Lue keskustelun säännöt.
Laihdutin 20 kg ja olen pettynyt
16.11.2011 |
Olen laihduttanut vuoden aikana vähän yli 20 kg ja mikään ei tunnu muuttuneen. Mieheni halusi minun laihduttavan ja toisaalta olen itsekin tyytyväinen, että kilot ovat lähteneet, mutta silti tunnen olevani hieman pettynyt.
Ajattelin, että jotain olisi muuttunut elämässäni laihdutuksen myötä parempaan suuntaan, mutta ei tunnu siltä. Käyn nyt usein liikkumassa ja tykkään siitä kyllä, mutta jotenkin siitä on tullut pakkoa. Joudun tarkkailemaan syömisiäni ja viikot syön tiukasti ja viikonloppuna saa herkutella. Tämäkin tuntuu ahdistavalta. Miehen kanssa ei mene yhtään paremmin vaikka näin kuvittelin, kun ulkomuotoni muuttuu, ehkä jopa päinvastoin. Tappelemme nykyään jopa enemmän kuin ennen vaikka olisi pitänyt käydä toisin.
Tuntuu, että minulla ei ole muuta elämää kuin vahtia syömisiäni, odottaa viikonloppuja, että saan herkutella, urheilla joka päivä ja tapella mieheni kanssa.
Ulkomuotoonikin olen jo tottunut, enkä ole edes siihen tyytyväinen vaan ajattelen, että vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä, vaikka olenkin jo normaalipainoinen.
Jotain muutosta pitäisi elämääni nyt saada, kuitenkin niin, ettei painoni nouse. Lukisin mielelläni muiden kokemuksia laihdutuksen jälkeisestä elämästä.
Kommentit (40)
äksympi. Menee nopeammin hermot. Syövänä pullerona olen oikeasti leppoisa.... En tiedä, onko tää meidän pulleroiden ja ex-pulleroiden ongelma vain, koska elimistömme huutaa niitä herkkuja ja joudumme normaalipainossa olemaan koko ajan "laihtarilla". Ja laihtarihan tunnetusti tekee ihmisestä ärtyneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sillä olen ahmija. Herkut ovat suurin intohimoni ja aina sorrun uudelleen herkuttelemaan. Ihan turha sanoa, että jos syö terveellisesti, ei tee mieli herkkuja. Tekeepäs. Eikä sillä ole mitään tekemistä täyden vatsan kanssa. Ihan sama, kun tupakoitsijan tekee luultavasti koko loppuelämä tupakkaa. Joku pystyy kieltäytymään, toinen ei ja sortuu silloin tällöin polttelemaan.
että on aivan sama, saako syödä kohtuudella/viikonloppuna/ei ollenkaan, koska ahmijalle isoin ongelma on se, että ahmiminen on tietyin osin kiellettyä ja silloin mieli tekee juuri syödä, paljon, heti ja välittämättä mistään rajoituksista.
Minulla mies on kyllä suurimmaksi osaksi kannustanut ja tukenut laihdutuksessa. Painan nyt saman verran tai jopa vähemmän kuin seurustelun alkuvaiheessa ja silti en ole peilikuvaani tyytyväinen. Toisaalta en muista olinko tyytyväinen silloin aikoinaan, luultavasti enemmän kuitenkin.
Tuntuu vain, että haluaisin miehen enemmän huomioivan ulkonäköäni, koska monta vuotta sain kuulla läskeistänikin. Nyt on vain huomauttelemassa herkuttelustani ja siitä jos painoni nousee muutaman kilon. Kyllähän meillä muitakin ongelmia on, mutta toisaalta ei mitään 'liian' isoja.
Toivoisin vain saavani jotain lisää elämääni, jotain uutta ja sellaista, että elämäni tuntuisi mielekkäältä, eikä vain arkiselta puurtamiselta kotona, syömisissä ja liikunnassa. Miestä en ole saanut ajatuksiani ymmärtämään vaikka olen useasti yrittänyt. Olen kuulemma vain aina vaatimassa häneltä jotain. Jonkinlainen ajatusmaailman muutos varmaan olisi hyväksi, en vain tiedä kuinka sellainen toteutetaan.
Mitä jos tuleekin tilanne että jää jonnekin mökille jumiin pariksi päiväksi ylimääräistä, tai joku panttivankidraama (no vähän haettu ongelma mutta kuitenkin), niin olisko siinä kamalinta, se ettei saa päivittäistä sipsipussia tai suklaata?
