Kalastusetiketti? Menin pojan kanssa kalaan, mutta ajettiin pois?
Mentiin pojan kanssa joen rantaa kalaan ja aikomuksena onkia ja hiukan heittää virveliä. Näin tehtiin ja heitettiin onki veteen. Kuinkas ollakaan vastarannalla oli jo kalastaja virvelinsä kanssa. Hämmästyin kun heitteli sitä viehettään ihan meihin asti, hiukan pelottikin. Jatkettiin sitä onkimista kuitenkin.
Vähän ajan päästä poikani otti virvelin ja heitti vieheen sopuisasti toiseen suuntaan kuin vastarannan kalastaja pääasiassa heitteli. Kuinkas ollakaan kun vastapäinen kalastaja huomasi pojan heiton niin heitti tämän siiman päälle ja siimat sotkeutuivat yhteen ja kalastaja sai oman viehensä takaisin, mutta pojan viehe pohjaan kiinni ja vedettiin sitten siima poikki.
Vastarannan kalastaja huusi että hän oli paikalla ensin ja heitellään ja ongitaan hänen reviirillään.
Paskanmaku suussa sitten lähdettiin kotiin. Oltiin vissiin sitten syyllisiä.
Mitä mietteitä herää kalastajilla?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette menneet toiseen kohtaan kalaan? Joen vartta pitkin.
Siinä ei voinut mennä toiseen kohtaan. Oltaisiin toki menty, jos olisi ollut mahdollista.
ap
Tuon takia käytetään vahvaa kuitusiimaa. Repii vastustajan siimat poikki ja häviäjä poistuu kun viehevarasto on tyhjä.
Tämän takia en harrasta mitään, koska joka lajissa on oma etiketti ja jokaisen huru-ukon omakeksimät säännöt siitä mitä kukakin saa tehdä ja mitä ei, nämä vanhat harrastajat sitten valvoo muiden toimintaa kuin piru Raamattua.
Huutelijalle voi käydä työntämässä vavan perseeseen
Harmi että poika sai keljun kuvan mukavasta harrastuksesta. Jospa kokeilette uudestaan jossain paremmassa paikassa.
Lähinnä tuo että, omiiko joen rannalla "ensin" kalastava myös vastarannan kalastusalueen? Minulle ei tämä tullut mieleenkään.
ap
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Oletettavasti poika alle 18 niin ei tarvii
Meillä tulee pihatielle ihmisiä ongelle, koska on mukavampi onkia sillalta kuin mennä takiaisten sekaan joen rantaa. Auto pysäköidään keskelle siltaa ja jos asiasta huomauttaa, niin alkaa valitus siitä, että ei tästä kukaan kulje autolla ja mihin tästä muka pääsee. Olenkin tänä kesänä oppinut ajamaan autoni sillalle onkijoiden auton taakse, lukinnut auton, moikannut iloisesti ja kävellyt kotiin. Siellä on mutkan takana lukittu portti, siihen asti pääsevät ajamaan ja sitten alkaa huutelu, että auto pitää siirtää, he ei pääse kotiin. No ihanko oikeasti, eihän sitä tietä edes käytä kukaan!
Itse en menisi lähelle, jos joku muu paikalla ensin. Mutta mulle ei oo kalat niin tärkeitä, että alkaisin lasta kiusaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Niin. Oliko oma lupasi kunnossa, onko poikasi alaikäinen?

Mitä se tähän aiheeseen liittyy? Mikset ihmettele oliko vastarantaörisijän luvat kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Itse en menisi lähelle, jos joku muu paikalla ensin. Mutta mulle ei oo kalat niin tärkeitä, että alkaisin lasta kiusaamaan.
Miksi tähän tuli alapeukkuja?
Vastarannan kalastajan käytös oli röyhkeää, vaarallista ja hyvien tapojen vastaista. Kalastusetiketin mukaan ette olleet syyllisiä tilanteen eskaloitumiseen, vaikka tilanteessa tehtiinkin yksi lakitekninen virhe.Tässä on rehellinen ja selkeä katsaus siihen, miten kalastusetiketti ja laki määrittävät tällaiset tilanteet.
Mitä kalastusetiketti sanoo?Ensimmäisenä paikalla olevalla on etuoikeus: Ensin saapunut kalastaja saa kalastaa rauhassa omalla alueellaan.Toisten kunnioitus:
UUDEN KALASTAJAN ON JÄTETTÄVÄ RIITTÄVÄSTI VÄLIÄ AIEMMIN TULLEESEEN
. HEITTELY TOISEN SIIMAN PÄÄLLE tai aivan lähietäisyydelle
on aina etikettivirhe.TAHALLINEN SOTKEMINEN ON KIELLETTYÄ:!
Vastarannan kalastajan teko – tahallinen heittäminen poikasi siiman yli ja välineiden rikkominen – on törkeää käytöstä ja täysin etiketin
vastaista.Turvallisuus ennen kaikkea: Vieheen heittäminen ihmisiä kohti niin, että se pelottaa, on vaarallista ja vastoin kaikkia sääntöjä.Mitä laki sanoo? (Jokaisenoikeudet vs. Luvat)Tässä kohtaa
tilanteessanne oli luultavasti mukana pieni väärinkäsitys lainsäädännöstä:Onkiminen: Onkiminen kuuluu jokaisenoikeuksiin (maksuton), paitsi vaelluskalavesistöjen koski- ja
virtapaikoissa.Virvelöinti (Viehekalastus): Viehekalastus vaatii aina 18–64-vuotiaalta kalastonhoitomaksun. Lisäksi virtaavissa vesissä (joet ja kosket) pelkkä valtion maksu ei yleensä riitä, vaan kohteeseen tarvitaan aina erillinen paikallinen
viehelupa.Yhteissääntö: Koski- ja virtapaikoissa onkiminen ja pilkkiminen on lailla kokonaan kielletty ilman vesialueen omistajan erillistä lupaa.Vastarannan kalastaja saattoi kokea omistajuutta
Vierailija kirjoitti:
Joen leveys?
Purohan se oli, ei mikään joki. Menkää Mississippille, ei sotkeennu siimat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Niin. Oliko oma lupasi kunnossa, onko poikasi alaikäinen?
Kalastamisesta saa puhua vain sen jälkeen kun on kertonut lupien olemassaolon palstailijoille?
Miksi ette menneet toiseen kohtaan kalaan? Joen vartta pitkin.