Kun sait lapsia, tuliko rakkaus heti lapseen ja omat harrastukset jäi mielellään sivuun?

Kyllä, rakastin lasta jo vatsassa olleessaan. 

Harrastusta en nyt olisi mielellään jättänyt mutta se nyt kuuluu tuohon elämän vaiheeseen joten en sitä nyt mitenkään surrut kun lapsi oli oma päätös. 

Kyllä omankin lapsen huuto on ärsyttänyt mutta helpompi sietää kuin muiden lasten. 

Kyllä kiinnitin lapseen heti kun sain sen syliini, se rakkauden voima on uskomaton. Sitä rakkautta riittänyt jo 18 vuotta. Se on aina yhtä voimakas ei ole hiipunut seuravankaan kohdalla. Odotusaikana kyllä varsinkin ekan kohdalla mietin sitä, osaatko rakastaa mutta se tunne vie mennessään.

Kysymys on vastuusta ja vastuun kantamisesta. 

Ensimmäisen lapsen sain 19v ja olin niin nuori että en saanut minkäänlaista stressiä tulevasta lapsesta. En edes ajatellut että omaa lasta ei kykenisi rakastamaan. Ajattelin vaan että vauva syntyy sitten ajallaan ja opin äitiyteen muiden ihmisten avustuksella ja näin kävi. 

Toisen lapsen kohdalla kyllä mietin pystynkö rakastamaan lapsia yhtä paljon, mutta kyllä siihen pystyy. 

Lapset kasvavat nopeasti. Ei minusta ole ollut vaikeaa laittaa omia harrastuksia tauolle sen takia että keskittyy vauvaan täysin. Imettää ja viettää aikaa enimmäkseen kotona. Vauva aika on oikeasti todella lyhyt. 

Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia sietää lasten meteliä, olin ollut töissä päiväkodissa jo ennen omia lapsia ja kasvanut isossa perheessä. 

Hmm. Olen jatkanut harrastuksiani aika samalla tavalla mitä ennen lapsiakin. Samoin ne pari kertaa vuodessa tapahtuvat "ryyppybileet" onnistuu ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Tähän on avainratkaisuna 50/50 lapsia hoitava kumppani.

Ap täällä.

Esimerkiksi kun on vaikka joku miehen kaverin perhe kylässä, joka ei itelle juuri läheinen ja lapsiakaan juuri koskaan nähnyt ,niin kyllähän niistä aikamoinen meteli ja sotku tulee. Sitten kun he lähtevät, ajattelee vaan, että huhhuh, miten nuokin jaksavat päivästä toiseen ja oikein ajattelee, että luojan kiitos, ei oo mulla tollasta elämää. Lapsilla tietenkin varmaan oma show pystyssä ja eihän heihin ole mitään tunnesidettä. Sitä oikein säikähtää, kuinka paljon se vie voimia se meteli ja lasten vahtiminen ja alkaa kyseenalaistaa, haluaako lapsia ollenkaan.

Toisaalta taas olen kovin kiintynyt vaikka sisarusten lapsiin. Uskon kuitenkin, että jos omia saan, niin kyllä niitä varmaan rakastaisi ja kestää sen, että meteliä ja sotkua niistä tulisi. Ja unetkin häviäisi. En tiedä. Toivotaan. Haluisin kuitenkin kokea sen äidin rakkauden.

Mites te, ennenku olitte äitejä ja olitte esim vähän tuntemattomalla lapsiperheessä kylässä ja siellä tietenkin oli erilaista meteliä ja vauhtia, niin kauhistuitko sitä? Ajattelitko, että et koskaan haluisi tuollaista vai ajattelitko, että ei se omassa perheessä tuolle tunnu?

Up

Up