Voisitteko kuvitella lähtevänne johonkin paikkaan tai tilaisuuten, jossa ei olisi ollenkaa varmaa että on mitään kauppaa tai kioskia, josta niitä herkkuja saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
milloin teillä alkoi ja oliko siihen joku syy?
ongelmasi ei ole siinä, että harrastaisit liikaa liikuntaa tai söisit liian terveellisesti, en usko että olisit onnellinen vaikka nyt lopettaisit kaiken liikunnan ja lihoisit 30 kiloa. Kuten itsekin sanoit, täytät jotakin tyhjyyttä elämässäsi nyt kuntoilulla, kun ennen täytit sitä herkuilla. Saatat olla jopa hieman masentunut ja siksi et löydä elämääsi kunnollista sisältöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi pitää herkutella? Tai miten voi olla niin valtava himo herkutella, aikuisella ihmisellä siis?? Tuntuu jotenkin naurettavalta, että kun tietyt ihmiset alkaa laihduttamaan tai muten vaan tarkistamaan ruokavaliotaan, niin seuraa hirveä draama siitä ettei voi "herkutella" ja NAUTTIA ELÄMÄSTÄ :D ? En tajua ihmisiä, jotka syö illassa suklaalevyn, ahtaa itteensä pullaa jne ja pitää tätä nautiskeluna, elämän ilona, joka jää pois kun laihduttaa. Mä en itse nautiskele elämästä syömällä, vaan syön nälkääni jotta jaksan/pystyn elämään. NAUTIN elämästä esim lepäillen, perheen kanssa aikaa viettäen, treenaten, jumpaten, ulkoillen, kotia järjestäen, ystäviä tapaillen jne.
Tykkään suklaasta, PMS-oireisiin pakko saada. Mutta se kaksi palaa rittää, levy voi kestää helposti kuukaudenkin.
luulen että herkuttelupakossa on kyse samasta asiasta kuin muissakin riippuvuuksissa, sokeriin ym. on vain fyysisesti niin koukussa ettei siitä pysty irrottautumaan. Luultavasti jos pakon edessä olisi puoli vuotta ilman mitään herkkuja, niin ne eivät enää maistuisi niin hyvin. Tai jos löytyy elämäänsä muuta sisältöä kuin karkit, pullat ja pitsat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu vain, että haluaisin miehen enemmän huomioivan ulkonäköäni, koska monta vuotta sain kuulla läskeistänikin. Nyt on vain huomauttelemassa herkuttelustani ja siitä jos painoni nousee muutaman kilon. Kyllähän meillä muitakin ongelmia on, mutta toisaalta ei mitään 'liian' isoja.
Toivoisin vain saavani jotain lisää elämääni, jotain uutta ja sellaista, että elämäni tuntuisi mielekkäältä, eikä vain arkiselta puurtamiselta kotona, syömisissä ja liikunnassa. Miestä en ole saanut ajatuksiani ymmärtämään vaikka olen useasti yrittänyt. Olen kuulemma vain aina vaatimassa häneltä jotain. Jonkinlainen ajatusmaailman muutos varmaan olisi hyväksi, en vain tiedä kuinka sellainen toteutetaan.
Ihan oikeastiko olet yhdessä miehen kanssa, joka huomauttelee sinulle painostasi?!?
Hieman itsekunnioitusta, please!
Mä rakastan ruokaa. Ruoka ei ole mulle ensisijaisesti edes ravintoa, vaan mielihyvää, estetiikkaa, suuri ilon aihe. Harrastan ruuanlaittoa, kulinarismia, teemme ruokamatkoja. Olen todella Nautiskelija - monella tapaa. Tämä harrastus / elämänasenne on tuonut mulle liikakiloja, mutta se on sen hinta. En ikinä haluaisi vaihtaa tätä johonkin salaatinmussuttamiseen samalla kun muu perhe syö herkkuja :O kamala ajatuskin. Btw - minäkin ulkoilen, järjestelen kotia, tapaan ystäviä, käyn jumpissa/tanssitunneilla jne. ja nautin tästä kaikesta. Mutta saan aikaiseksi myös illallisia monille ystävilleni (kummasti samanhenkistä porukkaa onkin kertynyt hih) ja perheelleni ja vitsi me nautitaan!! :)
Siis miksi pitää herkutella? Tai miten voi olla niin valtava himo herkutella, aikuisella ihmisellä siis?? Tuntuu jotenkin naurettavalta, että kun tietyt ihmiset alkaa laihduttamaan tai muten vaan tarkistamaan ruokavaliotaan, niin seuraa hirveä draama siitä ettei voi "herkutella" ja NAUTTIA ELÄMÄSTÄ :D ? En tajua ihmisiä, jotka syö illassa suklaalevyn, ahtaa itteensä pullaa jne ja pitää tätä nautiskeluna, elämän ilona, joka jää pois kun laihduttaa. Mä en itse nautiskele elämästä syömällä, vaan syön nälkääni jotta jaksan/pystyn elämään. NAUTIN elämästä esim lepäillen, perheen kanssa aikaa viettäen, treenaten, jumpaten, ulkoillen, kotia järjestäen, ystäviä tapaillen jne.
