Lue keskustelun säännöt.
Suku niin riitaisa ettei kiinnosta olla tekemisissä
06.04.2026 |
Onko muut etääntyneet omasta suvusta lähes kokonaan siitä syystä, että suku on niin riitaisa eikä tuollaista yhteydenpitoa jaksa? Konflikteja hakemalla haetaan. Huomasin jo lapsena tuon kuinka erilainen suku minulla oli kavereihin verrattuna. Miehen sukukin on ihan eri maata, niin läheisiä ja rakkaita toisilleen. Harmittaa, että on syntynyt tuollaiseen sukuun joiden kanssa tekemisissä oleminen ei ole hyväksi kenellekään.
Kommentit (21)
Puolison suku on tuommosia, puoliso pitääkin harvakseltaan yhteyttä heihin. Ei kuulemma tule mistään mitään heidän kanssaan. Tosin puoliso itsekin on usein hankala ihminen, joten en ihmettele jos eivät tule keskenään toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi en ole ainut.
Itse olin pari vuotta sinkkuna. Sukuni oli tästä tietenkin vetänyt johtopäätöksen, että olen lesbo. Olen nyt seurustellut miehen kanssa yli 10 vuotta niin vielä joku sukulainen jaksaa olla sitä mieltä, että pidän kulissia vaan yllä. Olen oikeasti niin yllättynyt nuista johtopäätöksistä, että en voi kuin ihmetellä. Ikinä ei ole tyttökaveria ollut, enkä muutenkaan ole normaalista poikkeava kai. Meidän suvussa vaan on tapana vetää tuollaisia sairaita johtopäätöksiä milloin kenestäkin. Ei kiinnosta olla enää tekemisissä sillä jotenkin herää syvä myötähäpeä tuollaista käyttäytymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se riitaisuus vielä mitään, mutta se selän takana puhuminen! Totuin nuoresta aikuisesta asti siihen, että aina läyhätään selän takana tietyistä sukulaisista ja sitten kasvotusten ollaan niin ystävällisiä. Tämä alkoi kun olin parikymmentä, joten luulen että se oli jokin suvun sisäinen naisten siirtymäriitti: nyt pääset kuulemaan miten naiset juttelee keskenään!
Mutta ihan hirveää siis. Ruoditaan miksi tuo ei ole suvun kanssa tekemisissä, onko tuo homo kun ei tuo naista näytille, onko tuolla nyt liikaakin ollut miehiä, luuleeko tuo nyt olevansa jotain kun niin sisustaa, onkohan tuollakin alkoholin kanssa ongelma, miten nuo nyt pärjää kun lapsi on niin masentunut, mites tuo ei nyt tulekaan auttamaan juhlien järjestämisessä, mites tuo nyt aina vain pyytää apua eikä koskaan itse auta, tuo varmaan luulee olevansa parempi kun äitinsä oli paremmasta suvusta jne jne jne.
Syvä huokaus.
Ahdistavaa. Tuommoisiin toimii kunnon hajurako ja se, ettei kerro omasta elämästään mitään muuta kuin jotain pinnallista. Siinäpähän saavat sitten ihmetellä ja spekuloida rauhassa.
Meillä suku päätti aikanaan, että riippumatta siitä miten hyvin menestyn työssäni tai miten hiljaa siitä olin, oli jokaisen sukulaisen oikeus tulla istumaan pöytään vastapäätä ja sanomaan päin naamaa, etteivät he pidä ammattiani minään eikä se kiinnosta heitä lainkaan. Tämä sama keskustelu käytiin milloin missäkin milloin kenenkin kanssa. Aina uudelleen. Äitinikin kanssa useita kertoja vuosikymmenten aikana. Kun sinulla on tuo ammatti, niin minua se ei kiinnosta yhtään. Joitain varmaan kiinnostaa, mutta ei kenenkään sitä pitäisi ainakaan rahoittaa.
Ja siis suku täynnä perusduunareita ja itse erilaisella, pitkälle koulutetulla alalla. Ei vaan voinut antaa olla. Vuodesta toiseen.
