Lue keskustelun säännöt.
Joudun aina seuraamaan sukulaispariskunnan riitelyä
28.05.2026 |
Minulla on sukulaispariskunta, kummitätini ja hänen miehensä, joiden luona vierailen säännöllisesti, kun asumme aika lähekkäin.
He ovat muuten kivoja ja tuntuu mukavalta, että on lähisukulaisia samassa kaupungissa, mutta yksi asia vaivaa. Heidän avioliittonsa ei vaikuta kovin onnelliselta ja aina heitä tavatessani pariskunnalla on meneillään jokin väittely ja ilmapiiri voi olla tosi kireä. He kinastelevat, tiuskivat, väittelevät kireään sävyyn jostakin mitättömästä asiasta. Siis ilmapiiri on sellainen, että minä hetkenä hyvänsä voisi puhjeta äänekäs ilmiriita.
Olen todella kiusaantunut siinä vieraana kahvipöydässä istuessani ja äyskimistä seuratessani. En ymmärrä, miten he eivät itse tätä huomaa. Minä en kehtaisi riidellä vieraiden läsnäollessa. Mietin jopa nykyään, että haluanko tavata heitä, kun aina on kireä ja kiusaantunut tunnelma. Mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (5)
Mä en pystyis riitelijöiden luona vierailemaan. Omat vanhemmat riiteli aina ja se on lapselle aika traumatisoivaa. Aikuisena voi valita missä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma minulla. Ei tee mieli mennä kylään heille, eikä kutsua heitä kylään. Kysyin myös kerran että miksi olette yhdessä, kun aina on kiistaa. Vastaus oli kun ei parempaakaan saa. Luulisi että olisi parempi olla yksin, kun aina riidellä.
Voit onneksi olla menemättä kylään, tiesitkö?
Lapsuudenkodissani äiti ja isä riitelivät suurin piirtein koko hereilläoloajan. Muistan lapsuudesta ja nuoruusta heidän vain riidelleen. Isosisko joskus kysyikin, että miksi eivät eroa, kun on niin helevetin hankalaa se yhdessäoleminen. Äiti ihan pokkana vastasi, että on isän kanssa meidän lasten takia. Ja, edelleen isän kanssa jatkamassa riitelyä, vaikka sisarusten kanssa olemme voi yli 20 vuotta sitten muuttaneet pois kotoa. Ja eipä siellä tule käytyä, juuri tuosta syystä, kun edelleen jatkuu sen riitely.
Yhteinen "vihollinen" yhdistää heidät. Minä tokaisin kerran kun tätini ja hänen miehensä eivät aamupalapöytään ehtineet, kun riitely alkoi heti herättyä. Ja aivan (oikeasti, tyyliin keitetäänkö vai paistetaanko kananmunat - vaikka olin tehnyt molempia) turhista asioista. Tokaisin siis, että "Miksette eroa, kun näyttää olevan niin hankalaa tuo yhdessä oleminen ja tekeminen." Arvannette lopun. :)