Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla lapset on jo aikuisia! Mikä oli mielestäsi vanhemmuuden kannalta haastavin ikä lapsella?
21.02.2026 |
Oliko se vauva-aika, uhmaikä, murrosikä vai mikä?
Kommentit (19)
Joka senkunttinen läsnäolo, kun alkoi liikkumaan ja laittoi kaiken suuhunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävuodet 2-5 ja sitten noin 14v. Raskainta oli 3-vuotiaan kanssa.
13 - 16 vuotta. Kahdella näin ja kahdella ei mikään ikä ollut haastava.
Vierailija kirjoitti:
Joka senkunttinen läsnäolo, kun alkoi liikkumaan ja laittoi kaiken suuhunsa.
Tosiaan nämä vuodet kun vanhemmuuden loputon tehtävä oli pitää se lapsi hengissä. Uhma ja murrosiän kuohut ei ollut mitään siihen taakkaan verrattuna. Ja nyt kun puhelin soi lasten ollessa omillaan ollaan taas palattu tuhon vaiheeseen. Joka kerta pelästyy mitä nyt on tapahtunut kun lapsi soittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka senkunttinen läsnäolo, kun alkoi liikkumaan ja laittoi kaiken suuhunsa.
Tosiaan nämä vuodet kun vanhemmuuden loputon tehtävä oli pitää se lapsi hengissä. Uhma ja murrosiän kuohut ei ollut mitään siihen taakkaan verrattuna. Ja nyt kun puhelin soi lasten ollessa omillaan ollaan taas palattu tuhon vaiheeseen. Joka kerta pelästyy mitä nyt on tapahtunut kun lapsi soittaa.
Eihän tuo kerro mitään lapsen vaikeudesta vaan sun omista pelkotiloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murrosikä. Poika oli silloin ihan hirveä, ja oivaltaa sen itsekin vasta nyt murrosikäisen isänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtipäästäminen! 18-vuotias muutti 500 km päähän opiskelemaan. Järkyttävä ikävä ja suru.
Toinen toi puolisoehdokkaan 23-vuotiaana ja lapsen 25-vuotiaana. Se, että en puutu liikaa, mutta välitän ja autan tarpeeksi.
Vieläkin kipuilen noiden asioiden kanssa. Soitanko jos en ole kuukauteen kuullut mitään? Onko utelua vai välittämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5v oli vaikein omin lasten kohdalla.
Aikaavievin ja osallistumista vaativin 5-12v.
Murrosikä oli helppo kaikilla neljällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka senkunttinen läsnäolo, kun alkoi liikkumaan ja laittoi kaiken suuhunsa.
Tosiaan nämä vuodet kun vanhemmuuden loputon tehtävä oli pitää se lapsi hengissä.
Eikö tuo nyt ole aika paljon kiinni siitä millaisen elinympäristön lapselle järjestää? Itse stressasin lähinnä vain jos oltiin jossain kylässä.
Vaikeinta on ollut lasten irrottautuminen omaan elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi kun vastaan vaikka mun lapset on vasta 3 ja 7. Iso helpotus kyllä on ollut kun lapsi meni kouluun. Kolmevuotiaan kova uhma ottaa nyt voimille. Kuitenkin ikävuosien 0-2 sitovuus on omaa luokkaansa mun mielestä. Esikoisella taas oli kova kuuden vuoden uhma joka oli vaikea vaihe. Aika lapsikohtaistakin siis... ja vanhemman persoonasta riippuvaa.
50v, ei usko enää edes remmiä takamukselle pieksämällä kuten vielä 70-luvulla!
Riippuu lapsesta. Osalle se on lapsen aikuisuus.
Kun tyttö oli 12-12,5 v. Sellainen murrosikämyrsky oli päällä. Luojan kiitos oli lyhyt aika.