Nyt olen edelleen ihan hyvin menestynyt, mutta edelleen tuntuu siltä, että työni on maan alinta sakkaa, olemassaoloni on vittuilua tavallisille rehellisille työläisille enkä ikinä voi olla normaali hyvä ihminen.
Ja ammatti ei siis ole edes millään lailla haitallinen yhtään tasan kenellekään. Normaali erikoistunut ammatti.
Mua harmittaa myös, ettei voi olla suvun kanssa tekemisissä. Muistan lapsuudesta hyviä aikoja ja etenkin juhlia, mutta nyt tietysti aikuisena sitä tajuaa, että sielläkin on ollut varmaan vaikka mitä jännitettä, mitä lapsena ei vain tajunnut. Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen perheestä jossa isukki on psykopaatti narsisti ja äiti piilonarsisti mahdollistaja. Missään tekemisissä en voi sisarusten kanssa olenhan kaikkiin heidän oman elämän vastoinkäymisiin ja virheisiin syyllinen pelkästään olemalla olemassa. Narsitinen perhekultti roolit on selvät. Siinä kuvio ja parhaiten pärjää olematta missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmittaa myös, ettei voi olla suvun kanssa tekemisissä. Muistan lapsuudesta hyviä aikoja ja etenkin juhlia, mutta nyt tietysti aikuisena sitä tajuaa, että sielläkin on ollut varmaan vaikka mitä jännitettä, mitä lapsena ei vain tajunnut. Onneksi.
Tottakai harmittaa eristäminen ja se että joutuu elämään ilman oikeaa perhettä. Muttei sille mitään voi pitää vaan tehdä omasta elämästä mieluinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin tässä hetken aikaa olla erään perheenjäsenen kanssa tekemisissä, kun oli vähän pakko hoitaa yhtä asiaa, mutta alkoi jo sillä, että vastasi huutaen puhelimeen, ettei hänellä ole todellakaan aikaa puhua kanssani (en ollut soittanut vuosiin). Kun asian luonne selvisi, oli hetken normaalia, kunnes alkoi vittuilu. Sitä jatkui joka käänteessä, kun sanoin, että kaikki ylimääräinen kommunikaatio loppuu tähän. Sitten homma otti lisää kierroksia, sukulainen yritti koko ajan rikkoa lakia ja parin kuukauden sisään alkoi syyttää täysin perusteetta rikoksista, syyllistyi itse kunnianloukkaukseen ja lopulta ilmoitti hakevansa lähestymiskieltoa. Siinä kohtaa totesin, että on ihan ok, etten enää yritä edes välttämätöntä kommunikointia.
Mikä vit tu ihmisiä riivaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä suku päätti aikanaan, että riippumatta siitä miten hyvin menestyn työssäni tai miten hiljaa siitä olin, oli jokaisen sukulaisen oikeus tulla istumaan pöytään vastapäätä ja sanomaan päin naamaa, etteivät he pidä ammattiani minään eikä se kiinnosta heitä lainkaan. Tämä sama keskustelu käytiin milloin missäkin milloin kenenkin kanssa. Aina uudelleen. Äitinikin kanssa useita kertoja vuosikymmenten aikana. Kun sinulla on tuo ammatti, niin minua se ei kiinnosta yhtään. Joitain varmaan kiinnostaa, mutta ei kenenkään sitä pitäisi ainakaan rahoittaa.
Ja siis suku täynnä perusduunareita ja itse erilaisella, pitkälle koulutetulla alalla. Ei vaan voinut antaa olla. Vuodesta toiseen.
Nyt olen edelleen ihan hyvin menestynyt, mutta edelleen tuntuu siltä, että työni on maan alinta sakkaa, olemassaoloni on vittuilua tavallisille rehellisille työläisille enkä ikinä voi olla normaali hyvä ihminen.
Ja ammatti ei siis ole edes millään lailla haitallinen yhtään tasan kenellekään. Normaali erikoistunut ammatti.