Tykkään suklaasta, PMS-oireisiin pakko saada. Mutta se kaksi palaa rittää, levy voi kestää helposti kuukaudenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi pitää herkutella? Tai miten voi olla niin valtava himo herkutella, aikuisella ihmisellä siis?? Tuntuu jotenkin naurettavalta, että kun tietyt ihmiset alkaa laihduttamaan tai muten vaan tarkistamaan ruokavaliotaan, niin seuraa hirveä draama siitä ettei voi "herkutella" ja NAUTTIA ELÄMÄSTÄ :D ? En tajua ihmisiä, jotka syö illassa suklaalevyn, ahtaa itteensä pullaa jne ja pitää tätä nautiskeluna, elämän ilona, joka jää pois kun laihduttaa. Mä en itse nautiskele elämästä syömällä, vaan syön nälkääni jotta jaksan/pystyn elämään. NAUTIN elämästä esim lepäillen, perheen kanssa aikaa viettäen, treenaten, jumpaten, ulkoillen, kotia järjestäen, ystäviä tapaillen jne.
Tykkään suklaasta, PMS-oireisiin pakko saada. Mutta se kaksi palaa rittää, levy voi kestää helposti kuukaudenkin.
En minäkään ymmärrä alkoholisteja tai peliriippuvaisia jotka menettävät omaisuuksia jossain nettikasinossa.... Jos sinulla ei ole taipumusta ahmimiseen, et voikaan asiaa ymmärtää.
Minua aina naurattavat nämä naistenlehtien ohjeet "syö mahasi täyteen porkkanoilla, ei tee mieli herkutella", tai tämä kaikista paras "makean himosta pääsee eroon mehukeitolla". My ass, minun makeanhimoni ei ole vielä kertaakaan talttunut mehukeitolla..... Se on vain riippuvuus ja sillä selvä. Toki voi jotain terveellisiä tapoja oppia, jotka SAATTAVAT auttaa, mutta en ole keksinyt mitään, mikä auttaisi herkutteluun. Pystyn syömään terveellisesti maksimissaan viikon, pari, sitten seuraa PAHA repsahdus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä rakastan ruokaa. Ruoka ei ole mulle ensisijaisesti edes ravintoa, vaan mielihyvää, estetiikkaa, suuri ilon aihe. Harrastan ruuanlaittoa, kulinarismia, teemme ruokamatkoja. Olen todella Nautiskelija - monella tapaa. Tämä harrastus / elämänasenne on tuonut mulle liikakiloja, mutta se on sen hinta. En ikinä haluaisi vaihtaa tätä johonkin salaatinmussuttamiseen samalla kun muu perhe syö herkkuja :O kamala ajatuskin. Btw - minäkin ulkoilen, järjestelen kotia, tapaan ystäviä, käyn jumpissa/tanssitunneilla jne. ja nautin tästä kaikesta. Mutta saan aikaiseksi myös illallisia monille ystävilleni (kummasti samanhenkistä porukkaa onkin kertynyt hih) ja perheelleni ja vitsi me nautitaan!! :)
Siis miksi pitää herkutella? Tai miten voi olla niin valtava himo herkutella, aikuisella ihmisellä siis?? Tuntuu jotenkin naurettavalta, että kun tietyt ihmiset alkaa laihduttamaan tai muten vaan tarkistamaan ruokavaliotaan, niin seuraa hirveä draama siitä ettei voi "herkutella" ja NAUTTIA ELÄMÄSTÄ :D ? En tajua ihmisiä, jotka syö illassa suklaalevyn, ahtaa itteensä pullaa jne ja pitää tätä nautiskeluna, elämän ilona, joka jää pois kun laihduttaa. Mä en itse nautiskele elämästä syömällä, vaan syön nälkääni jotta jaksan/pystyn elämään. NAUTIN elämästä esim lepäillen, perheen kanssa aikaa viettäen, treenaten, jumpaten, ulkoillen, kotia järjestäen, ystäviä tapaillen jne.
Tykkään suklaasta, PMS-oireisiin pakko saada. Mutta se kaksi palaa rittää, levy voi kestää helposti kuukaudenkin.
pakko saada sipsipussi ja suklaalevy ja kilo irtokarkkeja joka viikoloppu
oletteko koskaan yrittäneet tehdä sen eteen mitään?
eihän kulinarismissa ole mitään vikaa, mutta on tekosyy että hyvän ruoan arvostaminen lihottaisi. Sitä ruokaa kun voi syödä riittävästikin, eikä liikaa. Itsekurista se on kiinni, olen itsekin joutunut irrottautumaan herkuttelusta ja siitä tiedän elämässäni olevan jotain pielessä, jos alan miettiä vain sitä, milloin seuraavan kerran voin syödä karkkia.
