Paras souturetki ikinä?

On montakin. Kauniina päivänä kun järven vesi kimmeltää auringossa, on soutelu ihanaa. 

Soudin järvellä, soudin ja huopasin.

Järvi ei kulunut yhtään.

t. Kake

Soudettiin saareen, siellä yhdyntä.

Soutaminen on hauskaa. Lähinnä soudan verkoille ja takaisin. 

Kesällä taas!

Vierailija kirjoitti:

Soudin järvellä, soudin ja huopasin.

 

Järvi ei kulunut yhtään.

 

 

t. Kake

Souda souda sinisorsa. Ja kyllähän muutkin sorsat saa soudella minkä räpylöistä lähtee. Lapasorsa, Repesorsa, Topisorsa, Kakesorsa... he kaikki järveä soutaa  jälkiä jättämättä. 

Autolauttalaiva on veneestä katsottuna aikas iso, ja aallot keulassaan julmettuja. Istuttiin siinä veneessä skumpat ja patongit ja mitä lie juustoja kasassa vadilla keskituhdolla. Ja jumalauta kun pikku vene keikkui. Onneksi oltiin laituriin aiihen saaren kiinnittyneenä. Olin kosimassa   elämäni naista. Ja puristin aallokon heiluttaessa venettä sormusta nyrkissäni. Alli, nyt 89, muistaa tuon venhoretken vieläkin. Ollaan oltu naimisissa 45 vuotta. Niin ne ajan aallot yhteistä venettä keikuttaa, muistot sentään jää mieleen vaikka vana veneen takana katseen edessä katoaa. 

Tuhansien järvien valtakunnassa soutelu on aika vähän muistoja herättävää? Tai sitten souturetket eivät kestä tarkkaa kuvausta. Tai sitten souturetket ovat ihan rutiinia, joista ei juuri retkitarinaa loiskua. Ja sitten vielä soutuveneilyn riesana ovat pitkät talvet ja rantaan lahonneet perintöveneet. 

Lähtisitkö kanssani kaljalle, sulle tarjoaisin pitkän huurteisen... Siinäpäs on  iskurepla, josta selkenee minne mennä ja kuka tarjoo. 

Kymmeniä ellei satojakin parhaita lapsena ja nuoruudessa.  Soutamalla saarissa teltta retkiä, monet kerrat yksinkin yö/pari onkien ja nuotiola istuen.   Sitten tuli naiset kuvioihin mukaan niin sekin jäi.

Oli se kiva naisen kanssa soudella. Kesää eleltiin  lankapuhelimien valtakaudella, Oltiin Porkkalan merivesillä. Tuli veneen saatteeksi pari pyöriäistä. Soutelun kohdetta ei ollut, muuten vaan merta päin. Nainen oli salaperäinen ja kaunis, kenties merenneito.

 Ja sitten hämärtyi, aurinko upposi upeasti horisontissa ja jadehtiva vihreys veden kalvolla sumeni synkkyyteen. Hitto mikä paluumatka valoitta ja kompassia paitsi. Taisin kiroilla huonoa onnea kautta rantain kaiuttaen. 

 Rantaan päästiin kuivin kintuin. Ja kun kiskoin, kenen lie "lainaamani" venhoa rantakivien pitoon - nainen oli kadonnut. Näin hänestä hieman myöhemmin silhuetin Porkkala-Helsinki linja-auton ikkunassa. Hyvä niin, olin näet kuumeisesti etsimässä puhelinta tehdäkseni katoamisilmoituksen.