Miksi lapsesta tulee rakkaampi kun saa diagnoosin?
Eihän se lapsi siitä mihinkään muutu, samat ongelmat sitä on edelleen. Terapioihin tietysti ovet avautuvat eri tavalla, mutta lapsi on edelleen se ihan sama.
Kommentit (9)
syyllisyys tuo taakkaa lapsi-vanhempisuhteeseen. Kun saa diagnoosin, se taakka häviää ja lasta puolustava ja hoivaava rakkaus saa enemmän tilaa. EI lapsi ole rakkaampi, rakkaus vain vapautuu.
kun taas yksi diagnoosin lapselleen saanut vanhempi hehkuttaa facebookissa rakkauttaan juuri tähän lapseen. Ja useammassa päivityksessä. Ei ole aiemmin koskaan hehkutellut. Näihin olen kiinnittänyt huomiota aiemminkin.
ja samalla vahvistuu, ettei lapsi "ole hankala tahallaan". Ymmärrys lisää rakkautta.
Minä kyllä ymmärsin tuon oman lapseni kohdalla jo ennen diagnoosia, mutta diagnoosista oli silti se hyöty, että sen avulla keksimme keinoja vähentää ongelmia ja selvitä niiden kanssa. Yhteistyö lapsen kanssa ja yhdessä ongelmista selviäminen lisää myös rakkauden tunnetta ja ilmaisuja.
ELi lapsi on sama, mutta kommunikaation ja yhteisymmärryksen edellytykset paranevat
pikkainen samanlainen fiilis, kuin silloin kuin vauva oli ihan vastasyntynyt.
Mutta tässä ei ollut sellaisesta kyse. Vaan juuri siitä mitä ensimmäisessä viestissä kirjoitin.
Vaan myös otsikon alapuolinen osuus. Tosin ainahan voi pilkuttaa :) (suomennettuna nussia pilkkua)
ja kyllä voin sanoa, että hänestä tuli sen myötä hieman rakkaampi... Siitä syystä, että nyt tajuan ainakin osan hänen ongelmistaan johtuvan siitä eli ei ole tahallista eikä seurausta huonosta kasvatuksesta. :) Itseltä siis keveni hieman taakka ja mieli, mutta eihän ne ongelmat ja vaikeudet siitä mihinkään häviä, ne on vaan hieman helpompi ymmärtää.
Ei kyllä vasta diagnoosin saamisen jälkeen vaan siksi, että lapsen kanssa joutuu touhuamaan enemmän, hän aiheuttaa vanhemmille huolta, eli hänen kanssaan oleminen on intensiivisempää kuin normi lapsen kanssa toimiminen. Erityislapsi vie vanhemman aikaa paljon ja siksi hänestä tulee läheisempi.
Ja nyt sit ei tartte alkaa niitten kommentoida joilla ei ole erityislapsia et "kyl mä ainakin mun lasta rakastan" tyyliin..
mutta vois olla, että vanhemmat eivät syytä itseään huonosta kasvatuksesta ja opastuksesta diagnoosin jälkeen. Vapautuvat syyllisyydestä ja siten voivat taas rakastaa vapaammin?