Kalastusetiketti? Menin pojan kanssa kalaan, mutta ajettiin pois?
Mentiin pojan kanssa joen rantaa kalaan ja aikomuksena onkia ja hiukan heittää virveliä. Näin tehtiin ja heitettiin onki veteen. Kuinkas ollakaan vastarannalla oli jo kalastaja virvelinsä kanssa. Hämmästyin kun heitteli sitä viehettään ihan meihin asti, hiukan pelottikin. Jatkettiin sitä onkimista kuitenkin.
Vähän ajan päästä poikani otti virvelin ja heitti vieheen sopuisasti toiseen suuntaan kuin vastarannan kalastaja pääasiassa heitteli. Kuinkas ollakaan kun vastapäinen kalastaja huomasi pojan heiton niin heitti tämän siiman päälle ja siimat sotkeutuivat yhteen ja kalastaja sai oman viehensä takaisin, mutta pojan viehe pohjaan kiinni ja vedettiin sitten siima poikki.
Vastarannan kalastaja huusi että hän oli paikalla ensin ja heitellään ja ongitaan hänen reviirillään.
Paskanmaku suussa sitten lähdettiin kotiin. Oltiin vissiin sitten syyllisiä.
Mitä mietteitä herää kalastajilla?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Oletko varma, että ette olleet kalastuskieltoalueella? Muistitko lukea alueen kyltit? Koski- ja voimalaitosalueilla on tuollaisia paikkoja vaikka kuinka paljon. Moni vastaava lohikalapitoinen alue vaatii lisäksi kalastusalueen luvan, kukaan ei saa edes onkia ja alle 18-vuotiaskin tarvitsee luvan virvelilleen.
Vierailija kirjoitti:
Itse en menisi lähelle, jos joku muu paikalla ensin. Mutta mulle ei oo kalat niin tärkeitä, että alkaisin lasta kiusaamaan.
On paikalla ensin? Vastarannalla?

Hmmmm.. tuo edellisellä sivulla mainittu turpiinveto, alkaa tuntumaan tähänastisista neuvoista parhaimmalta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia en harrasta mitään, koska joka lajissa on oma etiketti ja jokaisen huru-ukon omakeksimät säännöt siitä mitä kukakin saa tehdä ja mitä ei, nämä vanhat harrastajat sitten valvoo muiden toimintaa kuin piru Raamattua.
se oikea etiketti o että heitetään vuorotellen ja jos joku on siellä aiemmin ollut hän tietää tämän joten epäilisin asian menneen niin päin että etikettiä ymmärtämätön heitti toisen siiman päälle ei se joka jo kalassa oli. Ellei sitten kummallakin ollut etiketti hukassa.
Varmaan samaa ihmistyyppiä kuin talvella ne hiihtoladuilla toisiin käsiksi käyvät suksijat.
Olisit vaan pitänyt pääsi ja antanut lapsesi heitellä. Itse olen sen verran mulkku, että olisin kysynyt siltä ukolta että soitetaanko poliisi paikalle vai annatko midän olla rauhassa tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en menisi lähelle, jos joku muu paikalla ensin. Mutta mulle ei oo kalat niin tärkeitä, että alkaisin lasta kiusaamaan.
On paikalla ensin? Vastarannalla?
ap
Jos vastaranta on niin lähellä, että heitot yltää vastarannan lähelle ja toisten siimoihin, niin paikka on sama. Oon vuosikymmeniä kalastanut, ja paljon joilla, perholla ja virvelillä. Kyllä tää on ihan selvä asia. Siitä huolimatta lähtisin itse ennemmin pois kuin alkaisin riidellä, etenkin, kun lapsi kyseessä. Saattaisin ehkä huomauttaa ystävälliseen sävyyn tilanteesta riippuen.
0/5
Muuttaisit edes joskus tyyliäsi.
Vierailija kirjoitti:
Harmi että poika sai keljun kuvan mukavasta harrastuksesta. Jospa kokeilette uudestaan jossain paremmassa paikassa.
"Sai keljun kuvan"?
Saiko hän siis väärän kuvan vai että, harmi että tämä yleinen kalastajien tosilleen viljelemä "keljuus" kongretisoitui heti ensimmäisillä kerroilla?
Olsiko ollut kivampaa että keljuus olisi paljastunut vasta myöhemmin?
ap
sillä ei ole merkitystä oikeasti kuka oli ensin ei ole varauksia eikä omistuksia paikoille, se on vanhanaikainen 1900 luvun aikalaisten kuvitelma, jota vahan suomalaiset patut noudattavat, nykyetiketti antaa sijaa ja saa sitä siinä keskustellaan eikä olla hiljaa kuten suomalaisilla on tapana. jos paikalla on joku häntä tervehditään ja kysytään onko kalaa tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Niin. Oliko oma lupasi kunnossa, onko poikasi alaikäinen?
Kalastamisesta saa puhua vain sen jälkeen kun on kertonut lupien olemassaolon palstailijoille?
Lähinnä kiinnostaa opettaako isä laittomuuksia pojalleen. Kalastus on ihan hyvä harrastus, joka alkaa ihan siitä että jos käytetään virveliä niin kalastonhoitomaksu on kunnossa, edellyttäen että kalastaja täyttää maksun ikärajan.

ei vaan kysytään, onko ollut/tullut kireitä siimoja
tein joskus virheen ja kysyin onko kalaa tullut ja sain kuulla ettei niin saa kysyä, kun tietää huonoa onnea
samoin hyvä kalaonni pitää toivottaa "kieritä siimoja" muodossa
nuo ovat aika taikauskoista väkeä monesti, joten kantsii olla varovainen mitä sanoo :D

Ei liity aiheeseen, etkä voi tietää, onko isä vai äiti.
Jos et satu tietämään, niin lohikalapitoisissa virtavesissä onkiminen on kielletty. Saitte salakalastajan kohtelun.

