Ulkopuolinen maailma ei kiinnosta minua enää. On outoa että sitä on niin "irrallinen" siitä miten valtaosa elää? Voitko samaistua?

Ulkoisesti asiat ovat lakanneet kiinnostamasta koko ajan enemmän siis. Korjauksena vielä, että en varsinaisesti ole huolissani itsestäni mutta joskus hämmentynyt siitä, että missä välitilassa tässä oikein elää. Tunnen siis etten samaistu lainkaan enää entiseen ja tähän meneillä olevaan aikaan vaan uutta vahvasti luodaan. Elämäni on muuttunut hyvin perustavanlaatuisesti muutamassa vuodessa ja olen muuttunut ihmisenä hyvin paljon. Silti suunta on epäselvä ja sumea enkä tosissaan tiedä mitä tässä tapahtuu muuta kuin se, että jotain hyvin syvää ja tärkeää. Niin sen koen ainakin ja sisäisesti tunnen. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Ulkoisesti asiat ovat lakanneet kiinnostamasta koko ajan enemmän siis. Korjauksena vielä, että en varsinaisesti ole huolissani itsestäni mutta joskus hämmentynyt siitä, että missä välitilassa tässä oikein elää. Tunnen siis etten samaistu lainkaan enää entiseen ja tähän meneillä olevaan aikaan vaan uutta vahvasti luodaan. Elämäni on muuttunut hyvin perustavanlaatuisesti muutamassa vuodessa ja olen muuttunut ihmisenä hyvin paljon. Silti suunta on epäselvä ja sumea enkä tosissaan tiedä mitä tässä tapahtuu muuta kuin se, että jotain hyvin syvää ja tärkeää. Niin sen koen ainakin ja sisäisesti tunnen. Ap 

Oletko masentunut? Ahdistunut? Sykoosissa?

Välillä on ollut tuollaisia kausia, eikä olotila ole lainkaan huono.  

Olen kiinnostunut muista ihmisistä. Työssäni autan heitä.

Olisin erittäin huolestunut, jos vain omat mietteet kiinnostaisivat.

Kyllä samaistun jollain tapaa. Olen ollut pitkään tilassa, jossa kaikki on menettänyt merkityksensä. Ei siis mitenkään masentavalla tavalla vaan olen päässyt eroon masennuksesta ja todella onnellinen tässä tilassa. Seuraan vaan kaikkea ulkopuolelta ja ihmettelen mihin kaikkeen ihmiset jaksavat tuhlata aikaansa ja energiaansa. Siis kaikkea tunteilua, ilmiöitä, sosiaalisia pelejä. Olen ollut koko elämäni paljon itsekseni, mutta nyt minulla ei ole enää mitään kosketuspintaa ihmisten normaaleihin kokemuksiin. Pääni sisällä on mielenkiintoinen maailma, jota voin stimuloida kirjoilla, taiteella, luonnolla, älyllisillä haasteilla. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut muista ihmisistä. Työssäni autan heitä.

 

Olisin erittäin huolestunut, jos vain omat mietteet kiinnostaisivat.

Kyse ei ole siitä ettenkö välittäisi kanssaihmisistä ja autan myös, se tapahtuu ihan luonnostaan tilanteissa. En kuitenkaan tarvitse ulkopuolelta elämääni juuri mitään, en oikein kiinnity mihinkään, en vain elä siinä tietynlaisessa imussa enää vaan havannoin etäämmältä ja eri perspektiivistä kuin aiemmin. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Välillä on ollut tuollaisia kausia, eikä olotila ole lainkaan huono.  

