Olen käynyt parissa eri apteekissa ostamassa reseptilääkkeitä ja
kun kummassakin ojensin kelakortin väärin päin (en edes ajatellut sen kummemin että pitää olla viivakoodi ylöspäin) niin kummassakin apteekin työntekijä osoitti korttia eikä sanonut mitään jolloin käänsin sen toisinpäin. Onko heitä jossain koulutettu että osoitetaan korttia ja eivätkö he saa kääntää sitä itse? 🙂
Kommentit (8)
Jokin lainkohta varmaan ettei korttia saa hlökunta kääntää.
Ymmärtääkseni ei saa koskea siihen korttiin. Eikä muutenkaan kaupan kassalla saisi ottaa henkkareita käteen, mutta silti tätä joskus näkee.
Enpä ole kuullutkaan, ettei henkilökunnan edustaja saisi ottaa henkilötodistusta tai muuta korttia käteensä. Yleensä lykkään sen tiskille ja sanon, että tossa on toi kalakortti. Hyvin on toiminut, vaikkei minulla oikeaa kalakorttia eikä Kela-korttia olekaan, vaan pelkkä henkilökortti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkseni ei saa koskea siihen korttiin. Eikä muutenkaan kaupan kassalla saisi ottaa henkkareita käteen, mutta silti tätä joskus näkee.
Oikeesti? Silti lukevat kortin ja joutuvat ojentamaan takaisin. Linkkkaa lainkohta tähän. Kiinnostaa oikeasti kun kaksi ihan eri puolella maata olevaa apteekkia toimi näin.
Joo, en minäkään haluaisi koskea, käännä ihan itse korttisi.
Kyllä ei puhumista ole kielletty. Sinulle vain sattunut kaksi epäkohteliasta farmaseuttia, jotka eivät ole osanneet pyytää kääntämään korttia oikeinpäin. Eipä se korttiin koskeminen kiellettyä ole, mutta ymmärrettävästi on sujuvampaa ja siistimpää lukea koodi koskematta kymmeniin tai satoihin kortteihin päivittäin.
Ei nyt apteekkihenkilökunnan mollausketju numero 357863357788 lähtenyt oikein lentoon.
No, ehkä ensi kerralla sitten taas.
No nyt on tynnyrissä vietetty aikaa.