Oletko koskaan kysynyt miksi tämä sama keskustelu käydään yhä udelleen ja uudelleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla kysyä, vaikka olen ihan aikuinen kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Meillä suku päätti aikanaan, että riippumatta siitä miten hyvin menestyn työssäni tai miten hiljaa siitä olin, oli jokaisen sukulaisen oikeus tulla istumaan pöytään vastapäätä ja sanomaan päin naamaa, etteivät he pidä ammattiani minään eikä se kiinnosta heitä lainkaan. Tämä sama keskustelu käytiin milloin missäkin milloin kenenkin kanssa. Aina uudelleen. Äitinikin kanssa useita kertoja vuosikymmenten aikana. Kun sinulla on tuo ammatti, niin minua se ei kiinnosta yhtään. Joitain varmaan kiinnostaa, mutta ei kenenkään sitä pitäisi ainakaan rahoittaa.
Ja siis suku täynnä perusduunareita ja itse erilaisella, pitkälle koulutetulla alalla. Ei vaan voinut antaa olla. Vuodesta toiseen.
Nyt olen edelleen ihan hyvin menestynyt, mutta edelleen tuntuu siltä, että työni on maan alinta sakkaa, olemassaoloni on vittuilua tavallisille rehellisille työläisille enkä ikinä voi olla normaali hyvä ihminen.
Ja ammatti ei siis ole edes millään lailla haitallinen yhtään tasan kenellekään. Normaali erikoistunut ammatti.
Kateellisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minä valitan siskolleni jotain veljestä tai vanhemmista, niin hän kertoo heti heille mitä olen sanonut. Samoin jos uskoudun äidilleni siskon sanimisista tai tekemisistä, niin tämä soittaa heti perään siskolle ja yrittää "rauhoittaa ja sovitella" tilannetta. Sitten nyt pääsiäisenä kun sanoin, että nyt tehdään kevätsiivous, niin koko suku halusi vain katsella elokuvia, syödä ja saunoa. Minä ihan aiheesta kilahdin, niin johan ovat minua syyttämässä. Suku on pahin.
t. Ap
Jahas, miksi esität alkuperäistä vaikka et ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni suku joka riitelee keskenään. Normaalia kanssakäymistä ei ole. Ollaan joko niin etäisiä, että ei missään tekemisissä tai sitten riitelyä.
En tiedä oliko ap tuossa yllä oikeasti ap, mutta meillä ainakin oli tosiaan tuollaista vastaavaa kun vielä näin lapsuunperhettä.
Äiti haukkuu kahta muuta sisarusta minulle, en halua osallistua, mutta ainoa keino saada äidiltä hyväksyntää on olla edes jossain asiassa se hyvis. Erityisesti ottaa hampaisiinsa yhden mutta kieltäytydun osallistumasta enää. Yhdelle sisarukselle haukkuu minua, pitävät selän takana kerhoa, josta kumpikaan ei suostu puhumaan mitään, mutta selvää on, että puhutaan.
Yksi sisarus riitaantuu toisen kanssa ja sitten haukutaan tämän toisen sisaruksen vaimoa (!) koska eihän pojassa voi mitään vikaa olla. Sitten katkotaan välejä ja kaksi sisarusta liittoutuu keskenään kahta muuta vastaan ja äiti huutaa, että haluaa voida sanoa kaikille, miten hyvin hänen lapsensa tulevat toimeen ja teidän täytyy nyt lopettaa tuo heti! :D Isä vain tyytyy haukkumaan kaikkia tyttöjä ja poika ei voi tehdä mitään väärää.
Että terveisiä vain Meillä on ihana tiivis perhe -perheilijöille!
Kyllä. Suvussa väkivaltaisia ja lähisuhderiippuvaisia käytösmalleja ja kaikenlaista epätervettä ja hallitsematonta energiikkaa kuten himoa, rajattomuutta ja hyväksikäyttöä. Oma elämäni on huomattavasti tasapainoisempaa, seesteisempää ja iloisempaa, kun en ole tekemisissä näiden kanssa.