Siinä vaiheessa en ollut ylipainoinen, mutta meikäläisen kroppaan kyllä ihraa kertyi jo siinä vaiheessa ja en nauttinut olostani. Minulla oli jonkinlainen ruoka-addiktio. Vedin järkyttäviä määriä vaikka tavallista leipää ja siihen vielä levy suklaata päälle tai paketti keksejä. Ruokaa ja syömistä ajattelin jatkuvasti. Olin ollut vielä vuosi aiemmin hyvin hoikka, mutta jokin laukaisi tunnesyömisen.
Onneksi pääsin tuosta kuitenkin eroon köyhäilemällä ja nykyään voin syödä joka päivä jonkin leivoksen tai ottaa jotain hyvää vain vähän. En ajattele enää ruokaa eikä tee mieli jatkuvasti jotain hyvää. Minulla ei myöskään enää ole tappavaa tarvetta mussuttaa kaikki päivät herkkuja. Onneksi pääsin herkku-addiktiosta hyvissä ajoin eroon ja olen laihtunut takaisin hoikkiin mittoihini. Nykyään on paljon parempi olo ja syön paremmin ahtaamatta itseäni täyteen kaikkea turhaa roskaa.
Ruoka voi olla jonkin asteinen addiktio. Mussuttamisesta on vaikea päästä eroon jos se on kehittynyt tavaksi asti.
Tiedän kokemuksesta kuinka inhottavaa on kun läheinen ihminen kyttää painoa ja syömisiä koko ajan ja nalkuttaa asiasta. Minun isäni on tällainen ja mulle tulee aina huono omatunto ja ikävä olo jos syön vaikka yhden karkinkin hänen läsnäollessaan. Hän paasaa liikunnasta lähes päivittäin, ja kuvittelee olevansa joku guru kun käy itse kuntosalilla ja pelaamassa sulkkista pari kertaa viikossa. Olen noin kymmenen kiloa ylipainoinen, ja äitin ehkä 15 kiloa ylipainoinen, ja olemme molemmat saaneet usein kuulla sitä kuinka meidän pitäisi liikkua enemmän ja syödä vähemmän.
Isä kyllä itse vetää karkkia ja herkkuja ihan surutta, kuten myös alkoholia, mutta näköjään se on hänelle sallittua koska hän on normaalipainoinen. (vaikka selvästi on kyllä sisäelinten ympärillä yhä sitä vaarallista rasvaa)
Ei se ainakaan minua kannusta laihduttamaan, että painostetaan liikkumaan ja vahditaan jokaista suupalaa. Eikä minua haluta kuulla kuinka isä valittaa minulle äitini syömisistä. Terveysnatseilu tuhoaa ihmissuhteita, kuten kaikenlainen muukin kontrollifriikkeily. Jokaisella on oma vastuu omasta itsestään, ja jos toinen ei pysty olemaan kannustava niin olkoon sitten hiljaa. Laihduttaminen on jokaisen oma päätös, ei sitä voi pakottaa. Itse laihdutan omassa tahdissani, omien kykyjeni mukaan, sanoi kuka mitä tahansa.
AP:lle sanoisin, että jos nykyinen ruokavaliosi aiheuttaa sinulle ahdistusta, niin palaa ihmeessä vähemmän otsasuonen pullotusta aiheuttavaan ruokavalioon. Kyllä pari lisäkiloa normaalipainoiselle on pienempi paha kuin jatkuva ärsytys ja paha olo. Mitä iloa on olla laiha, jos ei voi nauttia elämästä?
aloittajan kannattaisi ehkä kitua vähän aikaa palaamatta heti entiseen ruokavalioon. Alussa kaikilla tunnesyöjillä ja ahmimiseen taipuvilla herkuttelijoilla on lienee vieroitusoireita.
Se normaalien ihmisten syömä herkkujen määrä ja päivittäinen ruuan määrä vain tuntuu aluksi niin pieneltä entiseen ahtamiseen verrattuna, että ottaa pattiin. Siihen kyllä tottuu ja ajanmyötä ei enää tee mieli niitä herkkuja ollenkaan tai sitten oppii syömään niitä kohtuudella. Ei vääristynyt suhde ruokaan ole kovin hyvä juttu ja sitähän tuo järjetön herkkujen syöminenkin on noin periaatteessa.
et saa tarpeeksi hyvää ruokaa ja siksi olet kiukkuinen. Been there, done that.
Itse olen mieluummin läski kuin aika kiukkuinen