Yksinäisyys

Minäkin kaipaan ensisijaisesti naissuhteita, en miesseuraa. Tylsistyn kuoliaaksi eikä nykymaailmalla ole tarjota muuta kuin iänikuiset chatit ja keskustelupalstat. Missä ihmiset oikein tutustuvat toisiinsa? Kaikkialla missä käyn, on vain eläkeläisiä. 

Niin kauan ollut jo yksin etten enää tarvitse kavereita mihinkään. Yksin parasta tehdä kaikkea.

Mitä vanhemmaksi ihmiset elävät sen vähemmän voi olettaa, että hyvä ystävä olisi täydellinen ja aina käytettävissä 24/7. Sairaudet, lähiomaiset, työ, työssä jaksaminen, parisuhteet yms ottavat ystävän aikaa. Yhtä lailla on muitakin, joilla on myös tarve saada toiveystäväsi huomiota sekä aikaa- ellei ystäväksin olisi yksinäinen ja samaa mieltä kanssasi ystävyydestä käytännössä. 

Sinä muutut, ihmiset ympärilläsi muuttuvat, joten ei sinussa ole mitään vikaa. Ihmiset tulevat ja menevät meidän jokaisen elämässä. Loppujen lopuksi ystävyyttäkin romantisoidaan ja luodaan samanlaisia ihanteita kuin pitkään kestävät parisuhteetkin. Pitääkö sellaista oikeasti olla jokaisella vai onko ehkä kyse siitäkin, että jotkut meistä on luotu kulkemaan ja näkemään laajemmin elämää sekä maailmaa?

Ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus. Niin minä teen. Petyn enemmän kuin koen löytäneeni ystäviä, mutta olen myös rakentanut elämääni kiinnostavaksi ja hyväksi ilman ystäviä. Matkustaminen on mukavaa yksin. Kulttuurin harrastaminen on mukavaa yksin. Mökkeily on mukavaa yksin. Aina niiden vanavedessä tulee ihmisiä, joiden kanssa voi olla huikean mielenkiintoisia kohtaamisia ja se yksi ainoa keskustelu voi olla arvokkaampi kuin notkua samojen ihmisen kanssa vuosikausia kahvikuppien ääressä. En kaipaa rutiineja ihmistenkään kanssa ja ikä tekee myös sen, että aika monista tulee tylsiä. 

Nosta itsesi itsesäälistä ja ystävysty ensin itsesi kanssa. Olet nyt aikuinen ja et onneksi enää se 30 vuotias ja kokematon sinisilmä. joka kuvitteli 50 vuotiaasta sinusta ihan muuta kuin todellisuudessa olet. 

 

Olen itse 45v. Elämässä on kaksi tärkeää ystävää. Toinen on ala-asteelta asti ollut elämässä, ja toinen on uusi tuttavuus ystäväsovelluksesta.  Huippu ystäviä ovat. 

Niin moni on hylännyt vuosien aikana. Sellaisetkin, joista ei ikinä olisi uskonut niin ovat vain häipyneet. Ihmiset haluavat olla omissa pienissä laatikoissaan ja harva arvostaa ystäviä. Ystäviä vähätellään ja perhettä ja sukua pidetään parempina, vaikka oikeasti ei ole heidän kanssa juuri mitään yhteistä. 

Kuule ku muutat omaan maahasi löydät heti ystäviä sieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaan ensisijaisesti naissuhteita, en miesseuraa. Tylsistyn kuoliaaksi eikä nykymaailmalla ole tarjota muuta kuin iänikuiset chatit ja keskustelupalstat. Missä ihmiset oikein tutustuvat toisiinsa? Kaikkialla missä käyn, on vain eläkeläisiä. 

Frendie - sovellus. Kannattaa kokeilla ja ottaa yhteyttä siellä muihin eikä odottaa, että joku muu toimii ensin. 

Ap kirjoittaa että haluaisi "bestiksen". Ehkä näin myöhemmällä keski-iällä ei ole enää hyväksi teinimäinen ajattelutapa. 

Se on vaan taivahan tosi että aikuistuttuaan ihmiset elää omaa elämäänsä. Ne teinivuosien bestikset jää suurimmalta osalta. Ne saattaa pitää yhteyttä keran vuodessa josain fb:ssa tai laittaa jouluntoivotusviestin josta käy ilmi että he muistaa sinut. Sitten kun heillä lapset ovat aikuisia muuttaneet pois kotoa, kumppani ei enää kiinnosta tai jopa eroavat jäävät yksin, alkaa ehkä ne vanhat ystävyydet taas olla tarpeellisia.

Ap kirjoitit että et itse pidä enää yhtyttä. No sekin voi olla yksi syy siihen että vanhat tuttusi luulevat ettet enää ole kiinnostunut heistä. Tosin ymmärrän sen että yksipuolinen yhteydenpito käy ärsyttämään, itselläni sama tilanne muutamankin kanssa ja ystävänkin taholta toistuvasti peräkkäin torjutuksi tuleminen (siis ettei hän vaikka "ehdi" tavata tms) johtaa siihen että en edes halua kysyä enää, tuntuu säälittävältä ruikuttaa aina samoja ihmisiä seuraksi jonnekin.

