Eronnut ihminen on aina epäonnistunut.

Vähänks siistii olla voittaja! Monellako luokalla sä oot? Mä oon kasilla!

Älä edes mainitse äpärää...

ihmiselämään.

mutta en puolisoni kohtaloa eli voimakasta iskua päähän työtapaturmassa ja sitä seuranneita vakavia psyykkisiä ongelmia ja persoonan lopullista muutosta arvaamattomaksi ja aggressiiviseksi. Elämä ei ole mustavalkoista, mutta helpoimmat provot täällä syntyvät siitä kuvitelmasta.

yksi epäonnistuu parisuhteessa, toinen työelämässä, kolmas vanhempana jne..

Ap on oikeassa: eronneena olen epäonnistunut parisuhteessa ja vanhempana. Työpaikkaakin jouduin eron seurauksena vaihtamaan. Viimeiset 10 vuotta on mennyt tuota epäonnistumista paikkaillessa ja loppuelämä on sitä samaa. Eikä ero ollut selvästi kummankaan osapuolen syy.

vai tunnetko jonkun jolla menee kaikki putkeen omasta ja muiden mielstä

Mutta toisaalta, jos on epäonnistunut puolison valinnassa, eron voi nähdä yrityksenä korjata sitä virhettä...



Jos jää sinnittelemään huonossa avioliitossa, epäonnistuu vielä monessa muussakin: vanhempana ja kenties oman itsekunnioituksen säilyttämisessäkin.



Joten hyvä ap, asia ei ole niin yksinkertainen kuin luulet.

Ja arvostan kehitystä. Uskon että tällä kokemuksella olen parempi ihmistuntija ja tiedän, millaiseen yhteiseloon minusta on.

Mieluummin eronnut kuin ollut onneton. Ja saattanee löytää tilalle jotain paljon parempaa. Eihän sitä voi epäonnistumiseksi kutsua.

Mä olisin voinut kirjoittaa tuon kutosen, vaikkei se nyt sanasta sanaan minun tapauksessa totta olekaan.



Aina ei voi vain tietää, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Edelleen valitsisin puolisokseni exäni sillä tietämyksellä mitä minulla oli silloin kun me menimme naimisiin. Edelleen eroaisin kuitenkin hänestä, sillä tietämyksellä miksi hän ajan saatossa muuttui.



Tällä hetkellä olen onnellisesti naimisissa, mutta yhä yhtä tietoinen siitä, että elämästä ei koskaan voi tietää. Ei varsinkaan siitä, että mitä puolisolle sattuu, mutta ei välttämättä siitäkään tiedä, että miten itse muuttuu. Kohtuutonta on vaatia olemaan parisuhteessa, joka ei ole enää sitä mihin on alunperin ryhtynyt.



Ero on tietty aina jonkun epäonni ja en olisi koskaan toivonut lapseni kokevan hänen vanhempiensa eroa. Minulle ero oli viimekädessä onni, mutta toki minäkin siitä kärsin, kun näen, että miten ikävää ero on lapselle. Onneksi minulla on vahva usko siihen, että lapsenkin parhaaksi oli tämä ero ja hänellä olisi ollut vielä kauheampi elämä, jos emme olisi eronneet. Aina ei voi vain valita hyvästä ja pahasta niin kuin lapsuuden saduista vaan oikeassa elämässä pitää joskus valita huonosta ja vähemmän huonosta.