Toimitusjohtaja sanoo sen nyt suoraan: Kiinteistöjä tulossa myyntiin
Sijoitusuudistus tarkoittaa, että vähemmän tuottavia omistuslajeja myydään ja osakkeita ostetaan. Näin eläkeyhtiö Veritas aikoo tehdä.
Eläkeuudistuksen tuoma sijoitusuudistus tarkoittaa, että eläkeyhtiöiden omistamia kiinteistöjä on tulossa myyntiin.
Näin sanoo eläkevakuuttaja Veritaksen toimitusjohtaja Elina Fogelholm keskiviikkona. Viime viikkoina sekä eläkeyhtiö Varma että eläkeyhtiö Ilmarinen ovat myyneet kiinteistöjään. Fogelholmin mukaan Veritas aikoo tehdä samoin.
Huonoista vuosista varoitus
Fogelholm luonnehtii Veritaksen kiinteistöomaisuusmassaa merkittäväksi. Hän sanoo, että yhtiö säilyy merkittävänä kiinteistösijoittajana jatkossakin, mutta vain nykyistä pienemmällä osuudella.
Sijoitusuudistus mahdollistaa sen, että eläkeyhtiö pystyy ottamaan lainaa kiinteistöomaisuutta vastaan. Se on myös tapa vapauttaa sijoitusomaisuutta kiinteistöistä ja sijoittaa rahaa osakemarkkinoille.
Sitten tulevat ne huonot vuodet, jolloin maailman pörssit sukeltavat ja eläkesijoitusten arvo laskee. Suuren yleisön on tärkeä ymmärtää, mistä se johtuu ja että kyse on väliaikaisesta tilanteesta. Yleensä laskua seuraa aina nousu.