Arkisiin ongelmiin
Huonekalujen ostamattimuuteen on monesti syynä raha.
Voi olla myös muita syitä kuten se, että tietää todennäköisesti muuttavan alle vuoden sisällä.
Monesti silloin tekee mieli odottaa, koska huonekalut lukuunottamatta sänkyä, eivät välttämättä ole ideaalin kokoiset ja malliset uuteen asuntoon. .
Ikäviä tuollaiset välitilat.
Vähän sama asia kodinkoneiden kanssa, paitsi vuokra-asuntoohan niitä ei yleensä sitten hankita itse.
Ei siis kannata tehdä liian helposti päätelmiä jonkin sisustamisen taidoista ja elämänhallinnasta. jos jotain ei tehdä.
Kommentit (2)
Olen parastaikaa ammattiin kouluttautumaton sairaseläkeläinen. Tämän asian mieltäminen ei ole kovin helppoa itselleni, kun haluisin olla parisuhteessa elävä palkkatyöläinen ja olisihan se kivaa jos olisi Alexander Stubbin tulotaso voisi reissata ulkomailla, varsinkin suosikkimaassani Kreikassa ilman että tarvitsisi joka kerta miettiä riittääkö rahat vaiko ei reissaamista varten. Eniten miehenä (minä) siinä parisuhteessa naisen kanssa sen yhdessäolon ja yhdessätekemisen lisäksi kaikkein eniten kutkuttaa se alasti oleilu, suuteleminen, fyysinen hyväily ja seksi (yhdyntä) joka on parisuhteen "suola", vaikka ajoittain varsinkin netistä ylitse pursuava naisten alusvaate-, uimapuku- ja bikinikuvasto sekä alastomien naisten kuvat ja pornokuvat ja -videot tympäisee ajoittain (liika on liikaa tässäkin suhteessa) vaikka sitten aina palaan takaisin näiden pariin nettisivuilla viettämään omaa kivaa ja asiaan kuuluu jos on erittäin kiihottava kuvamateriaali netissä niin pakkohan asialle on jotain tehdä, mutta siltikin liika on liikaa.
Sellaiset tarinat sieltä.