Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni projisoi minuun lapsuuden traumojaan
01.04.2026 |
Minulla on lapsi, joka elää kukkeinta murrosikäänsä. Hän haastaa minua käytännössä katsoen kaikessa. Joudun asettamaan rajoja ja yrittämään ymmärtää tilanteita, joihin hän ajautuu huolimattomuuttaan tai kapinoidessaan auktoriteettejä vastaan. Olen yksinhuoltaja ja kuormittunut tilanteesta.
Joskus juttelen läheisen ystäväni kanssa lapseni asioista, ja lähes aina keskustelumme päättyvät siihen, että ystäväni puolustaa lastani ja haluaa nostaa esiin sen, että ”kyllä äitikin voi olla väärässä” tai jopa ”äiti ei aina ole automaattisesti hyvä ja rakastava”. Tämä on minulle äärimmäisen raskasta, koska kaipaisin vain tukea ja kuuntelijaa. Tilanteet lapseni kanssa ovat sellaisia, että en ikinä kohtele kaltoin vaan yritän aina etsiä hyvää ratkaisua.
Ystäväni oma äiti on laiminlyönyt häntä murrosikäisenä ja suhde äitiin on yhä hänellä huono. Nyt ystäväni on alkanut nähdä minussa VAIN ikävän mutsin, ja on alkanut haastaa minua silloinkin kun ei ole kyse mistään hankalista asioista. Kaikki keskustelut kääntyvät siihen, että hän haluaa vahvistusta mielipiteilleen ja joudun ikään kuin toimimaan äitinä, joka osoittaa pyyteetöntä rakkautta ja tukea tälle aikuislapselle.
Minulla kuitenkin on jo lapsi, ja aikuisesta läheisestä ystävästä kaipaisin enemmän tasaveroista keskustelijaa, kuin samanlaista kapina-teiniä, joka kotonani asuu. En kuitenkaan saa otettua asiaa puheeksi, koska tällä hetkellä ystäväni haastaa minua kaikessa. Mitä tulisi tehdä? Olen yksinhuoltaja, eikä minulla ole monta läheistä ystävää.
Kommentit (8)
Älä juttele sen ystävän kanssa lapsen asioista. Toisaalta ei ole ihan poissuljettua, että ystäväsi saattaisi joskus puhua asiaa. Äitikin voi joskus olla väärässä, hyvä ystävä ei ole aina vain samaa mieltä kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti voi olla väärässä. Äiti ei välttämättä näe lastaan, vaikka kuvittelee. Yllättävää sokeutta näkee ja sit ihmetellään et kaikki oli hyvin. Koska harvoin kukaan meistä osaa katsoa kunnolla peiliin.
Olen myöntänyt, että en ole aina oikeassa ja että olen oikeastaan ihan pinteessä lapsen kanssa. Saan nyt silti aikuisen ystävän kiukut niskaani aina kaikista puheenaihesta keskustellessamme. Tilanne on älytön. Eipä huvita juuri jutella mitään, mutta kaipaan ystävääni, joka hän oli ennen näitä ”kohtauksia”
Sinun tilanteessasi kävisin keskustelut lapsesta jonkun aivan toisen ihmisen kanssa, vaikka sinulla ei montaa läheistä ystävää ole. Ei tämä taida olla kovin läheinen, jos et voi ottaa asiaa edes esiin. Hyvälle ystävälle voi puhua suoraan, rakentavasti.
Olen samaa mieltä kuin toinenkin kirjoittaja. Puhu muista asioista. Mitä järkeä tapella jostain teidän perheen sisäisistä asioista jonkun ulkopuolisen akan kanssa.
Muutoinkin miettisin kaksi kertaa, tuoko ystävä sinulle iloa vai pelkkiä ikävyyksiä. Kavereita on hyvä olla, mutta ikinä en ole ymmärtänyt sellaista ripustuvaa ystävyyttä. Jos kaveri on vaiva, ei hän ole ystävyyden arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko puhua asiasta jonkun toisenkin, mielellään vanhemmuutta kokeneen ystäväsi kanssa? Moni, etenkin lapseton, ajattelee asiaa enemmän oman teini-ikänsä kautta kuin vastuullisen vanhemman. Niin minäkin valitettavasti lapsettomana olen tehnyt, kun sisareni on vanhemmuuden ongelmista avautunut.
Onhan se vähän keskenkasvusta, että ystävä näkee sussa nyt pelkän veemäinen mutsin. Mä en kans jaksais tollasta yhtään. Kannattaa sanoo suoraan, ja jos taas se reaktio on joku mököttävä teini tmv, ni sit voit vaan sanoo et sul ei ole aikaa ja hermoja tällasee! En kestäis kuulla yhtää tollasta lapsellista omilta kavereilta. Ehkä joku terapia hänelle olis hyvä
Alue: Aihe vapaa
Priorisoi
Anteeksi kirjoitusvirhe
Ap