perunamuusi - auttakaa, en osaa tehdä
Siis kun käsketään keittää lohkotut perunat ensin vedessä, niin pitääkö se keitinvesi kaataa pois sitten kun perunat ovat valmiita ja muussata perunat ilman vettä? Ja lisätä sitten vasta maito? Vai muussata perunat veden sekaan ja lisätä sitten maito?
Viimeksi kun tein, tuli perunavelliä. tänään aion ottaa revanssin, auttakaa, etten täysin menetä kasvojani lasten silmissä.
Kommentit (10)
ilman maitoa, mutta laitan voita ja suolaa. Kun perunat ovat hieman pienempiä lisään perunoiden lämpoisen maidon. En kaada kerralla kaikkea.
veden pois, lisään kuuman maidon ja suolaa ja nokareen voita muussattuihin perunoihin, sitten pyöräytän vielä sähkövatkaimella, niin tulee tasainen kuohkea muussi.
Toiset käyttää nesteenä sen keitin veden, se on tietysti terveellistä, mutta muusista tulee aika ankean värinen. Silloin väriä saa lisäämällä keitettyä porkkanaa tai pinaattia.
Oleellista on, että nestettä ei laita liikaa (tai tulee velliä), mutta riittävästi kuitenkin. Sähkövatkaimella vatkaamalla ja nestettä vähitellen lisäämällä löytyy sopiva määrä.
ihmiset tekee erilailla muusin.
Mutta itse teen siten, että jätän hieman keitinvettä sekaan. Laitan voita reilusti ja muussailen perunoita ja sitten lisään maitoa ja muussailen kunnes haluamani koostumus on saavuettu. Sekaan heitän vielä raakaa hienonnettua sipulia. Ainiin ja suolaa.
perunoiden keitinvesi kippoon, niin voit tarvittaessa käyttää sitä pehmentämään perunaseosta muusatessasi. Jos survot vatkaimella, varo, ettei tule liisteriä.
Kun perunat ovat suunnilleen soseena lisää kuuma maito ja jatka muusaamista kunnes saat toivomasi koostumuksen. Tarkista maku, lisää voinokare ja vähän muskottipähkinää ja nauti lasten kanssa. ;-)
kuori ensin perunat, lohko ne ja keitä vedessä, jossa vähän suolaa. Kun kypsiä kaada vesi pois (itse en käytä sitä ohentamisessa lainkaan). Voit laittaa kattilan hetkeksi takaisin hellan levylle, mutta varo, ettei perunalohkot pala pohjaan. Tämän tarkoituksena on kuivattaa kosteus pois, jolloin tulee parempi sose. Sitten otat kattilan levyltä ja alat vispata sähkövatkaimella rivakasti. Kaada pieniä noroja KUUMAA maitoa aina välillä, kun vispaat. Sitten, kun on sun mielestä sopivan löysää sosetta, lätkäise vielä kunnon pala voita ja maista suola. Et voi epäonnistua! :)
Eli summa summarum: ensin vedet pois ja sitten muussataan kera voin ja suolan ja sitten kun muussattu, niin lisätään kuuma maito ja sekoitetaan vatkaimella. Tänään nähdään sitten miten onnistuu.
Eli muista tehdä jauhoisista perunoista. Muuten tulee liisteriä :-)
Toiseksi tärkein on muussata perunat ilman nestettä, nesteen lisäys vasta muussauksen jälkeen. Muuten tulee paakkuja.
Eli summa summarum: ensin vedet pois ja sitten muussataan kera voin ja suolan ja sitten kun muussattu, niin lisätään kuuma maito ja sekoitetaan vatkaimella. Tänään nähdään sitten miten onnistuu.
Voi sulaa kuumaan soseeseen, jolloin se on helppo sekoittaa sekaisin, jos haluaa
kaadan keitinveden pois, lisään sekaan reilun klöntin voita ja survon vanhanajan perunansurvimella alustavasti. Lisään desin maitoa ja laitan sähkövatkaimen surisemaan, lisään maitoa desin kaksi kerrallaan, (seuraa silmällä milloin on sopivaa, älä päästä velliksi). Kun on melkein sopivaa, lisään suolaa ja ihan vähän maustepippuria ja muskottia. Meillä kuluu muussiin 4 kg perunoita ja toista litraa maitoa, syystä että...
kun jää yli, siitä tulee seuraavana päivänä jauheliha- tai nakkilaatikkoa.
Ja hyvin onnistukin, kiitos teille! Nyt ehkä kehtaan tarjota omien lasten lisäksi heidän kevereilleenkin.
terveisin, ap