Ongelma on ennemminkin siinä, että kun olen itsekseni, vointini paranee yleensä niin hyväksi että lopulta unohdan, miten paska vaikutus sukulaisilla on minuun, ja päädyn tekemisiin heidän kanssaan ihan puhtaasti siitä syystä että olen unohtanut nuo ongelmat. Ne kuitenkin yleensä aina toistuvat. Sinänsä unohtaminen on hyvä ja tervettä, jotta kehoni ja mieleni voi parantua heidän aina aiheuttamistaan traumoista, mutta tuo on ongelmallista, että sitten päädyn aina takaisin tekemisiin, kun unohdan. Nyt olen kirjoittanut itselleni muistiin, että en saa olla näiden kanssa tekemisissä enää, vaikka en muistaisi enää, miksi.
En ole koskaan kokenut sukua, jossa olisi läheiset ja hyvät välit. Ei omalta tai puolison puolelta. Ihmisillä on paljon päänsisäistä haasteita voitettavanaan. Tiedän kyllä joillain olevan ihania sukuja, omalle kohdalle vain ei ole sattunut. Toivottavasti osaavat olla kiitollisia, joilla on mutkattomat, sekä lämpimät keskinäiset välit.
Vierailija kirjoitti:
Meillä suku päätti aikanaan, että riippumatta siitä miten hyvin menestyn työssäni tai miten hiljaa siitä olin, oli jokaisen sukulaisen oikeus tulla istumaan pöytään vastapäätä ja sanomaan päin naamaa, etteivät he pidä ammattiani minään eikä se kiinnosta heitä lainkaan. Tämä sama keskustelu käytiin milloin missäkin milloin kenenkin kanssa. Aina uudelleen. Äitinikin kanssa useita kertoja vuosikymmenten aikana. Kun sinulla on tuo ammatti, niin minua se ei kiinnosta yhtään. Joitain varmaan kiinnostaa, mutta ei kenenkään sitä pitäisi ainakaan rahoittaa.
Ja siis suku täynnä perusduunareita ja itse erilaisella, pitkälle koulutetulla alalla. Ei vaan voinut antaa olla. Vuodesta toiseen.
Nyt olen edelleen ihan hyvin menestynyt, mutta edelleen tuntuu siltä, että työni on maan alinta sakkaa, olemassaoloni on vittuilua tavallisille rehellisille työläisille enkä ikinä voi olla normaali hyvä ihminen.
Ja ammatti ei siis ole edes millään lailla haitallinen yhtään tasan kenellekään. Normaali erikoistunut ammatti.
Duunarien valuvika vihata tietotyöläisiä ja omistavaa luokkaa. Ja tytön rooli ottaa vastaan tuollaista paskaa muutenkin, misogyynisissä suvuissa valitaan ihmisuhriksi yleensä aina nuori tyttö jota sitten kaikki panettelevat ja pahoinpitelevät vuorotellen.
Suosittelen lämpimästi tekemään tuttavuutta oman sosiaaliluokkasi kanssa, eli erikoisasiantuntijoiden. Ei voi mitään jos suku jäi työväenluokkaan.
Ei se riitaisuus vielä mitään, mutta se selän takana puhuminen! Totuin nuoresta aikuisesta asti siihen, että aina läyhätään selän takana tietyistä sukulaisista ja sitten kasvotusten ollaan niin ystävällisiä. Tämä alkoi kun olin parikymmentä, joten luulen että se oli jokin suvun sisäinen naisten siirtymäriitti: nyt pääset kuulemaan miten naiset juttelee keskenään!
Mutta ihan hirveää siis. Ruoditaan miksi tuo ei ole suvun kanssa tekemisissä, onko tuo homo kun ei tuo naista näytille, onko tuolla nyt liikaakin ollut miehiä, luuleeko tuo nyt olevansa jotain kun niin sisustaa, onkohan tuollakin alkoholin kanssa ongelma, miten nuo nyt pärjää kun lapsi on niin masentunut, mites tuo ei nyt tulekaan auttamaan juhlien järjestämisessä, mites tuo nyt aina vain pyytää apua eikä koskaan itse auta, tuo varmaan luulee olevansa parempi kun äitinsä oli paremmasta suvusta jne jne jne.
Syvä huokaus.