Minkälaisia kokemuksia teillä on omasta päiväkotiajasta?

minua harmitti suunnattomasti kun en saanut olla 4v. enää päiväkodissa. Olin kotona mummon kanssa ja kuolettavan tylsää oli.

Tykkäsin tosi paljon, opin kaikki laulut nopeasti ja hoilasin sitten kotona niitä. Samoin askartelu yms. oli tosi kivaa.



Ainoa mikä aina harmitti oli se päiväuniaika, kun ei nukuttanut ja sitten piti herätä kun olis nukuttanut...



Sanomattakin selvää, että meillä pv-kotilapsia mielummin kuin pph.

Ruoka oli pakko aina syödä, jos oli mielestäsi pahaa,jäit yksin pöytään istumaan ja itkemään kunnes syöty.

Lunta ei tosin tarvinnut syödä, vaan odotettiin että se sulaa lautaselle ja nähtiin mitä ötököitä yms se sisälsi. Lumensyönti loppui vähäksi aikaa.



Yksi täti haisi aina tosi pahalle, siis likaiselle/pierulle jne.. en muista puhuttiinko muiden lasten kanssa asiasta.



Kaikilla oli villatumput jotka kastuivat heti ulkona läpimäriksi ja sitten niitä imeskeltiin.. muistan yhä sen maun :D



Naulakkomerkkini oli lentokone. Muistan sen hävettäneen minua koska kaikilla muilla tytöillä oli joku tyttömäinen kuva.. perhonen, lintu yms...

ja silloin tietysti "kaikki muut" jo tunsivat toisensa aiemmilta vuosilta ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Muutenkin tykkäsin leikkiä yksin enkä ollut kovin sosiaalinen, enkä mennyt mukaan mihinkään hassutuksiin mitä nyt joskus eskari-ikäiset lapset saattavat keksiä, vaikka nyt sitten se lumen syönti tai lihakeiton sattumien piilottelu lautasen reunan alle tai mitä nyt ikinä olikaan. Olin siis kiltti ja oikeudentuntoinen lapsi.



Tätä taustaa vasten on minulle jäänyt hirveät traumat jostain kollektiivirangaistusuhkailusta, kun se vanhempi ja tiukempi tarhantäti sanoi että jos ei sana kuulu niin tuonne nukkariin kyllä mahtuu päiväunille rauhoittumaan. Pelästyin siitä hirveästi ja ajattelin, että eihän minun kuulu minnekään päiväunille mennä kun olen vain puolipäiväinen, eikä äiti sitten varmastikaan minua sieltä nukkarista löydä kun tulee hakemaan minua, ja sitäpaitsi en ole edes tehnyt mitään pahaa.



Uhkausta ei toteutettu ja äiti löysi minut päivän päätteeksi sieltä mistä pitikin.

Olin tosin vasta eskari-ikäisenä päiväkodissa hoidossa, mutta kivaa oli. Vieläkin muistelen lämmöllä. Silloin oli 90-luvun alku.

Olin 2 vuotta päiväkodissa 80-luvulla. Se oli kamalaa. Onneksi olin vain puolipäiväisenä.



Kotona meillä oli aina askarreltu paljon. Sain tehdä joko äidin mallista tai ihan omiani erilaisista materiaaleista. Oli shokki, kun tarhassa kaikki sai vaan ne samat materiaalit ja jokaisen oli pakko tehdä IHAN SAMANLAINEN askartelu, kuin jonka opettaja oli tehnyt valmiiksi. Ei saanut käyttää omaa mielikuvitusta!



Eka askartelu, jonka teimme, oli wc-paperihylsytonttu. Sille tehtiin hattu kreppipaperista. Ohjeeksi annettiin, että hattu piti sitoa ylhäältä umpeen umpisolmulla. Kysyin tädiltä, mikä solmu se on. Tähän täti kiukkuisesti, että umpisolmu. Sanoin, että joo, mutta millainen se on. Täti alkoi pää punaisena kiljua, että UMPISOLMU. Johon minä kyllästyneenä, että millainen on umpisolmu. Sain kamalat haukut, miten typerä olen, kun en tiedä, mikä on umpisolmu. Ensin teet solmun - ja sitten toinen solmu päälle.



Olin ihan äimänä. Osasinhan minä sellaisen tehdä! Miksei täti voinut vaan sanoa heti ystävällisesti, että se on kaksi solmua päällekkäin. Miksi piti karjua, että olen typerä ja idiootti?



Päiväkodissa oli kyllä kivoja leluja. Kotona olin tottunut leikkimään pitkään omia leikkejä. Mutta päiväkodissa ne leikit piti aina keskeyttää jonkun turhan ohjelman takia!



Täti sanoi, että nyt kaikki juhlasaliin laulamaan. Muut meni, minä jäin leikkimään. Täti tuli jahtaamaan, että minä myös. Sanoin, että leikin just nyt. Täti siihen, että ei, kun nyt pitää laulaa. Sanoin, että laulan tädille mielelläni leikin jälkeen. Ei, kun pitää laulaa NYT. No, totesin, että täti voi istua siinä ja kuunnella, kun laulan. Laulaminen ja leikkiminen onnistuu kyllä yhtaikaa, jos täti haluaa kuulla lauluani. Mutta ei, oli pakko mennä laulamaan muiden kanssa samaan tilaan.



Kaikki ruoka oli pakko syödä. Kerran oli jotain järkyttävää limaa ruoaksi. En tiedä vieläkään, mitä se oli. Mutta en saanut sitä alas. Täti kävi uhkailemassa ja karjumassa. Yritin syödä, mutta yrjö oli tulla.



