin kasvat. 

Voimia. Mikä syöpä kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Siihen tottuu. Älä anna sairauden määrittää läheistäsi, itseäsi tai suhdettanne. Älä tee siitä identiteettiä. 

Ei siihen totu. Ja jos on agressiivista sorttia, se määrittää ihan kaiken uusiksi.

Vierailija kirjoitti:

No se on voi voi, sinun pitäisi olla se, jolla on voimia tukea sairasta.

Onko sulla kokemusta syöpään sairastuneen läheisenä olemisesta?

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle tähän hetkeen!

Ja tulevaan...