Miten saitte elämänne kuntoon?

ei ole ollut mitään korjattavaa

Vierailija kirjoitti:

ei ole ollut mitään korjattavaa

Sulla on ilmeisesti kultalusikka perseessä

Jätin huonon puolison joka veti minut pohjalle. Melkeen henki siinä lähti, mutta nyt elämä on aivan erilaista.

Vierailija kirjoitti:

Olin säälittävä ja mielenterveysongelmainen narkkari ja sen elämän myötä pohjakosketuksia tuli tehtyä useita, taustalla myös pari itsemurhayritystä. Nyt elelen hyvää ja rauhallista elämää. Siinä missä aiemmassa elämässä piikitin itseäni kädet täristen jossain yleisessä vessassa, suunnittelen nyt mitä kaikkea istutetaan tänä kesänä takapihan kasvimaalle. En olisi ikinä uskonut, että elämä voi muuttua näin totaalisesti.

Jäikö tästä puuttumaan se keskikohta, eli miten nykäisit itsesi pohjalta ylös :D

Se joka pierua pidättää, kusettaa aina.

Rupesin kävelemään pari tuntia päivässä ja mietiskelin riimuja ja olin luonnossa.

Elin ihan sairaassa parisuhteessa. Narsistien uhrien tarinat kuulostavat tutuilta, vaikka en tiedä oliko miehellä mitään diagnoosia. Itsetunto ja vallankin itsekunnioitus siinä meni. Jostain sain kuitenkin voimaa sen verran, että onnistuin kävelemään ulos tilanteesta. Ihme kyllä selvisin puolen vuoden puhelin- ja postiterrorilla, tappouhkauksilla ja oven takana ramppaamisella, mutta konkreettista vaaraa en koskaan kokenut.

Nyt terveessä ja  tasapainoisessa suhteessa ja elämä on hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Itseäkin koskettava aihe. Viimeiset kolme vuotta mennyt sellaisissa pohjamudissa, että en enää tiedä miten täältä nousisi. En jaksa enää yrittää yhtään mitään, kun kaikki menee kuitenkin pieleen. Jotenkin käsittämätöntä, että joka ainut asia voi elämässä epäonnistua ja olla päin hel....ttiä. En muista koska olisin tuntenut iloa tai mitään keveyttä. En ole itsetuhoinen, mutta olisi helpotus jos joku aamu ei vain yksinkertaisesti heräisi. Missään nimessä en jaksa vanhuuteen asti samanlaista eloa ellei mikään muutu. 

Eli tosiaan kiinnostaa kuinka vaikeista elämäntilanteista olette vielä nousseet ja tulleet onnelliseksi?

Hankalaahan se on pysytellä positiivisena, kun vastustaa omassa elämässä, uutisissa pelkkää sotaa ja kurjuutta, ei ole edes mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa tai opiskella uutta ammattia (ellei ota lainaa ja kituuta). 

Ei millään uskoisi, että olemme "onnellisin maa". Ainoa keino selviytyä on (yrittää) nauttia elämän pienistä asioista, edistää omia asioita sen mitä pystyy ja poistaa esim.myrkylliset ihmiset elämästään. Jos olet yksinäinen, niin hakeutumalla esim.vapaaehtoistoimintaan saa uusia kontakteja.

Elämä on usein tervassa rämpimistä täällä pohjoisen kylmässä ja pimeässä ankealassa. Ei auta kuin elää ja toivoa, että joskus tapahtuu hyviäkin asioita. Kaikkea hyvää elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin säälittävä ja mielenterveysongelmainen narkkari ja sen elämän myötä pohjakosketuksia tuli tehtyä useita, taustalla myös pari itsemurhayritystä. Nyt elelen hyvää ja rauhallista elämää. Siinä missä aiemmassa elämässä piikitin itseäni kädet täristen jossain yleisessä vessassa, suunnittelen nyt mitä kaikkea istutetaan tänä kesänä takapihan kasvimaalle. En olisi ikinä uskonut, että elämä voi muuttua näin totaalisesti.

Jäikö tästä puuttumaan se keskikohta, eli miten nykäisit itsesi pohjalta ylös :D

Joo, anteeksi, jäi puuttumaan. 

Näin jälkeen päin en oikein edes ymmärrä miten sain itseni siinä jamassa vieroitettua aineista. Siitä eteen päin taas auttoi se, että sain elämääni ihmisiä, jotka pitivät minusta huolen ja pystyin vihdoin alkamaan tekemään töitä mielenterveysongelmieni kanssa. Niistä en varmaan koskaan ihan täysin pääse eroon, mutta olen saavuttanut hyvän tasapainon niidenkin kanssa.

