Te, joiden lapsi on aloittanut kokopäiväisen päiväkodin heti vuoden ikäisenä; kuinka on mennyt?

ei se kerro siltikään mitään siitä miten sinun 1v vauvallasi tulee menemään, valitettavasti.

Mun miehen 18v poika on mennyt päiväkotiin 8kk ikäisenä. Ihan normaalilta tuo vaikuttaa.

pari päivää jäi itkemään (paitsi minä itkin enemmän :D ), mutta kun olin poistunut paikalta, rauhoittui melkein heti ihanan hoitajan syliin. Oppi vähitellen, että äiti hakee iltapäivällä :)

meidän poika aloitti kokopivähoidon reilu 10kk perhepäivähoitajalla. Hienosti on mennyt, osa syy varmaa että lapsi tosi sosiaalinen ja puuhakas.

Poika täyttää helmikuussa 3v.

vaan nimenomaan muiden kokemuksia halusin kuulla. Jotkut ovat täällä onneksi ymmärtäneet asiani :)



Luulen, että se mailläkin menee ennemmin niin, että mua itkettää enemmän...



Kokemuksia on silti kiva kuulla



ap

Minä menin puolikkaaksi työajaksi töihin, joten hoitopäiviä ei tule montaa. Pari viikossa. Lapsi nyt pian 13 kk ja sinne se menee mummolle mielellään. Heiluttaa ilosesti kun lähden ja on iloinen kun haen pois. Meillä mennyt siis oikein hyvin! lapsellekin vaihtelua ja mummo on innoissaan kun saa hoitaa ja tekemistä päiviinsä (on eläkkeellä).



Mä olen myös nauttinut kovasti työnteosta. Saahan siitä myös rahaa, mutta oikeesti on ihana tehdä niitä töitäkin. Jaksaa taas olla paremmin kotona ja sen lapsen kanssakin kun saa muutakin ajateltavaa välillä itsekin.

vaan nimenomaan muiden kokemuksia halusin kuulla. Jotkut ovat täällä onneksi ymmärtäneet asiani :)

Luulen, että se mailläkin menee ennemmin niin, että mua itkettää enemmän...

Kokemuksia on silti kiva kuulla

ap

Että joku toinenkin suunnittelee lapsensa hoitoon jättämistä vuoden iässä. Tätä minäkin olen suunnitellut, vaikka olenkin saanut täällä ja muualla kuulla olevani paska äiti.

vaan nimenomaan muiden kokemuksia halusin kuulla. Jotkut ovat täällä onneksi ymmärtäneet asiani :)

Luulen, että se mailläkin menee ennemmin niin, että mua itkettää enemmän...

Kokemuksia on silti kiva kuulla

ap

Että joku toinenkin suunnittelee lapsensa hoitoon jättämistä vuoden iässä. Tätä minäkin olen suunnitellut, vaikka olenkin saanut täällä ja muualla kuulla olevani paska äiti.

Yritän tehdä parhaani, että olisin mahdollisimman vähän paska äiti tilanteen huomioon ottaen.. Olen varannut aluksi 2 viikkoa tutustumista tarhaan, että tulisi ns. pehmeä lasku.

Mutta kritiikkiähän tulee aina

ap

ihanalta pph:lta. Eka lapsi oli 11 kk hoidon aloittaessaan - ei ongelmia. Ekan viikon taisin tehdä vähän lyhyempää päivää. Lapsi nukkui hoidossa (ja kotona) 3h päiväunet, joten ei se päivä niin mahdoton sen jälkeen ollutkaan. Toinen oli 10 kk, ei ongelmia taaskaan. Tällöin tein 3kk 3-päiväistä työviikkoa alkuun kun kertyneet lomat täytyi pitää pois. Saimme kaikki pehmeän laskun työ- ja hoitoarkeen. Lapset nyt 3- ja 5-vuotiaat. Viihtyvät hoidossa, ovat sosiaalisia, oppivat puhumaan varhain, joten olen saanut lapsilta itseltäänkin kuulla päivien kulusta. Hoitaja raportoi myös päivittäin tarkasti haettaessa. Illat olemme aina olleet sitten tiiviisti yhdessä. Aamun hoitoon jätöt ovat olleet helppoja, itkuisia aamuja tähän mennessä kummallakin alle 10. Imetystä jatkoin vielä hoidon alettuakin. Kiintymyssuhde lapsilla on selkeästi kuitenkin vanhempiin, vaikka hoitajastaan paljon pitävätkin.



