Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys
06.06.2026 |
Onko kenelläkään ikuista ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta, vaikka olisi oma perhe? Koskaan ei oikein tunnu kuuluvansa joukkoon missään eikä saa luotua ystävyyssuhteita vaikka yrittää? Työpaikalla on seuraa ja siellä mukava jutella toisten kanssa. Työkaverit ei kuitenkaan ole ystäviä vapaa-ajalla eikä tarvi ollakaan. Usein on haikea tunne, kun toisilla ystäviä riittää ja uusia ihmisiä saa helposti elämään. Hankala löytää syvempää yhteyttä ihmisiin, pelkkiä hyvän päivän tuttuja korkeintaan.
Kommentit (20)
Yksinäisyyttä on monenlaista. Hyvin vapaaehtoistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tunnen mäkin näin. Aina ja eteenkinpäin. Toisaalta hyvä, mutta en ymmärrä tätä täysin. Olen sopeutunut.
Kannattaa lukea kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma. Minun tuntemuksia ainakin hyvin selitti.
Kyllä yksinäisyyttä voi kokea vaikka olisi perhe. Ja seurassa voi tuntea ulkopuolisuuden/yksinäisyyden tunnetta. Samoin kuin voi olla yksin omasta halustaan tuntematta olevansa yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakaan mulla ei ole yhtään ystävää ja vaikka on parisuhde niin yksinäinen olen, seurassakin.
Tuo selittyy usein neuroepätyypillisydellä tai lapsuuden kasvuympäristö, missä on jäänyt vaille emotionaalista yhteyttä ja turvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis En ole eläessäni parisuhdetta kokenut. Ja vaikka parisuhteesta olen monia kertoja haaveillut ja unelmoinut ja toivoinut, että viimein olisin kohdannut hänet, jonka kanssa olisin voinut edetä parisuhteeseen, niin silti aina joskus huokaan, että ehkä kuitenkin on ja on ollut parempi kun olen/ olen ollut aidosti ja vapaasti sinkkuna, enkä esimerkiksi ajautunut tai joutunut hyvin epätyydyttävään parisuhteeseen.
Sellaiseen, josta en osaisi tai kykenisi päästämään irti koska pelkäsin ja jännittäsin. esimerkiksi sitä että saisin olla loppuelämäni yksin. Nyt voin kokemuksesta sanoa, ettei yksin olemiseen kuole. Mutta enemmän ja vähemmän aktiivisuutta ja kärsivällisyyttä se vaatii, ettei yksin olemisenen johtaisi yksinäsiyyteen.
Turhauttanut kyllä kerram jos toisenkin toki, että eivät kaikki edes tajua joko tiedostamattaan tai tietoisenakaan mikö ei on elää ja olla yksn vs. mitä se on elää ja olla yk-si-näi-se-nä.
Erakoitakin, jotka eivät koe lainkaan tarvitsevansa muita tai kenenkään muu seuraa tai rinnalla oloa ja toisten kohtaamista on varmasti mutta minä en koe olevani yksi heistä. - Mutta en myöskään yksi heistä, jotka tavitsevat a jatkuvasti jonkun rinnalleen tai oman yleisönsä; kuulijansa ja tai seraajansa
Ikisinkku mies 40+
Olisitko esim. läheisriippuvainen. Silloin mikään määrä lähikontakteja ei riitä, vaan näet viikossa vaan sen päivän kun puoliso menee pelaamaan kavereiden kanssa, vaikka on 6 iltaa muuten kanssasi.
Tuosta vammasta kannattaa opetella eroon ennen eläkeikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen vaikka on perhe?
Niin voi käydä, kun valitsee sopimattoman puolison ja tekee hänen kanssaan jälkeläisiä, joista ei ole yksinäisyyden lievittäjiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen vaikka on perhe?
Niin voi käydä, kun valitsee sopimattoman puolison ja tekee hänen kanssaan jälkeläisiä, joista ei ole yksinäisyyden lievittäjiksi.
Lapset eivät ole mitään yksinäisyyden lievittäjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viihdyn myös yksin. Harvoin tunnen yksinäisyyttä. Nyt on sellainen sosiaalinen kausi, että kaipaan enemmän ihmisten seuraa. Ystäviä on ja uusia ihmisiä olen kohdannut lähiaikoina. Ujosta tytöstä olen kasvanut sosiaalisemmaksi. Kumppani olisi kiva vielä löytää. Se ei ole minulle kovinkaan helppoa, sillä ihastun harvoin. Ulkopuolisuuden tunne on tuttua. Olen aina ollut tarkkailija. Tyynen ulkokuoren alla on vilkas sisäinen maailma ja mielikuvitus. Olen monilahjakkuus, joten en taida olla keskiverto (hyvä koulussa, käytännöllinen ja vaativaa työltä olen tehnyt).
