Rakastan lapsiani, mutta jaksan heitä vain silloin kun nukkuvat =( ov

Lapset ja perhe on tärkeintä ja rakkainta mitä minulla on, voisin antaa henkeni jokaisen heistä puolesta.



Miksen vaan jaksa arkea enää? Liian monta kertaa päivässä sanon sanat odota, ei nyt, älä viitsi, ole hiljaa, kysy isiltä, en ehdi, mene nyt jo siitä..

Siis aivan kamalaa, enkä tiedä mikä minuun on mennyt!! Sitten lasten nukkuessa käyn heidät vielä peittelemässä, suukottelemassa ja ymmärtämässä taas miten ihania he ovatkaan, miten hyvä meillä on (tai pitäisi olla).

Lupaan itselleni, että huomenna on aikaa ja jaksua jokaiselle ja kuitenkin aamulla sama jatkuu..Pidän heitä loitolla ja itseni reviirini sisällä..

Tätä ei nyt tietenkään ole koko aikaa, mutta ihan liikaa nykyään, joka päivä enemmän tai vähemmän.