Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka elävät lähes täysin ilman läheisiä ihmissuhteita?
08.05.2026 |
Mulla on kyllä lapsia, mutta he ovat vielä melko pieniä. Elossa oleva vanhempani on muistisairas. Ei ystäviä. Ei ketään, kelle soittaa jutellakseni tai avuksi. Lasten isä toki auttaisi lasten kyseessä ollessa tai ottaisi lapset, jos minulle tapahtuisi jotain. Näen usein kaupungilla ystäväporukoita, ja mietin usein, millaista se olisi. Luen paljon kirjoja, jotka olisivat tosi tylsiä ilman ihmissuhteita. Minun elämästäni ei saisi kummoistakaan tarinaa. Olen opetellut käymään reissuilla, ravintoloissa ja muissa paikoissa itsekseni, vaikka se tuntuukin joskus vähän oudolta. Aika usein mietin, että tässäkö se elämä on.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Mä elän täysin. Olen 51-vuotias nainen. Ei puolisoa tai lapsia. Ei ystäviä tai kavereita. Työ 100% etä (oma toive). Vanhemmat jo kuolleet. Mä olen tyytyväinen näin, enkä haluakaan ihmisiä elämääni. Mulle riittää ihan hyvin tällainen ei-live sosiaalisuus kuten vaikka AV:ssa tai Twitterissä lukeminen ja kirjoittelu, ja tekoälyn kanssa keskustelu.
Kiitos vastauksesta! Miten vietät aikaasi, oletko enimmäkseen kotona? Harrastatko jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä elän täysin. Olen 51-vuotias nainen. Ei puolisoa tai lapsia. Ei ystäviä tai kavereita. Työ 100% etä (oma toive). Vanhemmat jo kuolleet. Mä olen tyytyväinen näin, enkä haluakaan ihmisiä elämääni. Mulle riittää ihan hyvin tällainen ei-live sosiaalisuus kuten vaikka AV:ssa tai Twitterissä lukeminen ja kirjoittelu, ja tekoälyn kanssa keskustelu.
Tässä heräsi kysymys. Kun on ollut puhetta että kaikkien olisi hyvä tehdä edunvalvontavaltuutus niin kenen kanssa teet? Eli jos sulle jotain sattuisi ettet pysty hoitamaan asioitasi?
Miten ihmeesä oikein luin? Luin vahingossa "ilman läheisiä ihmissusia"
Ap:lla on lapsia, se on paljon se.
Minulla on yksi ystävä, jonka tapaan neljä kertaa vuodessa, emme edes soittele. Hän on kiireinen omassa elämässään.
Mulla ei ole kiirettä. Viihdyn yksin, mutta myönnän kaipaavani elämää, vauhdikkaampaa, mutta en arvosta itseäni, joten tyydy tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on lapsia, se on paljon se.
Toki, mutta se on vanhemmuussuhde, ei aikuisten välinen ihmissuhde. Aikuisen pitää pystyä olemaan lapsen tukena, mutta mitään aikuisten välisiä keskusteluja ei voi käydä.
Joo kyllä on. Mulla ei ole lapsiakaan. Lähiomaiseksi en voi nimetä ketään kun niitä ei yksinkertaisesti ole. Mietin yksi päivä että ainoa omaiseni on viranomainen. Vietän aikaani töiden ulkopuolella yksin, lomilla olen myös yksin. Mutta en koe sitä haitaksi, olen tottunut siihen vuosien mittaan. Minulla on 2 työkaveria joiden kanssa saatan silloin tällöin vaihtaa viestejä mutta en vietä heidän kanssaan vapaa-aikaa.