Lopulta muut lähti ulos. Mun mönjääni täti veti lusikalla rajan, että puolet on syötävä, muuten istut tässä ikuisesti. Sitten minut jätettiin yksin. Kauhulla katselin, miten lima lautasella vaan valui siihen tädin vetämään rajaan.



Lopulta päätin, että kai voin istua tässä kunnes äiti tulee. Sitten tuli toinen täti ja päästi minut pälkähästä.



Päiväkodissa oli kivojakin hetkiä. Mutta suurimmaksi osaksi ahdistavaa laumatoimintaa ja jos olisin ollut heikompi lapsi, luovuuteni ja itsenäinen ajatteluni olisi nujerrettu. Omaa lastani en päiväkotiin halua laittaa.

Menin päiväkotiin 5v iässä ja inhosin sitä tuokio-tuomio-tuokio -systeemiä ja joka välissä odottamista. Myöhemmin minulle selvisi, että armeijassa on ihan samanlaista.



Tädit päättivät, kuka sai leikkiä missäkin enkä ikinä päässyt leikkimään kauppaa. Valitin siitä äidille, äiti puhui tädeille ja minulle pidettiin puhuttelu, että olen kateellinen ja ilkeä lapsi, jota ei voi päästää leikkimään parhaita leikkejä.



Osasin lukea 3v iässä, 5-vuotiaana luin tekstejä väärinpäin. Kun istuimme pöydän ääressä ja täti luki, saatoin huomauttaa, että ei susi noin sanonut vaan siellä lukee noin (näinhän minä sen). Minut laitettiin nurkkaan häpeämään, koska häiritsin. 5v ei osaa lukea ja sillä selvä.



Syöminen oli hirveää, kunnes tajusin, että jos oksennan joka kerta, eivät vaadi syömään koko lautasta. Oksennus tuli lopulta jo lihaklönttien näkemisestä. Laihduin aina viikolla, "lihoin" viikonloppuna.



Mutta kamalinta oli se, että vessaan piti mennä ovi auki ja muu väki odotti siinä vessan ulkopuolella vuoroaan.

Olin 80-luvun alussa päiväkodissa ja oli mukavaa, olin myös jonkin aikaa pphlla ja sielläkin oli tosi kivaa :)

Olin perhepäivähoitajalla enkä vieläkään osaa hoitaa sosiaalisia suhteitani niin kuin aikuisen tulisi osata.



Pph:lla leikittiin aina kotia, ja minä halusin olla koira. Hoitaja myös kielsi ryystämästä kaakaota ja suu pestiin saippualla, jos kiroili.

muisto pphlta; lukitsi aina (mielestäni) pitkäksi ajaksi yhteen makuuhuoneeseen "päiväunille". Sieltä ei päässyt ulos, eikä ollut mitään tekemistäkään, leluja, kirjoja, mitään. Vessaan ei myöskään päässyt. Olin 6v ja tämä oli iltapäivähoitoa eskarin jälkeen. Eli en ollut päiväunien tarpeessa. Siellä aina mietin että miten pääsisi karkuun, ikkunan tuuletusaukostakin kerran kokeilin pujottautua. Täti oli pelottava ja vihainen, ja äitini huomasi sen melko pian ja hoitosuhde lopetettiin, pääsin iltapäiväkerhoon. Omat lapset eivät tämän kokemuksen takia pphlle mene.

ja päällimäinen muisto on vieläkin etten oikein päässyt mukaan kaveriporukoihin jostain syystä. Kavereiden kanssa en osannut pitää puoliani tarpeeksi. Olenkin joskus miettinyt että taisin mennä liian myöhään ryhmään mukaan. Ala-asteella sain kavereita kyllä, mutta myös paikka oli eri ja kaikki uusia lapsia keskenään.

Suu ainakin tuli saippualla pestyksi, 80-luvulla.



Tädit olivat otettuja kun keksin omia lauluja, kirjoittivat ne vanhemmille muistiin (mutta ne kyllä olivat vain sinne päin -muistelua lauluista joita olin kuunnellut kotona kaseteilta).



Kaivoin nenääni ja söin mitä löysin, tarhatäti sanoi että nyt saavatkin kaikki kaivaa nenäänsä että saadaan mulle ruokaa. Aloin vihata tätä tätiä leppymättä, ja kaivan nenääni edelleen :P Kaamea tapa, mutta ei siitä ainakaan noin päästy.



Yksi ikivihainen tarhatäti sanoi mua möröksi.



Kun olin eskarissa, vein linkkarin mukanani koska halusin veistellä puupalaa. Tarhatäti tuli ottamaan linkkaria väkisin pois, josta närkästyin ja huitaisin tätiä. Nykyään tuosta pääsis varmaan iltapäivälehtiin, silloin taisi tulla vain sanomista vanhemmille.



Aika karsee mörkö kyllä taisin olla tarhassa :)

Menin Eskariin ja pidin siitä tosi paljon. Muistan että siellä oli sellainen iso vesiallas jossa sai tietty määrä lapsia kerralla leikkiä. Samoin muistan ihanat kotileikit. Lisäksi tanhuttiin.

Eskari kesti neljä tuntia oli koulun yhteydessä joten tutustuin kivasti muihin lapsiin.

oli laulua ja leikkiä ja askartelua ja kivat tädit.

ainoa negatiivinen muisto on ajalta juuri ennen koulua kun olin jo aika iso tyttö ja tarhan meteli alkoi ahdistaa. tädit olivat sanoneetkin äidilleni että lapsi on koulukypsä kun ei oikein enää pienten kanssa riehuminen innosta. : )