Vihan tunne ex-miestä kohtaan

eksynyttä rakkautta.



Hyväksy se, että vielä rakastat miestäsi, anna itsellesi lupa ikävöidä ja surra, niin paraneminen nopeutuu. Ja anna lupa myös vihata! Se tunteitten tukahduttaminen ei auta yhtään. Ne on ennemmin tai myöhemmin pakko kuitenkin velloa läpi.



Mulla myös tulee vieläkin kamalia vihanpilkahduksia, kuten myös ikävää jne. Myös mulle kävi samoin kuin sulle, meillä oli vielä pieni vauvakin.



Toisaalta, jos pystyt vaihtamaan maisemaa, niin sekin voi tehdä hyvää. Ja yhteyttä ei kannata pitää, tai niin vähän kuin on pakko.

jätti pitkän avioliiton, 18v, jälkeen, koska ei enää tahtonut rakastaa ja tietenkin toisen naisen takia. Minusta teko oli raukkamaisuudessaan vertaansa vailla, mistään ei voinut enää keskustella ilman asianajajia, miehen (nyxän)vaatimukset olivat aivan naurettavia.



Ymmärrän Tyrnävän isän raivon, jolla tekonsa teki, tosin en miksi kohdisti sen lapsiin. Onneksi minulla ei ollut yhteyttä mihinkään rikollisliigaan tai en omistanut asetta olisin kyllä ampunut tai ammuttanut ex:n sukukalleudet hajalle syystä että ajattelin että silloin häneen sattuisi mahdollisimman paljon.



Onneksi raivosin raivoni lenkkipolulla, nousi oma kunto ja kroppakin oli vuoden rääkin jälkeen aika hyvässä mallissa. Ja sanallisesti kyllä annoin ex:lle tulla kaikki vuosien patoumat, itsekin olen ihmetellyt miten minun kiltin ihmisen suusta voi sellaista tekstiä tulla, eipä ole ennen eikä jälkeen kenellekään tarvinnut raivota.



Ehkä keinoni käsitellä traumaani eivät olleet niitä sivistyneenpiä mutta ainakin eivät ne vahingoittaneet muita kuin ex joka sai mitä ansaitsi ja häntäkin vain henkisesti, ehkä.