Voiko omille lapsilleen olla kateellinen?

En osaa muutoinkaan selittää sitä pahansuopuutta mitä olen saanut häneltä. Teininä arvosteli ulkonäköäni, vaatemakuani jne. Hampaitani ei oiottu ennen kuin uhkasin tappaa itseni (olivat niin pahasti vinot että olisivat vetäneet leuan vinoon). Kun sain hyvän työpaikan, akateemisen tutkinnon ja esimiesaseman, ei pitänyt edes yhteyttä pitkään aikaan. Kun jäin työttömäksi, kelpasin taas.



Isäni on myös kateellinen tutkinnostani ym. ja jaksaa nälviä, miksi en suorittanut lisää tai aiemmin.



Olkaa kiitollisia te joilla on ollut tukevat ja normaalijärkiset vanhemmat.

Vaikeaahan sitä varmasti on ymmärtää, jollei itse sitä helvettiä ole kokenut.

edesmennyt appeni kadehti poikansa toimeentuloa puhumalla, että on väärin, kun saa työuran alussa parempaa palkaa kuin HÄN, joka oli tehnyt jo 40 v samaa työtä. siitä aina kuittaili ja se tuntui jotenkin pahalta, kun luulisi, että olisi ollut tyytyväinen poikansa menestykseen.

En uskalla kertoa hänelle koskaan mitään lasteni, mieheni tai minun menestyksistä, onnistuneista lomista tai mukavista viikonlopuista.

Äitini on hyvin katkera ja elämäänsä tyytmätö ihminen, joka haluaisi kuulla minulta vain huonoja uutisia.

Enemmän se kai on hämmästystä ja äidin ylpeyttä kuin suoranaisesti kateutta. Kateus on negatiivinen tunne.



Itse olin ujo ja epävarma, en minkään näköinen, pullea tyttö lapsena. Ei ollut kavereita, minua pidettiin jopa vähän outona. Pojat eivät olleet kiinnostuneita, koulu meni niin ja näin, en osannut pukeutua, minulla ei ollut mitään erityistaitoja tai harrastuksia.



Tyttö on todella kaunis, itsevarma, mukava ja luotettava kaveri ja suosittu siksi (ei mikään pissisdiiva). Harrastaa tennistä ja tanssia ja on niissä todella hyvä. Poikia saa hätistellä kaksin käsin (tyttö 15v), keskittyy ja menestyy koulussa, pukeutuu todella kivasti. Kyllä päivittäin ihmettelen, miten minun jälkeläiseni voi olla sellainen.



En nyt tiedä, onko se suoranaista kateutta. Ainakin ulkonäköä kadehdin. Sellainen tanssijan vartalo ei ole koskaan katsonut minua takaisin peilistä..

niin jankuttaa koko ajan siitä kuinka hyvän puhelimen hän nyt saikaan ja mihin hintaan. Vertailee puhelintaan mun lasten puhelimiin ja selittää koko ajan kuinka paljon enemmän hänen puhelimen kanssaan voi tehdä ja kuinka paljon parempi se on kuin meidän yksikään (aivan sama onko se oikesti parempi). Sama juttu joka asian kanssa. Ja jos hän osallistuu johonkin isompaan lahjaan pienellä summalla, niin sitten selittää kavereilleen ja sukulaisille, että hän osti sen. Jos mä teen ruokaa, niin kertoo mulle, että hänen OSTAMA ja "tekemä" ruoka on niin paljon parempaa. En muuksi voi tuota katsoa kuin kateudeksi. En ymmärrä mitenkään miksi äiti kohtelee omaa lastaan noin. Niin ja levittää tuota kateutta muuallekin. Mulle saattaa sanoa, että tein huonoa ruokaa, mutta siskolleni kehuu kuinka hyvää ruokaa mä teinkään ja haukkuu samalla siskoni tekemän sapuskan. Mä olen tuon tajunnut, mutta siskoni ei...

tavata isovanhempia. Ei kuulemma hänkään aikoinaan tavannut omiaan. Tulkitsen niin että oli kateellinen kun isovanhemmat halusivat nähdä meitä ja rakastuvat meitä..

kateudesta.



Hän joutui hyvin nuorena naimisiin, tultuaan vahingossa raskaaksi.



Aina oli arvostelemassa ulkonäköä, tekemisiä ym., vaikka monet ovat sanoneet minua hyvän näköiseksi ja opinnoissa ja työelämässä olen pärjännyt erinomaisesti.



Kotona kaikki oli kuitenkin yhtä helvettiä. Milloin minä en ollut hänen tyttärensä, milloin minun piti muuttaa pois, lehti otettiin kesken luvun pois, puhelimen kuuloke vedettiin käsistä pois kesken puhelun, sain kuulla miten paljon tuhlasin vettä ja vessapaperia (vaikka maksoin kuukausittain sen summan minkä hän pyysi ja ostin lisäksi itsekin ruokaa kaupasta), avomiestään syytti minuun ihastumisesta jne...

Heillä on rakastavat, kasvattavat ja huolehtivat vanhemmat.

Puhutaan paljon kaikesta taivaan ja maan välillä.



En ole kateellinen lapsilleni vaan tietoisesti halusin tarjota heille sen jota kaipasin omaan lapsuuteen.