Teen jo neljättä isoa asunnontyhjennystä elämässäni
Ensimmäinen oli isovanhempieni talo. Ihan järkyttävästi romua ja roskaa säilötty talo kellaria ja vinttiä myöden täyteen. Ulkorakennukset romuineen meni sellaisenaan uudelle omistajalle, loppui omat voimat kesken.
SItten oli vanhenpieni kesämökki, jonka sain isäni kuoltua. Keräilin koko kesän romua pitkin metsiä, lahonneita huoneluja, ämpärin murusia, köyden pätkiä, lautaa, tiilen kappaeita. Koko mökin irtaimisto sisältä kaatopaikalle.
Sitten vanhempieni omakotitalo. Isä oli jo kuollut ja äiti muutti kerrostaloon. Talo piti tyhjentää myyntiä varten. Tyhjennys kesti vuoden, koska äitini halusi olla mukana ja nähdä kaiken mitä heitetään pois. Roskaa ja romua 80-luvulta lähtien säilötty kaapit, varastot ja autotalli täyteen. 2 lavallista meni tavaraa kaatopaikalle ja silti sinne kerrotalokaksioon meni tavaraa kolminkertaisesti, mtä sinne oikeasti olisi mahtunut.
Nyt äitini odottaa tilapäispaikkassa hoitokotipaikkaa ja se kaksio pitäisi tyhjentää. Ihan loputon suo. Olen kerran viikossa 2-3h kerännyt pelkkää roskaa pois. Muovirasoita, styroksia, pahvilaatikoita, mainoslehtiä, rikkinäisiä laitteita, niiden irto-osia, lumppua, sanomalehtiä, laskuja, vakuutuspapereita 90-luvulta. Ja järjetön määrä lankoja, kankaita, kangastilkkuja, ompelutarvikkeita. Ja kaikki sikin sokin kaiken roskan seassa. Ja sitten astioita, Ihan järjettömät määrät. Osa äitini vanhemmilta peräisiin olevia ja äitini ystäviltä haalittuja, kun ovat muuttaneet eikä ole raaskittu roskiin heittää. Kattiloitakin varmaan 20kpl. Lasikippaa purnukkaa, korite-esinettä, etelän tuliaisia iso kirjahyllly täynnä. Ja seassa kuitenkin aarteitakin, vanhoja valokuvia, kastetodistuksia, esineitä lapsuudestani, ísomummun koruja eli ei voi ulkoistaa jollekin firmalle tyhjentämään ennekuin olen käynty kaiken läpi. Vaatehuone on lattiasta kattoon ihan täynnä, apua.
Kommentit (28)
Äidin kaksion tyhjennys kesti n. 2-3 päivää. Kierrätyskeskus haki huonekalut pois ilmaiseksi. Iso osa tavaroista meni joko roskiin tai kierrätykseen. Äiti oli jo yhteen kertaan lajitellut tavaroitaan muuttaessaan omakotitalosta kaksioon.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa vain arvokkaat ja tärkeät tavarat/paperit itselle. Lopuksi tilata palvelu joka tyhjentää loput.
onko esimerkkejä tällaista palveluista?
Vierailija kirjoitti:
Onko äidillä joku ostovimma ollut kun kerrostaloon muuttaessa vielä kertynyt tavaraa.? Meillä myöhemmin edessä äitimme asunnon tyhjennys, on nyt palvelukodissa, hänellä älytön määrä vaatteita.
Meillä myös äidillä oli hämmästyttävät määrät vaatteita, vaikka oli jo laittanut niitäkin pois aikaisemmassa muutossa. Itsellä ei ole lähellekään tuollaista määrää.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän isovanhempien tavarankeräämisen, kun heidän aikana ei ollut järjestettyä jätehuoltoa ja sitten kun se tuli, niin ei osattu käyttää tai ainakaan ei haluttu maksaa mistään ylimääräisestä. Ja jos tilaa on säilyttää, niin miksi nähdä vaivaa
Minä en ymmärrä. Ihmisen pitää oppia käyttämään asioita, myös rahaa. Jos ei opi, voidaan kouluttaa. Ruoska on tehokas väline upottamaan opin tyhmimpäänkin päähän.
No omat isovanhempani olleet haudassa jo pitkään, pappa oli sodissa, lapset syntyivät siihen rytäkkään. Aina oli mummolla ja papalla silti siisti koti vielä vanhoilla päivillään ja lakanatkin silitetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko äidillä joku ostovimma ollut kun kerrostaloon muuttaessa vielä kertynyt tavaraa.? Meillä myöhemmin edessä äitimme asunnon tyhjennys, on nyt palvelukodissa, hänellä älytön määrä vaatteita.
Meillä myös äidillä oli hämmästyttävät määrät vaatteita, vaikka oli jo laittanut niitäkin pois aikaisemmassa muutossa. Itsellä ei ole lähellekään tuollaista määrää.
-ohis
Kysyin kerran miksi olet ostanut noin paljon vaatteita, takkeja varmaan yli 2O ym kaapit täynnä, vastasi koska rahaa oli. Jäi leskeksi 4Ov. Omien sanojensa mukaan ei ole mitään heittänyt pois. Ei kyllä enää nuoruusvaatteita ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Onko äidillä joku ostovimma ollut kun kerrostaloon muuttaessa vielä kertynyt tavaraa.? Meillä myöhemmin edessä äitimme asunnon tyhjennys, on nyt palvelukodissa, hänellä älytön määrä vaatteita.
Ei ostanut mitään, mutta otti vastaan kaiken mitä joku muu meinasi heittää pois. Vaatteita, astioita, kodintavaraa. Teki myös löytyjä roskikatoksesta. Ja tietty alkuperin se kolminkertainen tavaramäärä minkä muutossa omakotitalosta kerrostaloon toi mukanaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko Facebookissa? Laita paikalliselle roskalavasivustolle ilmoitus, että saa tulla hakemaan kodintarviketta: just ni astiat ja kattilat jne. Jos siis ovat vielä käyttökelpoisia. Mutta vain nouto, et ryhdy lähettelemään mitään minnekkään. Samoin Kierrätyskeskus noutaa, mun isoäidin kämpästä veivät ihan kaiken mikä vaan annettiin viedä, huonekaluja myöten. Joka oli kiva, mummo asui 3. krs hissittömässä talossa, sitä sohvakalustoa ei hirveesti napannu ite kantaa alas.
Mietin tuota Facen roskalava juttua, mutta koska en asu asunnossa jossa tavarat on, minun pitäisi päivystää hakijoita, jotka tulee miten sattuu, tekevät ohareita jne. Ilmaisen tavaran hakijat ei paljoa arvosta aikatauluja. Pääsen helpommalla heittämällä roskiin. Ottaako kierrätyskeskus likaisia/pölyisiä astioita?
ap
Jos kerran olet kerran viikossa 2-3 h paikalla, niin ihmiset voivat hakea kippoja silloin, ei sun tarvitse erikseen mitään päivystää. Ilmoitat kellonajan roskalavalla julkisesti ja osoitteen sitä kysyville.
En tiedä etukäteen, menenkö tänään tai vasta huomenna, ehdinkö muiden menojen takia olla tunnin vai 3. Miksi nähdä kauheasti vaivaa ilmaisten kippojen takia, kun voin päästä niistä eroon heti.
Onko äidillä joku ostovimma ollut kun kerrostaloon muuttaessa vielä kertynyt tavaraa.? Meillä myöhemmin edessä äitimme asunnon tyhjennys, on nyt palvelukodissa, hänellä älytön määrä vaatteita.