Läheskään kaikkia virtavesiä ei ole luokiteltu lohi- ja siikapitoisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Niin. Oliko oma lupasi kunnossa, onko poikasi alaikäinen?
Kalastamisesta saa puhua vain sen jälkeen kun on kertonut lupien olemassaolon palstailijoille?
Lähinnä kiinnostaa opettaako isä laittomuuksia pojalleen. Kalastus on ihan hyvä harrastus, joka alkaa ihan siitä että jos käytetään virveliä niin kalastonhoitomaksu on kunnossa, edellyttäen että kalastaja täyttää maksun ikärajan.
Ei liity aiheeseen, etkä voi tietää, onko isä vai äiti.
Ihan tasan liittyy, varsinkin jos esim. vanhemmalla on ajatus että lapselle hankitaan ns. kipinää kalastusharrastukseen. Silloin homma tehdään alusta asti oikein eikä oikaista oman mielen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en menisi lähelle, jos joku muu paikalla ensin. Mutta mulle ei oo kalat niin tärkeitä, että alkaisin lasta kiusaamaan.
On paikalla ensin? Vastarannalla?
ap
Jos vastaranta on niin lähellä, että heitot yltää vastarannan lähelle ja toisten siimoihin, niin paikka on sama. Oon vuosikymmeniä kalastanut, ja paljon joilla, perholla ja virvelillä. Kyllä tää on ihan selvä asia. Siitä huolimatta lähtisin itse ennemmin pois kuin alkaisin riidellä, etenkin, kun lapsi kyseessä. Saattaisin ehkä huomauttaa ystävälliseen sävyyn tilanteesta riippuen.
Ok. Sääntöpuoli tuli selväksi.
Tässä on nyt sitten vaan se että tuo kalastuspaikka mikä kyseessä on melko yleinen kuntakeskuksen kyljessä oleva. Noilla säännöillä mitä edustat ei oikein homma toimisi. Tässä taajamakalastuksessa ei ole ollenkaan verenmaku saalis tärkeintä vaan rento itsensä nollaus ja vapaa-aika. Nyt sitten on käynyt niin että "keskuuteemme " on "uinut" kalastaja joka katsoo oikeudekseen omia hänelle sääntöjen mukaan kuuluvan reviirin. Elikkä hänestä itsestään mitattavan n. 80 metriä suuntaansa ja ylä ja alavirtaan. Tällä käytännöllä hän varaisi koko alueesta omaan käyttöön n. 70% , että saisi harrastaa mielipuuhaansa mielensä mukaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sillä ei ole merkitystä oikeasti kuka oli ensin ei ole varauksia eikä omistuksia paikoille, se on vanhanaikainen 1900 luvun aikalaisten kuvitelma, jota vahan suomalaiset patut noudattavat, nykyetiketti antaa sijaa ja saa sitä siinä keskustellaan eikä olla hiljaa kuten suomalaisilla on tapana. jos paikalla on joku häntä tervehditään ja kysytään onko kalaa tullut.
ei vaan kysytään, onko ollut/tullut kireitä siimoja
tein joskus virheen ja kysyin onko kalaa tullut ja sain kuulla ettei niin saa kysyä, kun tietää huonoa onnea
samoin hyvä kalaonni pitää toivottaa "kieritä siimoja" muodossa
nuo ovat aika taikauskoista väkeä monesti, joten kantsii olla varovainen mitä sanoo :D
ei pidä sanoa noin kuin jossain 1800 luvun oppaassa itse kalastan vähintään 60 päivää vuodessa ellen enemmänkin. Kun tullaan paikalle kysytään onko tullut kalaa eikä jotain sekopäistä kireitä siimoja joka ei tarkoita mitään tai ole mikään kysymys saatika minkään normaalin käytöksen mukaista.
On tietty ihmistyyppi, jolle harrastus, kuten kalastus, hiihto tai pyöräily, on kuolemanvakava asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikos kalastonhoitomaksu suoritettuna? Virvelöinti on maksunalaista.
Eipä taida minulla olla valtuuksia mennä kyselemään kenenkään kalastusluvista.
ap
Niin. Oliko oma lupasi kunnossa, onko poikasi alaikäinen?
Kalastamisesta saa puhua vain sen jälkeen kun on kertonut lupien olemassaolon palstailijoille?
Lähinnä kiinnostaa opettaako isä laittomuuksia pojalleen. Kalastus on ihan hyvä harrastus, joka alkaa ihan siitä että jos käytetään virveliä niin kalastonhoitomaksu on kunnossa, edellyttäen että kalastaja täyttää maksun ikärajan.
Ei liity aiheeseen, etkä voi tietää, onko isä vai äiti.
Jotenkin en ihan usko että kalastava nainen alkaisi harkita toisen kalastajan turpaanvetoa, kuten ap aiemmassa kommentissaan.
"Hmmmm.. tuo edellisellä sivulla mainittu turpiinveto, alkaa tuntumaan tähänastisista neuvoista parhaimmalta.
ap"
Mikä merkitys joen leveydellä on asiaan?
Millä joen leveysluvuilla säännöt muuttuu suuntaan tai toiseen?