Mistä johtuu suuri into äänestää ennakkoon?
Suurin osa ei takuuvarmaan ole varsinaisena vaalipäivänä niin estynyt, etteikö voisi silloin käydä äänestämässä. Sen ymmärtää, että vanhukset yrittää ehtiä ennen kuin kuolee :D
Kommentit (14)
Usein olen vain ohimennen käynyt postissa äänestämässä. Ei tarvitse miettiä, että mitä ohjelmaa on äänestyspäivänä tai missä se oma äänestyspaikka on.
Eikö kaikki asukaan samassa kiinteistössä kuin varsinainen äänestyspaikka?
Harvalla kai se on estymisestä kiinni.
Muakin ihmetyttää.Eikö kaikki asukaan samassa kiinteistössä kuin varsinainen äänestyspaikka?
ellen jo varmasti tiedä, että silloin on meno. Usein päätän myös ehdokkaani vasta viime tipassa. Äänestyspaikkaan on n. 50m, joten niin kovaa myrskyä tai pakkasta ei ole, etten sinne pääsisi.
Tänään kävin töiden jälkeen kirjastossa palauttamassa kirjoja ja huomasin, että siellä on ennakkoäänestys. Paikassa ei ollut jonoja ja tiesin ehdokkaani, joten kävin raapustamassa numeron lappuun saman tien.
2. kierroksella äänestän todennäköisesti vasta varsinaisena vaalipäivänä.
Ei tarvitse sunnuntaina erikseen lähteä äänestämään.
pilaamaan hyvä sunnuntai sen äänestyksen vuoksi, jos sen voi hoitaa ihan ohimennenkin?
Tero
ennakkoäänestys normaalin kulkureitin varrella, aiheuttaa vain parin minuutin viivästyksen kauppareissuun tmv.
Tai halutaan varmistaa se, että pystyy äänestämään, jos esim. varsinaisena päivänä sattuisi olemaan kipeä.
Silloin kun sain ensimmäisiä kertoja äänestää, niin kävin mielelläni varsinaisena päivänä, koska se äänestyspaikan tunnelma oli mielestäni kiva ja ihan kokemisen arvoinen. Mutta kun sen oli pari kertaa nähnyt, niin ei enää ollut sillä tavalla mielenkiintoa mennä vain tunnelman takia, kun helpompikin tapa on olemassa.
Kerran on käynyt niin, etten päässytkään äänestämään yllättäen tulleen esteen vuoksi. Kun äänestää ennakkoon, ei ole yhdestä päivästä kiinni.
Toisekseen ennakkoon on helppo äänestää esim. kauppareissulla tai lounastauolla, jos sattuu paikkaan, jossa on ennakkoäänestys (ja yleensä jonkun sellaisen kautta käyn kuitenkin). Vaalipäivä jää vapaaksi ja voi lähteä vaikka ex-tempore-reissulle koko päiväksi, jos huvittaa, eikä tarvitse jättää vaalien vuoksi väliin tai sumplia aikatauluja.
Entä jos varsinaisena vaalipäivänä sattuukin koko perhe olemaan mahataudin kourissa. Sitten ei paljon äänestellä ja mua harmittaisi todella paljon, jos ääneni jäisi antamatta. Siksi käyn mieluummin joka vaaleissa äänestämässä ennakkoon. Eikä se vaali ole mulle niin juhlallinen toimitus, että se täytyisi tehdä varsinaisena vaalipäivänä ja käydä sen jälkeen paremmassa puvussa vaalikahveella.
Ennakkoäänestäminen on helppoa jonkun kauppareissun yhteydessä tai lounaan yhteydessä, ei tarvitse erikseen mennä minnekään äänestämisen takia.
olen joutunut itseni änkemään sinne äänestyspaikalle pönköttävien eläkeläisten ja (wannabe)kunnallispoliitikkojen piirin ympäröimäksi.
Never again. Kumpa olisimme jo 2000-luvulla ja onnistuis netissä koko touhu...
työmatkalle sattuu ennakkoäänestyspaikka, hoituu äänestys joku päivä töistä kotiin kävellessä. Varsinaiselle äänestyspaikalle pitäisi mennä erikseen autolla, matkaa 8km. Eli mulla syynä helppous.
tai ollut järkkypakkaset juuri silloin äänestyssunnuntaina. Ja jos olet vaikka ruokakauppareissulle menossa, niin käteväähän se on samalla äänestää. Monta kertaa nuo ennakkoäänestyspaikat on paljon kätevämpiä kuin jotkut 5 kilometrin päässä oleva koulut.
Näin ei ole säiden armoilla ja saat tehtyä useamman homman saman reissun aikana.