Olin masentunut läski. Lapsesta asti ylipainoinen ja sen takia kiusattu aina. Vedin yhden sienitripin ja se laittoi jotenkin palikat päässä oikeille paikoille ja sain pudotettua 30 kg painoa. Itsevarmuutta ja jaksamista tuli paljon lisää ja paino on pysynyt normaalina siitä lähtien.

Lopetin juomisen. Menin katkaisuhoitoon. Olin siis ns. rappioalkoholisti. Ryhdyin huolehtimaan terveydestäni, käymään uimassa, salilla, pitkillä kävelyillä. Ryhdyin syömään ei-prosessoitua ruokaa. 

Nyt 48-vuotiaana terveyteni ja ulkonäköni on parempi kuin 20v sitten. Ilman päihteitä, roskaruokaa jne rahaa säästyy jatkuvasti. Ihmissuhteet sekä töissä että yksityiselämässäni kukoistavat. Elämäni on täynnä iloa ja energiaa. Tsemppiä täältä jos kukaan teistä on addiktion orja; apua on, kun sitä hakee!

Olin katkeroitunut, yksinäinen videopelaava kilttimies. Poikuus tallella kolmekymppisenä, yms - elämä täysin elämättä ja pilalla. Aloin käymään salilla ja opettelemaan ulos kiltteydestä. Myötätunto, kohteliaisuus, tms heikkous suli pian pois sisältäni. Eipä aikaakaan kun pyörittelin useampaa naista ja elämä vihdoin oli sellaista mitä miehellä kuuluukin olla. 

Sain ison perinnön. Elämä kirkastui kummasti kun ei tarvi enää venyttää penniä.

Tulin uskoon ja Herra järjesteli asioita, ihmisiä, auttajia, rahaa... mitä milloinkin tarvittiin, että pääsin jaloilleni.

Vierailija kirjoitti:

Olin katkeroitunut, yksinäinen videopelaava kilttimies. Poikuus tallella kolmekymppisenä, yms - elämä täysin elämättä ja pilalla. Aloin käymään salilla ja opettelemaan ulos kiltteydestä. Myötätunto, kohteliaisuus, tms heikkous suli pian pois sisältäni. Eipä aikaakaan kun pyörittelin useampaa naista ja elämä vihdoin oli sellaista mitä miehellä kuuluukin olla. 

Siis naurettavaa suhdekyvyttömän elämää?

Jeesus ja liikunta.

Löysin kutsumusammatin, jota intohimoisesti edistän. Sen myötä tuli myös itsetuntoa ja itsevarmuutta, onnistumisen tunnetta ja olo, että minulla on merkittävä tehtävä tässä maailmassa. Siitä on seurannut monia hyviä asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Sain ison perinnön. Elämä kirkastui kummasti kun ei tarvi enää venyttää penniä.

Joku toinen olisi saattanut laittaa perinnön menemään päihteisiin tms. Hienoa, että sinä et tehnyt niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin katkeroitunut, yksinäinen videopelaava kilttimies. Poikuus tallella kolmekymppisenä, yms - elämä täysin elämättä ja pilalla. Aloin käymään salilla ja opettelemaan ulos kiltteydestä. Myötätunto, kohteliaisuus, tms heikkous suli pian pois sisältäni. Eipä aikaakaan kun pyörittelin useampaa naista ja elämä vihdoin oli sellaista mitä miehellä kuuluukin olla. 

Siis naurettavaa suhdekyvyttömän elämää?

Siellä Veeti taas unelmoi...

Mutta muuten hyvä ketju! Yksi mikä pisti silmään, oli useammassa kirjoituksessa että elämään löytyi ihminen/ihmisiä jotka auttoivat. Löytyisikö kertomuksia heiltä, joille tätä iloa ei ole suotu, vaan ovat ihan itse rakentaneet tikkaat kuopasta pois?

Itse olen siinä tilanteessa että pohjaa kohti mennään. Päihteet ei ole ongelma mutta olen alkanut miettiä lopullisia poistumiskeinoja. Minulla elämä muuten ok, mutta työpaikka ihan hirveä ja jotta saa laskut ja talon maksettua niin sieltä ei lähdetä (en ole saanut muita töitä). Mulla ei ole juuri ystäviä ja loputkin kai karkottanut tällä elämäntuskalla.