Tsemppiä!

Nyt on hoitoa takana 4 kk ja hienosti on mennyt. Nukkuu pitkät päikkärit, syö hyvin. Vilkuttaa aamulla lähtiessäni ja lähtee samoin tein leikkimään. Muut hoitolapset ovat iältään 4, 4, 5 ja 5.

Minua kaivelee yhä 6v jälkeenkin se että lapsi ei 1v iässä vielä ymmärrä aivoneurologisen kehityksensä vuoksi aikakäsitettä joten hän ottaa sen totaalisena hylkäämiskokemuksena.

Ja kun se toistui, tietty, päivittäin ja 7h päivässä.

Mutta tuota kai turha miettiä ja minun varsinkaan kun maito jo kaatunut, jos on pakko viedä hoitoon niin on.

Poika meni vuoden vanhana päiväkotiin ja täyttää kohta 14 v. Sosiaalinen ja iloinen poika, seiskaluokan joulutodistuksen keskiarvo oli tasan 9.

Ekaluokkalainen aloitti aikanaan 9,5 kk iässä perhepäivähoitajalla, 3,5-vuotiaana siirtyi päiväkotiin. Ja aina mennyt tosi hyvin.



2,5-vuotiaani aloitti tasan 1-vuotiaana päiväkodissa ja kaikki meni todella hyvin, vaikka hänellä olikin laajat allergiat ja ruokavalio suppea. 2-vuotiaana kuviomme muuttuivat, jäin tekemään osa-aikaista työtä ja mummu alkoi hoitamaan lastamme. Mummu hoitaa häntä ihanasti ja on ihanaa, että lapsella on mahdollisuus jakamattomaan huomioon hoitajan kanssa, mutta eläväisen lapsiemme kohdalla päiväkodin rytmit, touhut ja kaverit ovat vain tehneet hyvää meidän lapsille. Kaipaan tavallaan päiväkotiarkea, vaikka omat hyvät puolet tässä leppoisammassakin menossa on.



Mutta yhtä kaikki olen sitä mieltä, että se miten pieni lapsi viihtyy ja pärjää päivähoidossa on kiinni aika pitkälle siitä, millainen suhtautuminen kotona asiaan on ja miten lapsi otetaan huomioon pitkien tarhapäivien jälkeen jne.. toisaalta joillekin se touhukkaampi ympäristö sopii, kun taas joku arempi lapsi saattaa ilman muuta kehittyä turvallisemmin oman äidin hellässä huomassa. Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valita sitä parasta vaihtoehtoa, joten ymmärtäkäämme erilaisia tilanteita.



Vaikka meillä lapset on aika pienestä olleet päivähoidossa, niin rakkautta ei ole puuttunut. Ihana, tasapainoinen ja taitava tuo ekaluokkalainenkin on... :)



Tsemppiä päiväkotiarkeen ap:n perheelle ja älä välitä ilkeistä kommenteista.

että lapsi, jonka kanssa äiti on ollut tiiviisti yhdessä ekan vuoden, suhtautuisi hylkäämiskokemukseen niinkin tyynesti kuin moni näyttää suhtautuneen: lähtisi leikkimään ja tulisi iloisesti syliin äidin taas saapuessa. Kaikilta vammoilta ja vaurioilta ei kukaan pysty lastaan suojelemaan ja niistä huolimatta suurimmasta osasta kasvaa ihan täyspäisiä ihmisiä. Ja toisaalta päässä voi naksahtaa vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisi olevan hyvin. Näitä asioita on turha vatvoa loputtomiin, jokainen toimii parhaansa mukaan ja sen on riitettävä.

Minua kaivelee yhä 6v jälkeenkin se että lapsi ei 1v iässä vielä ymmärrä aivoneurologisen kehityksensä vuoksi aikakäsitettä joten hän ottaa sen totaalisena hylkäämiskokemuksena.

Ja kun se toistui, tietty, päivittäin ja 7h päivässä.