Psykoosi voi oireilla myös epätavallisen hyvänä olotilana kuulemma. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä samaistun jollain tapaa. Olen ollut pitkään tilassa, jossa kaikki on menettänyt merkityksensä. Ei siis mitenkään masentavalla tavalla vaan olen päässyt eroon masennuksesta ja todella onnellinen tässä tilassa. Seuraan vaan kaikkea ulkopuolelta ja ihmettelen mihin kaikkeen ihmiset jaksavat tuhlata aikaansa ja energiaansa. Siis kaikkea tunteilua, ilmiöitä, sosiaalisia pelejä. Olen ollut koko elämäni paljon itsekseni, mutta nyt minulla ei ole enää mitään kosketuspintaa ihmisten normaaleihin kokemuksiin. Pääni sisällä on mielenkiintoinen maailma, jota voin stimuloida kirjoilla, taiteella, luonnolla, älyllisillä haasteilla. 

Todella mielenkiintoista. Itsekin koen perustilani nykyään hyvin tyytyväiseksi, rauhalliseksi, jopa onnelliseksi. Voin tuntea todella syvää rakkauden tunnetta, mille ei varsinaisesti ole kohdetta muuta kuin tämä hengitettävä elämä. Tietenkin koen tunteiden tasolla myös haasteita mutta ne ovat tärkeitä tunteita, jotka kehittävät minua ja muuttavat muotoaan. Ap 

Voin samaistua.

Ymmärrän pointin ja tunnistan tuon kehityksen. Mutta rehellisesti omalla kohdallani olisin huolissani tuosta tilanteesta. Minullakin on vilkas sisäinen maailma, mutta miellän niin että ihminen tarvitsee myös ulkopuolisia ärsykkeitä säilyttääkseen aivojen kognitiivisen kapasiteetin. Siihen tarvitaan myös sosiaalinen aspekti. Toki ap kirjoittaa, että käy töissä ja havannoi ihmisiä, että sitä hänellä vielä on. Ehkä se tärkein kysymys onkin, että miksi mielenkiinto on loppunut. Onko syy kuormittumisessa vai pettymyksissä? Kerrohan lisää!

Olet käynyt nuo mainitsemasi asiat läpi ja siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. 

Toisin sanoen kehittynyt. 

Tunnen pitkälti samoin. Aikansa kutakin. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän pointin ja tunnistan tuon kehityksen. Mutta rehellisesti omalla kohdallani olisin huolissani tuosta tilanteesta. Minullakin on vilkas sisäinen maailma, mutta miellän niin että ihminen tarvitsee myös ulkopuolisia ärsykkeitä säilyttääkseen aivojen kognitiivisen kapasiteetin. Siihen tarvitaan myös sosiaalinen aspekti. Toki ap kirjoittaa, että käy töissä ja havannoi ihmisiä, että sitä hänellä vielä on. Ehkä se tärkein kysymys onkin, että miksi mielenkiinto on loppunut. Onko syy kuormittumisessa vai pettymyksissä? Kerrohan lisää!

Ärsykkeitä saa mm. luonnosta, kuten ap mainitsi. Kyseessä voi olla myös siirtymäkausi ja välivaihe. 

-eri.

Halu käpertyä itseensä ja pieneen arkeensa on luonnollista kun maailma alkaa käydä ahdistavaksi, tilanne toivottomaksi. Mutta kannattaa tiedostaa se että mikäli kyseessä ei ole se että olet kirjaimellisesti tekemässä kuolemaa joten millään ei oikeastaan olekaan väliä, tai olet masentunut jolloin simuloit sitä tilannetta, niin jo pelkkä mahdollisuus eristäytyä maailmasta ja esim. olla seuraamatta uutisia on hyvin etuoikeutettua, ei mikään hyve. On paljon ihmisiä joilla menee huonommin eikä heillä ole varaa valaistua tuolla tavalla, elää tietämättömyyden keveydessä, koska heidän täytyy olla perillä siitä mitä valtaa pitävät ovat tänään keksineet heidän päänmenoksi.

Autismi ja dissosiaatio. Sieltä oman pään sisältä tulee vain tuttuja, itseä miellyttäviä ajatuksia. Sosiaalisissa suhteissa taas erilaisia tapoja hahmottaa maailmaa ja vastakkaisiakin näkemyksiä, myös konflikteja, jotka kasvattavat.

