Ikäihmisten heikentynyttä toimintakykyä käytetään häikäilemättä hyväksi remonttien kotimyynnissä
Ikäihmisten heikentynyttä toimintakykyä käytetään häikäilemättä hyväksi erityisesti remonttien kotimyynnissä, osoittaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuore tutkimus. Aggressiivisesti kaupatut, ylihinnoitellut ja tarpeettomat remontit aiheuttavat taloudellisten tappioiden lisäksi huolta ja pelkoa sekä ikäihmisille että heidän läheisilleen.
Ikäihmisten kuluttajaongelmia koskevan tutkimuksen pohjana on yli 500 KKV:lle tullutta kuluttajayhteydenottoa vuodelta 2024, joissa kuluttajan korkea ikä on vaikuttanut sopimuksen syntymiseen. Erilaisista myyntitavoista kotimyynti aiheuttaa ikäihmisille pahimmat ongelmat. Useimmiten ongelmia selvittää ikäihmisen lapsi tai muu läheinen.
Tapauksista piirtyy karu kuva, jossa myyjät kauppaavat tavaroita ja palveluita ikääntyneille ja muistisairaille henkilöille täysin piittaamatta heidän heikentyneestä toimintakyvystään. Myyjä saattaa käyttää useita tunteja painostaakseen ikäihmistä sopimuksen allekirjoittamiseen, vaikka kodissa ei olisi mitään tarvetta remontille tai myytävälle laitteelle asennuksineen, kertoo tutkimuksen tehnyt johtava asiantuntija Mika Saastamoinen.
Ikäihmiselle kotimyyntinä kaupattavien remonttien hinnat voivat liikkua jopa kymmenissä tuhansissa euroissa. Hinta on ilmoitusten mukaan usein selvästi yleistä hintatasoa kalliimpi. Erityisesti työstä saatetaan laskuttaa kohtuuttomasti, jopa tuhansia euroa päivältä.
Eläkeläisellä ei välttämättä riitä rahat kalliiseen remonttiin, joten remontteja kauppaavat yritykset saattavat ohjata hakemaan luottoa rahoitusyhtiöltä. Kalliin remontin lisäksi ikäihmiselle tulee näin maksettavaksi myös lainan korot.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/painostusta-pelottelua-ja-p…
Kommentit (3)
Kyllä,ihan kunnossa olevia juttuja uusitaan,uusitetaan.Rempat kaikki maksaa hirveitä summia.Talous ei kasva toisillemme tehden 20v.tehty näitä turhiakin, remppoja uudistuksia.Muovisia ,joiden käyttöaika on hurjan lyhyt.Kaikki vesiputkista lähtien koneisiin ,huonoa muutaman vuoden,kymmenen juttua.Kestävä kehitys on hyvin kaukana.Omaiset ja iäkkäät olkaa oikeasti tarkkana.Kun summat muuttaa mkksi..itkuhan sen tulee.Iäkkäiden pienet eläkkeet on Mk ajan pieniä eläkkeitä.Hävetkää jättäkää rehellisesti ikäihmiset rauhaa kun.Voihan aina kysyä tarvitset teko.Omaiset mukaan asiaan.
Voiko yrityksillä olla joku vastuu. Jos on näyttöä että kaupattu tuputtamalla ja huonojen käytäntöjen mukaan. Uhreja tulee.