Onko kukaan ostanut tv-shopin rintaliivejä
vaikuttavat mainoksessa ihan päteviltä, mutta mitä on totuus?
Kommentit (10)
Heips!
Ihan vasta tilasin itselleni Genie Brat ja kuppikokoni on 80DD tai E. Olkaimia ei voi säätää joten rinnat tuntuivat roikkuvan liian alhaalla. Alareuna rullaantui heti, vaikka oikein mainostetaan ettei rullaannu rintojen alle. Kävellessä rinnat hölskyivät ihan liikaa, tuntui tosiaan että on ilman liivejä. Kamalat!!!! Palautukseen lähti.
että olivat pettymys. Rullautuivat ylöspäin rintojen alta koko ajan. Palautti takaisin.
jos ne antavat tosiaan sellaisen tuen kuin mitä a-kuppia isommat rinnat tarvitsevat, niiden täytyy olla todella tiukkoja ja neuloksen jämäkkää. Kuitenkaan ne eivät näytä siltä mallien päällä.
kiitos tästä... mietin vielä tilaisinko...
ap
Tilasin L kokoiset, joiden olisi pitänyt olla minulle sopiva koko, ei ollut, olivat aivan liian isot. Vaihdoin kokoa pienempiin ja edelleen ovat liian isot. Rintaliivikokoni on D/DD80. Olkaimet olivat aivan liian pitkät ja säätömahdollisuutta ei ole. Rinnat myös jotenkin litistyvät ja eivät muutenkaan tue tarpeeksi.
Ne pienemmät odottavat nyt palauttamista. Harmittaa vähän, kun maksoinkin ne luottokortilla ja nyt sitten saa rahoja odottaa vaikka kuinka kauan.
olivat liian läpinäkyvää neulosta, ja nännit näkyivät. Eivät myöskään tarpeeksi tukevat. Sen sijaan Genie Brat olivat hyvät, niissä oli myös irrotettavat "tyynyt", joilla saa ryhtiä liiviin.
vaan niin kiva jos noi toimis :) oon käyttänyt saman tyylisia jotka ostin prismasta... mutta ne makso tietty 40€/kpl...
ap
joita olen käyttänyt viimeiset 20 vuotta
- ja jumppaajille/ zumbaajille tv-shopin liivit ovat erinomaiset
Itse olen tykännyt best directin liiveistä. Oma kokoni on 75c ja ostin L-kokoiset liivit netistä. Pesun jälkeen tosi napakat, mutta tietysti venyvät vähän käytössä. Olen urheillut ja käyttänyt liivejä päivittäin. Niillä pystyy myös imettämään aika hyvin ja nukkuminen onnistuu mukavasti.
Tosiaan ovat aika ohutta materiaalia, jolloin luonnonvärisistä ja valkoisista näkyy vähän läpi, mutta mustien kanssa ei sitä ongelmaa ole.
Olen siis ollut tyytyväinen ja haluaisinkin ostaa näitä liivejä myös värillisenä. Katsotaan nyt, raaskinko, kun niitä voi tilata vain yhdessä alkuperäisten värien kanssa.