Miksi oma aika ei piristäkään vaan tekee vihaiseksi?
Eli tilanne on seuraava: kun pääsen itsekseni johonkin, en osaakaan nauttia siitä. Kun palaan vaikkapa ostosreissulta kotiin, tunnen suunnatonta ärtymystä. Muut perheessä eivät tätä ymmärrä, sillä juurihan äiti sai olla hetken itsekseen. Paluu arkeen ja kotihommiin ketuttaa vaan niin paljon, että monesti jättää mieluummin jopa koko reissun tekemättä kun ei halua pahoittaa mieltään enempää. Analyyseja tästä?
Kommentit (4)
vaan niin, että mitäpä auttaa tuntipari shoppailua tms., kun sama "paska" jatkuu taas. Ja usein vielä pahempana.
Ihan eri fiiliksiin pääset, jos saat viettää omaa aikaa omassa siistissä kodissa tehden mitä huvittaa ilman velvollisuuksia.
T.kokemusta on
Ap:n teksti oli kuin omaani. Ns. omalla ajalla (jota tosiaan on äärimmäisen harvoin!) alkaa jossain vaiheessa harmittaa, kun tämä ihanuus kohta loppuu. Kaupungilla kierrellessäkin tarvii koko ajan kytätä kelloa, eikä pysty nauttimaan olosta yhtään kun koko ajan on takaraivossa ajatus, että vielä tunti, vielä puoli tuntia, vielä vartti kun tarvii lähteä kotiin. Ja kotona ärsyttää koko lopun päivää, kun tuntuu siltä, että muut olettaa mun olevan nyt niin levännyt ja hyvinvoiva kun olen just saanut olla rauhassa itsekseni. Ja itsestä tuntuu että samasta syystä ei sais pariin viikkoon valittaa mistään. Parempi on, kun ei koskaan lähde minnekään!
Mä ainakin nautin joka hetkestä, TÄSSÄ JA NYT enkä mieti menneitä enkä tulevia.
Jos se oma aika on harvinaista niin ehkä siitä sitten yrittää ottaa liikaa irti ja kun ei onnistu alkaa ottaa päähän.