Up

Voi olla että kommenteissa puhutaan eri asioista. Ymmärsin ettei ole kyse mielenkiinnon loppumisesta vaan siitä kokemuksesta, ettei ns ulkomaailma, sosiaaliset suhteet, yleinen mielipide ym ulkopuolella oleva enää määritä ihmistä ssisäisesti. Tämä päinvastoin pohjimmiltaan lisää mielenkiintoa elämää kohtaan laajemmin ja ehkä jopa tuo vapautta reaktiivisuudesta.

Tuollaista päänsä sisällä elämistä se tosiaan on kun läheiset ihmissuhteet puuttuu. Uskoisin että on todella yleistä Suomessa.

Miten joku voi olla välinpitämätön erilaisista mediaviesteistä, varsinkin kun hänen sosiaalinen elämänsä on rajallista? Henkilökohtaisesti minulla ei ole juurikaan sosiaalista kanssakäymistä; nautin rauhasta ja hiljaisuudesta sekä perheeni hiljaisesta seurasta. Eläkkeelle jäätyäni, ilman työtä tai yhteydenpitoa työtovereihin, vaikka emme enää tapaa tosielämässä, haluan silti pitää yhteyttä entisiin työtovereihin sosiaalisen median kautta ja seurata heidän elämäänsä. En erityisemmin nauti urheilusta tai ulkoilusta, joten kotona ollessani uutiset ja tällaiset alustat ovat minulle hyviä paikkoja viettää aikaa.

Tämä antaa minulle mahdollisuuden tuntea osallistumista ja yhteenkuuluvuutta monissa asioissa. Maailman uutisten ja kansallisten tapahtumien osalta koen antaneeni oman panokseni antamalla arviointejani tarkkojen analyysien kautta.

Toivottavasti sinäkin voit saada minusta inspiraatiota.

Ap, minunkin elämä on nykyään tuollaista. Sitä tuntuu olevan enemmänkin

liikkeellä.  Olen herkkä, sensitiivinen ihminen ja olen aina vaistonnut asioita, ennakoinut. Uskon, että tällä erottautumisella on hyvät syyt ja tarkoitus. Se selviää ennemmin tai myöhemmin. Olemme ikään kuin vapautuneet (lähes) kaikesta epäolennaisesta, turhasta painolastista. Lähestymme henkisen energian ja sielujen yhteyttä. Materialla on enää välinearvo. Teemme havaintoja, toimimme arjessa, emme arvostele ja tuomitse. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä samaistun jollain tapaa. Olen ollut pitkään tilassa, jossa kaikki on menettänyt merkityksensä. Ei siis mitenkään masentavalla tavalla vaan olen päässyt eroon masennuksesta ja todella onnellinen tässä tilassa. Seuraan vaan kaikkea ulkopuolelta ja ihmettelen mihin kaikkeen ihmiset jaksavat tuhlata aikaansa ja energiaansa. Siis kaikkea tunteilua, ilmiöitä, sosiaalisia pelejä. Olen ollut koko elämäni paljon itsekseni, mutta nyt minulla ei ole enää mitään kosketuspintaa ihmisten normaaleihin kokemuksiin. Pääni sisällä on mielenkiintoinen maailma, jota voin stimuloida kirjoilla, taiteella, luonnolla, älyllisillä haasteilla. 

Hyvin sanottu ja samaistun. Ihmisten elämästä on ehkä tullut luonnolleen niin ristiriitainen, että koen tämän itse havahtumisena. Ehkä tämä on se luonnollinen olotila, koska se rauha mikä tulee on erilaista, jotain syvempää. Tottakai välillä ahdistaa jotkin asiat ja stressiltä ei voi välttyä, mutta ne liittyvät vahvasti juurikin tuosta luonnottamasta puolesta.