Arvostan perheitä, jotka eivät lähde materialistiseen jouluhömppään
mukaan ja opettavat lapsilleenkin sen, että ilman lahjavuorta ja kauheaa ruokamäärää voi viettää hyvän joulun.
Kommentit (11)
80-luvulla asia oli eri, kun kaikenlaista tavaraa alkoi tulla markkinoille ja osa ihmisistä oli kuitenkin vielä suht köyhiä.
nykyään ostetaan tarpeellisia ja laadukkaitakin lahjoja, en tiedä ketään, jossa lahjojen määrä olisi tärkeää
hmmmm, minulle kyllä joulu on sellainen, että haluan panostaa niihin ihaniin joulun herkkuihin, ja kerran vuodessa vähän parempaankin. en näe siitä mitään erikoista, koska meillä syödään silti purkkihernekeittoakin.
on myös ihanaa, että saa kunnoittaa juhlaa sen vaatimalla arvokkuudella ja valmistaa siihen kuuluvan aterian!
aivoillaan, menevät mukaan kaupalliseen jouluun.
Minä arvostan ihmisiä, jotka huomioivat tuon asian läpi vuoden. Turhaa kulutushysteriaa voi hiukan hillitäkin.
Sen sijaan vaikkapa joulu herkkuineen ja lahjoineen on ihan ok. Toki laatu korvaa määrän ja onneksi meillä on valinnan vapaus.
Miksi jotkut lentävät jouluna sukulaispaikasta toiseen pienten lasten kanssa? Koko vuosi on aikaa kyläillä.
vaatima arvokkuus on? Toisaalta oikeassa olet juuri noinhan pakanatkin juhlivat ja pikkijoulutkin kertovat tarinan toisen pakanapuolen!!
Muistakaa että Jeesuksella ei ole yhtään mitään tekemistä joulun kanssa. Juhlitte auringon voittamatonta jumalaa ja piste.
80-luvulla mojovat määrät lahjoja, en aivan tolkuttomia kuitenkaan. Muistan, kuinka ne lahjat tuntuivat joulun tärkeimmältä asialta, jos asiaa ajatteli. Ja moni juuri kauhistelee sitä, kuinka innoissaan lapset lahjoista ovat. Kun jälkeenpäin ajattelen lapsuuteni jouluja, tärkeintä on kuitenkin se tunnelma, se lämpö ja ilo ja perheen läheisyys. Mutta ei lapsi osaa tuollaista vielä analysoida ja sanoa ääneen, jos kysytään joulun tärkeintä asiaa. Nyt omat lapseni pomppivat lahjoista innoissaan, mutta oletan silti, että tärkeintä syvällä sisimmässä ovat sukulaiset ja leppoisa tunnelma.
en tarvitsekaan arvostustasi. Haluan laittaa lapsilleni joulun, jollaisesta he haaveilevat. Minun epämateialistisempaa jouluani voin vietellä eläkepäivinäni. Kestän sen, että lapset saavat pari kaupallista lelua, joista ovat puoli vuotta haaveilleet. Tämä hömpöttely ei vie mielenrauhaani eikä maailmaa tuhoon.
en tarvitsekaan arvostustasi. Haluan laittaa lapsilleni joulun, jollaisesta he haaveilevat. Minun epämateialistisempaa jouluani voin vietellä eläkepäivinäni. Kestän sen, että lapset saavat pari kaupallista lelua, joista ovat puoli vuotta haaveilleet. Tämä hömpöttely ei vie mielenrauhaani eikä maailmaa tuhoon.
ilmoitan lehdistölle