Videon ottaminen ilman ilmoittamista
Pidimme töissä juhlat erään työntekijän valmistumisen sekä palkitsemisen vuoksi. Tilaisuus oli vapaamuotoinen ja olin mukana antamassa lahjaa, Höpöttelin siinä ihan rennosti tutun porukan ympäröimänä. Jossain vaiheessa näin että eräs toinen työkaveri oli videoinut koko ajan. Minua jäi asia kovasti harmittaan. En pidä salaa kuvaamisesta ja ajatus siitä että minusta ja höpötyksistäni on video jossain tuntuu epämiellyttävältä. En ole somessa enkä halua olla kuvissa tai videoissa, ainakaan ilman että niistä sanotaan etukäteen. En viitsi mennä pyytämään videon poistoa koska se on juhlittavan muisto mutta jotenkin ihmetyttää ihmisten toiminta, kaikille on nykyään niin itsestäänselvää että kaikki katsotaan kännykän läpi ja taltioidaan. Mikä teidän mielestä olisi ollut oikea tapa toimia vai menikö tilanne ihan ok, olenko vaan nipo?
Hmm. Yksityisessä paikassa saa kuvata omistajan luvalla käsittääkseni. Yleisellä paikalla saa kuvat ilman lupaa. Mutta video pitää pysyä omassa käytössä tai perheen käytössä. Nettiin ei saa esim julkaista ilman toisen suostumusta paitsi jos toista ei voida tunnistaa. Voin olla väärässä. Muistaakseni meni jotenkin näin.