Meinaako trump saavansa Nobelin, kun hyökkää Iraniin?
Yhdysvallat on koonnut Iranin läheisyyteen sellaisen määrän sotavoimaa, ettei Lähi-idässä ole nähty vastaavaa vuoden 2003 jälkeen.
Daily Mailin mukaan Donald Trumpin hallinto suunnittelee viikkojen mittaista Iran-operaatiota, joka muistuttaisi täysimittaista sotaa ja jolla olisi dramaattinen vaikutus koko alueelle.
Sisäpiiriläisten mukaan Yhdysvaltain hyökkäys ei olisi rajattu tai kohdistettu samalla tavoin kuin Yhdysvaltain ja Israelin viimekesäinen isku Iranin ydinlaitoksiin. Tuolloin konflikti kesti 12 päivää.
Brittimedian mukaan Yhdysvallat toteuttaa kuitenkin tämänkertaisenkin operaation yhteisesti Israelin kanssa. Sisäpiiriläiset sanovat, että operaatiosta tulee Iranin nykyiselle regiimille eksistentiaalinen kysymys.
Kommentit (105)
Jos trumppi oikeasti pystyisi Iranin raakan ja naisia eläinten tavoin kohtelevan maan muuttumisen normaaliksi ja pois hirmupappisvallan alta, niin kyllä soisin rumpille vaikka kaksikin nobelia, jos hän niitä niin kovasti haluaa.
Pitäisi perustaa Räyhänpalkinto.
Palkinnon edellytyksiä ovat tarkoituksellisen epävakauden luominen maailmaan ja sotaisat toimet. Myös jatkuvat sotapuheet ydinnapin hivelyn kera katsottaisiin edesauttavan palkintoehdokkaaksi nimeämiseksi.
Kremlin bunkkerirottalauma olisi suvereeni palkinnon ensimmäinen saaja, mutta tämä oranki olisi kyllä vaffa seuraava ehdokas.
Vierailija kirjoitti:
Jos trumppi oikeasti pystyisi Iranin raakan ja naisia eläinten tavoin kohtelevan maan muuttumisen normaaliksi ja pois hirmupappisvallan alta, niin kyllä soisin rumpille vaikka kaksikin nobelia, jos hän niitä niin kovasti haluaa.
Se vaan, miten Yhdysvaltain armeija erottelee iranilaiset pappisvallan kannattajat ja vastustajat. Trumpin hallinnon armeija saattaa mennä asenteella, "Kill 'em all, god knows his own."
Niin tehdessään siinä sivussa siunaa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, tai ainakin Venäjä käyttää sitä oikeuttaakseen oman sotansa.
Vaan kai se on Trumpinkin saatava oma sotansa, osoittaakseen omaa suuruuttaan.
FIFA Nobel on jo saavutettu muuta ei tarvitse
Trump joutaa likakaivoon maailman tyhmin narsisti
Sotiminen ei ole ennenkään estänyt rauhanpalkintoa.
Ei meinaa saada nobelia, se on enempi Trumpin omaa juttua. Media nielee sen, kuten suurin osa ihmisistä.
Tässä näytetään Iranin mullaheille, kenellä on oikea valta.
Tai kun ollut mukana pedari ja lapsenmurha -ringissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos trumppi oikeasti pystyisi Iranin raakan ja naisia eläinten tavoin kohtelevan maan muuttumisen normaaliksi ja pois hirmupappisvallan alta, niin kyllä soisin rumpille vaikka kaksikin nobelia, jos hän niitä niin kovasti haluaa.
Se vaan, miten Yhdysvaltain armeija erottelee iranilaiset pappisvallan kannattajat ja vastustajat. Trumpin hallinnon armeija saattaa mennä asenteella, "Kill 'em all, god knows his own."
Niin tehdessään siinä sivussa siunaa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, tai ainakin Venäjä käyttää sitä oikeuttaakseen oman sotansa.
Vaan kai se on Trumpinkin saatava oma sotansa, osoittaakseen omaa suuruuttaan.
Ei se USA - armeija niitä erottele. Kansalaiset erottelee ne itse. Hyvin tiedetään ne, jotka kannattaa alistavaa pappisvaltaa.
Kohta turbaanit tärisee ja karvat pöllyää kun Setä Samulin pojat tekee terroristihallinnosta muhennosta.
Vierailija kirjoitti:
Kohta turbaanit tärisee ja karvat pöllyää kun Setä Samulin pojat tekee terroristihallinnosta muhennosta.
Siviilejä kuolee, koteja tuhoutuu, usa korruptoi ja yrittää tuhota suvereenin valtion
DRC President to nominate Trump for Nobel Peace Prize
African reporter Hariana Veras tells US President Donald Trump, the President of Congo wants to nominate him for a Nobel Peace Prize.
President Tshisekedi, hes very thankful for what you are doing, Ms Veras said.
Finally, they will have hope.
"https://www.youtube.com/watch?v=ICuomweLEL8
Sen jätkän ajatuksenjuoksusta ei ota selvää.
Vierailija kirjoitti:
Jos trumppi oikeasti pystyisi Iranin raakan ja naisia eläinten tavoin kohtelevan maan muuttumisen normaaliksi ja pois hirmupappisvallan alta, niin kyllä soisin rumpille vaikka kaksikin nobelia, jos hän niitä niin kovasti haluaa.
Mielestäsi on sitten myös oikein, että Suomen kansa syrjäyttää kansaansa syrjivän ja polkevan hallituksen?
Mietin, et järjestäsivät sille jonkun feikkinobelin, juhlat ja kaikki - ois koko maailma vähän aikaa hyvillään. :)
Pahin mitä voisi tapahtua (worst case scenario), et meidän pres. Stubb saisi sen - trumpelo repisi golfhousunsa! :)
("tuo suomalaispelle voitti/sai" :))))
Vierailija kirjoitti:
Sen jätkän ajatuksenjuoksusta ei ota selvää.
Ei sillä juokse ajatus
Vierailija kirjoitti:
Jos trumppi oikeasti pystyisi Iranin raakan ja naisia eläinten tavoin kohtelevan maan muuttumisen normaaliksi ja pois hirmupappisvallan alta, niin kyllä soisin rumpille vaikka kaksikin nobelia, jos hän niitä niin kovasti haluaa.
Iranin islamistisen diktatuurin kaataminen olisi palkitsemisen arvoinen suoritus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta turbaanit tärisee ja karvat pöllyää kun Setä Samulin pojat tekee terroristihallinnosta muhennosta.
Siviilejä kuolee, koteja tuhoutuu, usa korruptoi ja yrittää tuhota suvereenin valtion
Elämä on! Deal with it! :D
Ei, Trump kostaa sen, ettei saanut Nobelia, eikä raukka parka ymmärrä, että rauhanpalkinnon saa se joka edistää rauhaa.