STTK: Keskipalkkaisten ostovoima on edelleen heikko
Petteri Orpo: Oho!
Keskipalkkaiset käyttävät lähes kaikki käytettävissä olevat tulonsa kulutukseen. Kun asumisen, ruoan ja liikkumisen kustannukset ovat nousseet voimakkaasti ja verovähennyksiä on karsittu, taloudelliset puskurit ovat monilla hyvin ohuet, STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen toteaa tiedotteessa.
Keskipalkkaisten taloutta ovat viime vuosina kiristäneet muun muassa työmatkakulujen omavastuun korotus, asuntolainojen korkovähennyksen poistaminen, työhuonevähennyksen poistaminen sekä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen. Lisäksi kiinteistöverojen korotukset ja nousseet lainanhoitokulut ovat kasvattaneet asumismenoja.
Kommentit (3)
EK:n johtama Orpon hallitus on tehnyt meistä köyhiä. Myös EU:ssa on huomattu tämä, koska jouduimme tämän takia EU:n tarkkailuun.
"Suomalaisten tulokehitys sai komission huolestumaan.
Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet huomattavasti vähemmän kuin keskimäärin EU-maissa. Vuodesta 2023 vuoteen 2024 tapahtunut kasvu on komission mielestä aivan liian vähäinen. Suomi on jäämässä parhaiden maiden tahdista." (Yle)
Eikä ole. Ainakin mulla riittää rahaa kuten ennenkin. Sen suhteen mikään ei ole muuttunut.
"viimeisimmät tuloverokevennykset ovat kohdistuneet huomattavalta osin suurituloisille. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotus keveni vuoden alusta noin 400 miljoonalla eurolla, tämä ei tue kulutuskysyntää yhtä tehokkaasti kuin keski- ja pienituloisille kohdennetut kevennykset"
Kokoomuksen äänestäjä: Oho!