Mutta tuota kai turha miettiä ja minun varsinkaan kun maito jo kaatunut, jos on pakko viedä hoitoon niin on.

Että kokeeko lapsi tulevansa hylätyksi joka kerta kun jätän hänet hoitoon esim isovanhemmille, kummille, isälleen...?

alkuun tietenkin pientä ikävöintiä, mutta kuuluu asiaan. Helpommin se aloitus kuitenkin vuoden ikäiseltä sujui, kuin kaksivuotiaalta isoveljeltä. Silloin se vasta vaikeaa olikin. Niin ja tämä vuoden ikäisenä hoitonsa aloittanut on reipas ja sosiaalinen viisivuotias nykyään. Hyvin on koko päiväkoti-ura sujunut ja tytöllä paljon siellä puuhaa ja kavereita!

Minua kaivelee yhä 6v jälkeenkin se että lapsi ei 1v iässä vielä ymmärrä aivoneurologisen kehityksensä vuoksi aikakäsitettä joten hän ottaa sen totaalisena hylkäämiskokemuksena.

Ja kun se toistui, tietty, päivittäin ja 7h päivässä.

Mutta tuota kai turha miettiä ja minun varsinkaan kun maito jo kaatunut, jos on pakko viedä hoitoon niin on.

Että kokeeko lapsi tulevansa hylätyksi joka kerta kun jätän hänet hoitoon esim isovanhemmille, kummille, isälleen...?

Tämä kiinnostaa myös minua! Löytyykö asiasta paremmin tietävää?

Lapsi ei jäänyt itkemään, vaan innostui heti ekalla kerralla uusista leluista. Minua itketti kyllä. On viihtynyt yleensä paikassa kuin paikassa, on nyt jo teini.

Ainoastaan kuopus itki erotilanteissa pari kuukautta, mutta itku loppui jo saattajan mentyä pois näkyvistä. Hänellä on omahoitaja, johon hän onneksi on kiintynyt. Illat kotona olivat loppuviikosta itkuisia, kun lapsi selvästi väsyi viikon edetessä. Yksi kuume sairastettu, nuharöhää lähes jatkuvasti. Hoitoa takana nyt puoli vuotta. Ei itke enää erotilanteissa, vaan lähtee omatoimisesti päiväkodin touhuihin mukaan.



Kaksi vanhempaa lasta olivat ihan sinut hoitopäivien kanssa. Ei itkuja eikä hammasten kiristyksiä. Esikoinen sairasti ensimmäisen vuoden siten, että olikin käytännössä sairaspäivillä liki kolmanneksen siitä. Keskimmäinen lapsi ei edes sairastellut.



Kaikki kolme ovat aloittaneet ja olleet samassa päiväkodissa. Tällä hetkellä pienten ryhmässä 12 on alle kaksivuotiaita ja vain kaksi on täyttänyt jo kaksi vuotta.



Kertaakaan itsestäni ei ole tuntunut pahalta lasteni varhainen hoitoon meno. Johtuen ammatistani, lapseni ovat lomalla kolme kuukautta vuodesta.

toinen läheisimmistä aikuisista siinä elämänpiirissä.

Mutta jos kärjistää halutaan niin kyllä, alle 2½v kokee myös isän kanssa jäämisen hylkäämisenä koska useimmiten se on se äiti joka on ns ensisijainen hoitaja varsinkin sen 1v ajan.

Ei aivojen neurologinen kehitys, valitettavasti, näitä seikkoja niinkään katso.

-12-

Minua kaivelee yhä 6v jälkeenkin se että lapsi ei 1v iässä vielä ymmärrä aivoneurologisen kehityksensä vuoksi aikakäsitettä joten hän ottaa sen totaalisena hylkäämiskokemuksena.

Ja kun se toistui, tietty, päivittäin ja 7h päivässä.

Mutta tuota kai turha miettiä ja minun varsinkaan kun maito jo kaatunut, jos on pakko viedä hoitoon niin on.

Että kokeeko lapsi tulevansa hylätyksi joka kerta kun jätän hänet hoitoon esim isovanhemmille, kummille, isälleen...?

Tämä kiinnostaa myös minua! Löytyykö asiasta paremmin tietävää?