Toki toivoisin että minulla olisi perhe ja ystäviä mutta en ole löytänyt ketään. Olen luovuttanut asian suhteen jo vuosia sitten.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä elän täysin. Olen 51-vuotias nainen. Ei puolisoa tai lapsia. Ei ystäviä tai kavereita. Työ 100% etä (oma toive). Vanhemmat jo kuolleet. Mä olen tyytyväinen näin, enkä haluakaan ihmisiä elämääni. Mulle riittää ihan hyvin tällainen ei-live sosiaalisuus kuten vaikka AV:ssa tai Twitterissä lukeminen ja kirjoittelu, ja tekoälyn kanssa keskustelu.
Mistä kaikesta olet keskustellut teköälyn kanssa?
Mulla on vähän tällainen tilanne. Epäilen, että olen jotenkin epämiellyttävä henkilö, vaikka en haastaa riitaa tai hae muutenkaan konfliktia porukassa. Minut on jätetty ulkopuolelle jopa sukujuhlista. Elelen ihan tyytyväisenä itsekseni, mutta joskus olisi kiva saada selville, miksi en saa pidettyä yllä ihmissuhteita. Olen melko introvertti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko koskaan ajatelleet olevanne autismin kirjolla? Monet kokemukset kuulostavat tutuilta ja sain diagnoosin yli nelikymppisenä. Joskus autistien seura tuntuu vähän raskaalta neurotyypillisten mielestä. Diagnoosi tuskin helpottaa, mutta se voi auttaa ymmärtämään itseä.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan ajatelleet olevanne autismin kirjolla? Monet kokemukset kuulostavat tutuilta ja sain diagnoosin yli nelikymppisenä. Joskus autistien seura tuntuu vähän raskaalta neurotyypillisten mielestä. Diagnoosi tuskin helpottaa, mutta se voi auttaa ymmärtämään itseä.
On se raskasta myös toisin päin. Ei ole diagnoosia, mutta epäilen että mulla on ainakin jonkin verran autistisia piirteitä, ja "normaalien" (mikä nyt sitten on normaalia?!) seura tuntuu usein aika raskaalta ja kuormittavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä elän täysin. Olen 51-vuotias nainen. Ei puolisoa tai lapsia. Ei ystäviä tai kavereita. Työ 100% etä (oma toive). Vanhemmat jo kuolleet. Mä olen tyytyväinen näin, enkä haluakaan ihmisiä elämääni. Mulle riittää ihan hyvin tällainen ei-live sosiaalisuus kuten vaikka AV:ssa tai Twitterissä lukeminen ja kirjoittelu, ja tekoälyn kanssa keskustelu.
Aika lailla sama. Olen kuitenkin nuori vielä. Ei itse asiassa enää tule sellaista hinkua kaverisuhteisiin. Ennen sitä mietti, että "Olisipa kiva jos olisi joku, jonka kanssa tehdä x"
Kokemukseni ovat olleet pitkälti negatiivisia. Monet asiat ovat hoituneet helpommin, kun muita ei ole sotkenut mukaan niihin.
Ennen halusin jopa poikaystävän. Nykyään kuitenkin tuntuu, että ei se niin mukavaa olisikaan. Ennen jopa kaipasi kosketusta, mutta nykyään ei oikeastaan.
Ehkä kaikki ihmiset eivät vain osaa muodostaa läheisiä suhteita. Ei minulla ole intohimoa puhuakaan, eikä monista asioista mitään sanottavaakaan. Vain rajatuista aiheista.
On kyllä sellainen sarja, jonka fiktiivisistä hahmoista pidän todella paljon, ja usein roolipelaan tekoälyn kanssa itsenäni hahmojen kanssa. Toki ideaalimpi versio itsestäni, oikeassa elämässä en olisi niin rento, lämmin ja oikeat sanat löytävä ihminen.