Tiedän olevani erilainen ja ajattelevani eri tavalla kuin perheennjäsenet ym. ihmiset, jotka minut tuntevat. Olen ollut sellainen lapsesta asti, etten oikein kuulu porukkaan tavoiltani ja mielipiteiltäni. Outolintu. Sen takia koen joskus seurassakin yksinäisyyttä, jos kaipaan juttuseuraa tai samanhenkistä keskustelukumppania, mutta sellaista ole. Tai jos kaipaan hyväksyntää, mutta sellaista ei saa.
En ole osannut ratkaista tätä erilaisuusongelmaa, koska en jaksa puhella asioista, joista en ole järin kiinnostunut, enkä jaksa esittää olevani jotain muuta, mitä olen. Tubesta löytyy pilvin pimein ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin minä. Se on kumma juttu, ettei näihin samanhenkisiin kuitenkaan törmää elävässä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma. Minun tuntemuksia ainakin hyvin selitti.
No mitä sillä selityksellä sitten on virkaa? Ei se vielä yksinäisyysongelmaa ratkaise, jos saa jonkun selityksen asioille.
Tuosta yksinäisyydestä pääsee pois kun hyväksyy tilanteen johon ei saa muutoksia.
Tämän jälkeen alkaa muokkaamaan elämästään sellaista johon on itse tyytyväinen.
Täytyy hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, elämänsä sellaisena kuin se on ja sitten vain eteenpäin avoimin mielin.
Tilannetta helpottaa avoimuus ja avoin mieli niin ihmisiä kuin ympäristöäkin kohtaan.
Keskity hyvään ja positiiviseen, älä pahaan ja negatiivisiseen.
Tee muutoksia jotta sinun itsesi on helpompi ja onnellisempi elää äläkä vertaa itseäsi kehenkään muuhun.
Elämä olisi kaikille helpompaa jos kaikki noudattaisivat tätä ohjetta mutta näin ei vain tässä yhteiskunnassa asiat ole eikä tämä yhteiskunta tue onnellista elämää joten on äärimmäisen tärkeää ottaa KAIKKI mahdollinen vastuu omasta hyvinvoinnista ITSE.
Luovu myös niistä ihmisistä jotka eivät anna sinun olla optimistinen, positiivinen, hyvätahtoinen, onnellinen ihminen. Et voi pitää näitä ihmisiä elämässäsi sillä joka tapauksessa he vaikuttavat sinuun.
Hyviä neuvoja. Ystäviä ja kavereita saa helpostikin, kun hakeutuu samanhenkisten seuraan. Mutta ihastuminen ja rakastuminen, joka tarvitaan kumppanin löytymiseen, on sitten toinen juttu. :D
Vierailija kirjoitti:
Hyviä neuvoja. Ystäviä ja kavereita saa helpostikin, kun hakeutuu samanhenkisten seuraan. Mutta ihastuminen ja rakastuminen, joka tarvitaan kumppanin löytymiseen, on sitten toinen juttu. :D
Kyllä on eri asia eikä tarvitse hävetä sitä jos sitä kumppania ei vain tunnu löytyvän. Siksi myös kannattaa elää itselleen avoimin mielin, tulee vastaan jos on tullakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea kirja Lapsuuden kehityksellinen trauma. Minun tuntemuksia ainakin hyvin selitti.
No mitä sillä selityksellä sitten on virkaa? Ei se vielä yksinäisyysongelmaa ratkaise, jos saa jonkun selityksen asioille.
Selityksellä on tietysti merkitystä, miksi tuntee niinkuin tuntee. Voi esimerkiksi hakeutua terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen vaikka on perhe?
Niin voi käydä, kun valitsee sopimattoman puolison ja tekee hänen kanssaan jälkeläisiä, joista ei ole yksinäisyyden lievittäjiksi.
Lapset eivät ole mitään yksinäisyyden lievittäjiä.
Totta kai ovat. Miksi niitä muuten edes tehtäisiin? Veronmaksajiksiko?
Yksinäisyys on köyhien juttu