Suomea saksitaan sieltä, missä vastustus on vähäisintä
Säästöjä tarvitaan, mutta ne muuttuvat nirhimiseksi, sillä päättäjät varovat poliittisia suojelukohteita.
Suomea ei buutata. Ei siksi, etteikö sellainen voisi olla tarpeen. Vaan siksi, että puolueet ovat tehneet valtauksensa eri puolille hyvinvointivaltiota. Jokaisella puolueella on omat pyhät lehmänsä ja omat pyhät laitumensa. Laidunkarttaa ei muuteta.
ilanteen toivottomuuden huomaa siitä, miten nyt hahmotellaan tulevia säästökohteita.
Säästöjen pohdinta suuntautuu kohteisiin, joilla ei ole politiikassa puolustajia. Pyhiin lehmiin ei kosketa. Suomalaisessa säästöräätälöinnissä kohtaloaan saavat pelätä ne, joilla ei ole mahtavaa suojelijaa. Rahoituksestaan huolestunut Yle arvelee olevansa tällainen kohde ja varoo nyt astumasta kenenkään varpaille.
Hölmöimmillään nirhminen on työtä, jossa pieni säästö muuttuu isoksi tappioksi. Sen sijaan että hyvinvointialueita vähennettäisiin ja sairaalaverkostoa karsittaisiin, säästöjä haetaan muutamia satojatuhansia euroja paperittomien terveydenhuollon rajaamisesta. Kukapa paperittomia suojelisi? Kun oma tilanne pelottaa, joistakin ihmisistä voi tuntua hyvältäkin kohdistaa kipua ryhmään, johon ei itse varmasti kuulu.
Hyvinvointiaöueet,kunnat,maakunnat ja muut hunajatolpat neuvokset etc etc...kaikki kallis ja turhanpäiväinen jätetään koskematta.