Mulla tilanne että muutin 25v pääkaupunkiseudulla asumiseni jälkeen takaisin synnyinkaupunkiini jossa luulin vanhojen koulu- ja harrastuskavereiden "odottavan". Oltiin kuitenkin pidetty koko tuo aika yhteyttä ainakin satunnaisesti. Etelässä mulla oli aktiivisempi elämä, paljon tekemistä, harrastuksia joiden järjestötoiminnassa olin ja niissä sain sosiaalisena ihmisenä paljonkin uusia tuttuja. Eräässä harrastusporukassa olin varmaan liki 10 v ihan ydinporukkaa, oltiin miltei yhtä suurta perhettä.

Olen ns ikisinkku, lapseton ja tarvitsen sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta johonkin. Se on jotenkin kadonnut kokonaan kun muutin tänne maalaiskaupunkiin. Täällä työkään ei tyydytä minua, en koe mitenkään kuuluvani edes siihen yhteisöön koska lähinnä vähättelen koko firman toimintaa, sen johtamistapoja (tai johtamattomuutta ja amatöörimäisiä 90 luvulle jääneitä toimintatapoja). Täällä pystyy kyllä yksin tekemään kaiken mikä nyt kutakuinkin kiinnostaa mutta en löydä uusia ystäviä. Kaikki yleishyödulliset porukst kuten Suomen ladun paikallisjärjestö on täynnä sitä porukkaa joka on ollut siellä iät ajat, hyvin pienen piirin sisäänlämpeävä porukka johon ei oikein pääse mukaan. Sinkkunainen on uhka joka paikassa muille naisille. Kerrankin eräissä talkoissa huomasin useamman kerran miten yrritin jutella sisäpiiriin kuuluvien naisten kanssa, mennä tekemään xx asiaa jossa oli läsnä myös heidän miehensä, minulle ei puhuttu mitään (naiset), kun joku mies tuli haravoimaan lähelleni ja jutteli niitä näitä tuli hänen vaimo ihan fyysisesti meidän väliin ja pyysi miehensä avuksi kantamaan halkoja. Toinen oli tilanne jossa oli vain 4 naista, näin että heillä oli hirveä työmäärä edessä xx tilanne tarjouduin avuksi, sain nihkeän vadtaanoton mutta jäin kuitenkin,, he eivät jutelleet juuri mitään mulle, yksi käänsi suorastaan selkänsä ja jutteli vain toiselle, joku sanoi muutaman sanan jne, tosi kiusallista. Ollaan kuitenkin maantieteellisesti sillä alueella missä sanonnankin mukaan pitäisi olla lupsakoita ja välittömiä ihmisiä. 

Minusta tuntui että pääkaupunkiseudulla tutusti paljon helpommin ihmisiin, vieraat juttelee helpommin keskenään jne. Täällä junttilassa ollaan vaan sen oman kumppanin, perheen ja sukulaisten tai vanhojen tuttujen kanssa. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon yksineläjiä että he ottavat jo omista tarpeistaankin johtuen kontaktia muihin helpommin, syntyy harrastusporukoita ym yhteisöjä.

Jotenkin tuntuu etten ole ikinä ollut näin yksinäinen kun olen ollut täällä viimeisen pari vuotta.

Tämä:    

 "Minusta tuntui että pääkaupunkiseudulla tutusti paljon helpommin ihmisiin, vieraat juttelee helpommin keskenään".

Olen samaa mieltä vaikka varmaan kehä 3 ulkopuolella valtaosalla on se vanha pinttynyt näkemys, että "eihän siellä etelässä edes naapurit tervehdi toisiaan, kukaann ei puhu mitään, ylimielisiä kiireisiä ihmisiä kaikki" jne, niin olen eri mieltä. Stadissa ja sen lähiympäristössä on varmaan 40% sinkkuihmisiä (tai ainakin yhden henkilön talouksia) ja se tekee nimenomaan sen että ihmiset hakeutuu enemmän muiden seuraan ja kyllä siellä naapureita tervehditään ja jopa jutellaan. 

Korona epidemia teki todella hallaa ihmisten sosiaalisuudelle ja yhteisöllisyydelle 1,5-2 v aikana valitettavan moni yhteisöllinen toiminta loppui eikä alkanut enää uudelleen, ihmiset käpertyivät yksin koteihinsa eivätkä enää välttämättä palanneet entisiin juttuihin tai yhtään mihinkään. 

Sanoin jo epidemian puolessavälissä että se ainakin etelässä yhteiskunnan totaalisulku ja ihmisten eristäminen pitkiksi ajoiksi oli valtava virhe jolla oli sellaisia seurauksia joita ei edelleenkään tuunnisteta.

Ei ole noita ongelmia ihmissuhteissa. Teen päätökseni harkiten ja kannan niistä vastuun. 

Peustuivatko kaverisuhteesi toisten mollaamiseen ja kiusaamiseen? Moni kasvaa niistä kuvioista ulos iän myötä ja silloin seuraasikartetaan. Vai tiedätkö asiat aina paremmin kuin toiset? Ei kukaan iän kaiken sitä jaksa. 

Itseään voi tutkiskella kaikessa rauhassa myötätuntoisella rakkaudella ja toimia jatkossa toisin.