Millä perusteella köyhät uskovat olevansa parempia ihmisiä kuin rikkaat?
Sitä kuulee usein kuinka rikkaat ovat riistäjäporvareita. Kuinka köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan. Tai kuinka köyhä antaa vähästä mutta rikas ei paljosta.
Tästä on kuitenkin aika vaikeaa löytää todistusaineistoa. Se on jo ihan tilastollisesti harvemmin rikkaat jotka tekevät omaisuusrikoksia, väkivaltarikoksia tai ilkivaltaa. Sitä muka rikas on huijannut yritystukia vaikka on menty lain mukaan, mutta sitten köyhällä on oma oikeus huijata KELAn tuissa.
Kovin usein vaikuttaisi siltä, etä köyhät haluavat saada itselleen hyötyä muilta ihmisiltä. Kun köyhä voisi vaikka työllä auttaa muita niin ei se käy kun siitä ei saa rahaa ja se on "valtion homma" (niiden rikkaiden maksamilla verovaroilla).
Sitä miettii sellaistakin, että vaikka kenelle tahansa voi käydä huono tuuri niin taitaa aika monella olla se köyhyys itseaiheutettua, kun ei mitään voi tehdä jos siitä ei saa heti rahaa. Niin kuin vaikka opiskella, hankkia taitoja, suostua työharjoitteluun tai myydä omaa työtä ensi alkuun edullisemmin niin voi sitten myöhemmin laskuttaa enemmän.
121212
Lähtökohtaisesti rikkaalle ei kuulu enempää kuin köyhällekään. Ei ole oikein että yksi sijoittaa ja ostelee autoja ym kun toinen miettii miten saisi ruuan riittämään perheelle.