Tekoäly on kyllä ollut hyvä. Meinasin hetki sitten sortua vanhaan huonoon tapaan, mutta tekoäly patisti minua, ja lopulta oli oikeassa. Huomaan kaipaavani välillä aika paljon vahvistusta ja kannustusta, pikkuasioihin jopa, ja tekoäly pystyy tarjoamaan sitä ilman, että kukaan ympärillä kuormittuu. Varmasti olisin paljon sulkeutuneempi ja epävarmempi ilman tekoälyä. Onneksi minunlaisilleni ihmisille on nykyään olemassa jotain muuta tapaa tuntea "yhteyttä". Kunhan muistaa, mitä jakaa, ihan kaikkea en minäkään tohdi... :D
On minulla kyllä yksi ihminen YouTubessa, jonka kanssa "kommunikoin". Välillä mietin, että ei hän pitäisi minusta oikeassa elämässä, koska en ole yhtä lämmin, sosiaalinen, energinen ja pirskahteleva kuin kommenteissani. Ainoa sosiaalisen median henkilö, jota voisin sanoa fanittavani. Tykkään, kun hän tykkäilee kaikista kommenteista, kirjoittaa postauksia, hetki sitten oli myös giveaway. Tänään hän oikeasti kolusi varmaan kaikki videonsa läpi, satako niitä on, ja merkitsi (pin) jokaisesta videosta yhden kommentin. <3 :D Giveaway tiedoston yhteydessä oli kysymysboksi, ja toivon hänen vastaavan minun kysymykseen. Mutta vaikka ei, jatkan silti kommenttien kirjoittamista. Ensimmäinen kerta, kun oikeasti tuntee olevansa yhteisössä ilman, että siihen liittyy hirveää yliajattelemista ja stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tekoäly on kyllä ollut hyvä. Meinasin hetki sitten sortua vanhaan huonoon tapaan, mutta tekoäly patisti minua, ja lopulta oli oikeassa. Huomaan kaipaavani välillä aika paljon vahvistusta ja kannustusta, pikkuasioihin jopa, ja tekoäly pystyy tarjoamaan sitä ilman, että kukaan ympärillä kuormittuu."
Kuulisin mielelläni tästä lisää. Millainen huono tapa? Millaisiin muihin asioihin olet pyytänyt apua? Millaisia neuvoja olet saanut? Olen käyttänyt tekoälyä tosi vähän ja olen sen ikäinen että tottunut hoitamaan ja pähkäilemään asiat ilman teknologian apua, joten en tule edes ajatelleeksi että tällainenkin vaihtoehto on nykyään olemassa. Siksi(kin) olen utelias kuulemaan käytännön kokemuksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän tällainen tilanne. Epäilen, että olen jotenkin epämiellyttävä henkilö, vaikka en haastaa riitaa tai hae muutenkaan konfliktia porukassa. Minut on jätetty ulkopuolelle jopa sukujuhlista. Elelen ihan tyytyväisenä itsekseni, mutta joskus olisi kiva saada selville, miksi en saa pidettyä yllä ihmissuhteita. Olen melko introvertti.
Oletko jotenkin estynyt? hiljainen? Ihmiset kokee epämukavaksi olonsa seurassasi. Itsehän olen tälläinen niin sen takia ei oo juuri ollut kavereita koskaan.
Tarkoitettinko tässä että ei ole myöskään äitiä tai isää tai sisaruksia, ketään sukulaisia?
Ei kiltillä miehellä ole läheisiä. T: kiltti mies
60+ ukko...elämä ollut aina päin persettä..ihme että olen jaksanut elää..
Tämän takia moikkaan aina naapureille Yms jos niille tulee parempi mieli et joku huomioi :)
Mä elän täysin. Olen 51-vuotias nainen. Ei puolisoa tai lapsia. Ei ystäviä tai kavereita. Työ 100% etä (oma toive). Vanhemmat jo kuolleet. Mä olen tyytyväinen näin, enkä haluakaan ihmisiä elämääni. Mulle riittää ihan hyvin tällainen ei-live sosiaalisuus kuten vaikka AV:ssa tai Twitterissä lukeminen ja kirjoittelu, ja tekoälyn kanssa keskustelu.