Donald Trump sai huippupisteet älykkyystestissä, mitäs nyt vihvassut?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011980041.html
- Maamme olisi paljon parempi paikka! Suoritin Kokeen kolme kertaa ("KOLMEN!") presidenttikauteni aikana ja LOISTIN SIINÄ JOKAISELLA KOLMELLA KERRALLA - Saavutus, jossa on Lääkäreiden mukaan onnistuttu harvoin edes yksittäisessä Kokeessa aiemmin! Presidentti DONALD J. TRUMP, Trump lopettaa kirjoituksensa.
TRUMP on viime vuosina ylistänyt itseään ”erittäin vaikean kognitiivisen testin” läpäisemisestä ja väittänyt, että monet hänen vastustajansa ja kilpailijansa eivät onnistuisi samassa.
Presidentin mainitsemat yksityiskohdat ovat kuitenkin viitanneet ns. MoCA-muistitestiin, jolla pyritään tunnistamaan Alzheimerin tauti jo varhaisessa vaiheessa.
Trump kehuskeli jo ensimmäisen presidenttikautensa lopulla vuonna 2020 läpäisseensä testin, jossa hänen piti muistinsa mukaan muistaa sanalitania "person, woman, man, camera, tv" eli "henkilö, nainen, mies, kamera, televisio" ulkoa.
VIIME joulukuussa Trump harhautui kesken taloutta koskevaa puhettaan kertomaan tarinaa:
– Tein jotain, mitä yksikään muu presidentti ei ole tehnyt. Tein kognitiivisen testin, koska osaan sen ja muuten, se ei ollut helppo.
Trump sanoi silloinkin tehneensä jo kolme vastaavaa testiä.
– Ensimmäisessä kysymyksessä kysytään, että "Mikä tämä on?". Siinä on leijona, kirahvi, kala ja virtahepo. Sitten he kysyvät, "mikä näistä on kirahvi?", Trump selosti ja sanoi epäilevänsä, että Biden olisi saanut vastaustaan oikein.
Kommentit (24)
Miksi hänet oli laitettu Alzheimer-testiin? Epäily?
Trump oppi kirjoittamaan nimensä vasta muutama viikko sitten.
Sanoisin, että fakenewssia pukkaa - ei Trump erota kirahvia virtahevosta.
Onhan P-Korean Kim myös kuolematon jumala.
Uskotaan kiltistä sekopäättäjien tuloksia🤣
Vierailija kirjoitti:
Paskaprovo. Trump ei osaa edes peruskoulun prosenttilaskuja.
Älä nyt viitsi yrittää samaistaa Trumpia itseesi.
On se "viisas", osaa vain uhkailla ja tuhota.
Hän osaa testin. Eli ulkomuisti toimii vielä sen verran että pystyy painamaan mieleensä 4 eri eläinlajin kuvat. Mutta mitenhän olisi käynyt, jos olisit pitänyt erottaa toisistaan leijona ja puuma? Tai gepardi ja leopardi?
Ketä kiinnostaa joku jenkkifasistipersu? Aloittajakaan ei osaa ulista kuin vihervassua, vaikka vihreät on kokoomuksen puisto-osasto.
Persujen inhoaman perustajasoinin keksintöä tuo vihervasemmisto.
Silti ulisevat persut idiotismissaan hokee sitä.
Vuh vuh persu. Kasva aikuiseksi. Ikä ei tapauksessasi tarkoita aikuisuutta. Halla-aho ja Purra ovat molemmat kasvissyöjiä ja Jussi lisäksi fillarikommunisti.
Eikös nuo ominaisuudet liitetä yleensä vihreisiin?
Ei se älykkyyttä mittaa jos muistitestin läpäisee.
Trumpin täytyy olla todella älykäs kun pyörittää koko maailmaa tahtonsa mukaan. Ei mikään pelkkä luonteenpiirre saa yksin tuollaista aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa joku jenkkifasistipersu? Aloittajakaan ei osaa ulista kuin vihervassua, vaikka vihreät on kokoomuksen puisto-osasto.
Persujen inhoaman perustajasoinin keksintöä tuo vihervasemmisto.
Silti ulisevat persut idiotismissaan hokee sitä.
Vuh vuh persu. Kasva aikuiseksi. Ikä ei tapauksessasi tarkoita aikuisuutta. Halla-aho ja Purra ovat molemmat kasvissyöjiä ja Jussi lisäksi fillarikommunisti.
Eikös nuo ominaisuudet liitetä yleensä vihreisiin?
Eiku ne on soluttautujia... :D
Ei äo merkitse mitään. Somalit ovat älykääpiöitä mutta vetävät suurimmat tuet Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Trumpin täytyy olla todella älykäs kun pyörittää koko maailmaa tahtonsa mukaan. Ei mikään pelkkä luonteenpiirre saa yksin tuollaista aikaan.
Ne on ne langat Trumpin hihoissa, jotka maailmaa pyörittää - Harmaat Eminenssit taustalla.
Trump on siis itse kertonut olevansa huippuälykäs? Minä voin myös kertoa sen itsestäni. Olen huippuälykäs. Säkenöivä!
Nyt tarkkana: Kaikki, mitä julkisuudessa sanotaan, *ei ole totta*.
Onko se viisautta että julkisesti julisti että tekee kansanmurhan ellei mene niinkuin hän haluaa. Näin ei ole ikinä yksikään presidentti koko maapalilla sanonut. 👹👹👹👹👹
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa joku jenkkifasistipersu? Aloittajakaan ei osaa ulista kuin vihervassua, vaikka vihreät on kokoomuksen puisto-osasto.
Persujen inhoaman perustajasoinin keksintöä tuo vihervasemmisto.
Silti ulisevat persut idiotismissaan hokee sitä.
Vuh vuh persu. Kasva aikuiseksi. Ikä ei tapauksessasi tarkoita aikuisuutta. Halla-aho ja Purra ovat molemmat kasvissyöjiä ja Jussi lisäksi fillarikommunisti.
Eikös nuo ominaisuudet liitetä yleensä vihreisiin?
No eiköhän tuo aloittajan vihervassuheitto ollut ihan vaan läppä? Tekstistä huomaa lapsikin että trumpesteri on idi.oo.tti. On täällä niitäkin kommentoijia jotka ihan oikeasti ihailevat trumppia. Heille se kognitiivinen testi olisi paikallaan.
Valehtelee olleensa yliopistonsa tutkinnon suorittaneiden paras, todellisuudessa oli sijalla 147 tutkinnon suorittaneiden listalla.
Paskaprovo. Trump ei osaa edes peruskoulun prosenttilaskuja.