Olen melkolailla eristänyt itseni ihmisistä
Olen kokenut kamalasti kateutta elämässäni. Harva myöntää, jotkut kyllä. En enää jaksa olla sen piikittelyn ja vähättelyn kohteena. Jatkuu.
Kommentit (10)
Yksi huippu oli, kun tutustuin kaverina yhteen naiseen. Hälytyskelloni kilkattivat välittömästi, kun hän alkoi vitsin varjolla nimittelemään minua köyhäksi. Tai oikeastaan hän sanoi meitä molempia köyhiksi. Ainut vaan, että hän tiesi vallan mainiosti minulla olevan omaisuutta. Tuo oli minulle sellainen varoituslippu, että lopetin tutustumiset siihen paikkaan. Vaikka köyhyys ei tee ihmisestä huonoa, kuka tahansa ymmärtää mikä sävy sanalla on ja onko se negatiivinen vai positiivinen sana. Puhu itsestäsi ihan mitä lystäät, mutta jätä minun asiani rauhaan. Etenkin kun tiedät vallan mainiosti, että minulla on paljon enemmän kuin sinulla ikinä.
Joten tulit sitten tänne anonyymisti kehuskelemaan omaisuudellasi? Ok.
Lyhyesti sanottuna tämän jutun syyllinen taitaa löytyä peilistä. Miksi ihmeessä elämäsi on kiinni muiden mielipiteistä tai ajattelemattomista sanoista? Se on sinun mieli, joka pahoittuu milloin mistäkin ja jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Etsitkö nyt sitten tältä palstalta ihmiskontakteja ja hyväksyntää?
Ylipäätään se ventovieraan (minun) rahoihini puuttuminen oli jotenkin vain liikaa. Emme siinä vaiheessa todellakaan tunteneet toisiamme. Tutustuimme vasta. Mielestäni rahoista ollaan turpa tukossa, ellei tiedetä satavarmasti, että toiselle on ok puhua siitä. Eikä silloinkaan ketään nimitellä köyhäksi. Todella huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti sanottuna tämän jutun syyllinen taitaa löytyä peilistä. Miksi ihmeessä elämäsi on kiinni muiden mielipiteistä tai ajattelemattomista sanoista? Se on sinun mieli, joka pahoittuu milloin mistäkin ja jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Etsitkö nyt sitten tältä palstalta ihmiskontakteja ja hyväksyntää?
Vai voisiko olla, että minulla on rajat. Eikä kukaan ventovieras ala nimittelemään minua köyhäksi. En voi sietää kateellista piikittelyä yhtään.

Mene nyt köyhä muualle öyhöttämään.
Myös pippelini koko aiheuttaa minulle ongelmia varsinkin naisten suhteen. Jotenkin en vain kestä kun täydessä mitassaankaan se ei yllä naisen sisään takaapäin. Luovutan jo ennen kuin ollaan tuossa pisteessä että tällainen pettymys voisi tulla vastaan.
Nykyään ihmisiltä odotetaan tunteettomutta, kuin robotilla. Ei ole oikeutta pahoittaa mieltään vaikka kuinka paljon kiusattaisiin ja loukattaisiin. Jos pahoittaa mielensä, ei ole yhteiskuntakelpoinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti sanottuna tämän jutun syyllinen taitaa löytyä peilistä. Miksi ihmeessä elämäsi on kiinni muiden mielipiteistä tai ajattelemattomista sanoista? Se on sinun mieli, joka pahoittuu milloin mistäkin ja jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Etsitkö nyt sitten tältä palstalta ihmiskontakteja ja hyväksyntää?
Vai voisiko olla, että minulla on rajat. Eikä kukaan ventovieras ala nimittelemään minua köyhäksi. En voi sietää kateellista piikittelyä yhtään.
Miten joku ventovieras tiesi että sinulla on rahaa ja omaisuutta? Aika erikoista.
Ei sitä kukaan ymmärrä. Eivät he ole kokeneet minun kokemuksiani.