Lue keskustelun säännöt.
Kyllästyttää olla Maija Meikäläinen, "ihan hyvä" kaikessa, mutta ei missään oikeasti hyvä.
14.10.2011 |
Tämä on todella typerää, mutta olen aina miettinyt mikä on se "minun juttuni". Päätin jo nuorena mikä minusta tulee aikuisena ja päädyin haluaamani ammattiin. MInulla on neljä lasta ja ihana mies, omakotitalo ja vakituinen työ. Lisäksi on opiskelupaikka yliopistossa jossa teen lisäopintoja. Silti, edelleen kärsin siitä että en oikeasti ole missään hyvä. Olen pärjännyt kaikessa kohtalaisesti, mutta olen oikein perusesimerkki keskivertoihmisestä. Ihailen vaikkapa tohtoreita, jotka ovat oman alansa guruja, tai sitten käsityöihmisiä, jotka ovat luoneet uran tällä saralla, tai soitonopettajia, jotka ainakin osaavat soittaa. Tämä ei tarkoita etten olisi kiitollinen siitä mitä minulla on. Olen tyytymätön ainostaan itseeni, en ympärilläni olevaan. Onko kenelläkään samanlaisia mietteitä?
Kommentit (9)
ja se ei helpota yhtään asiaa. Vaikka olisi ihan ok ammatti (tyyliin luokanopettaja) niin se vaan tuntuu tosi tylsältä jonkun tutkijatohtorin rinnalla. Sitten se että harrastan aktiivisesti liikntaa, ei ole niin kovin ihme juttu, kun siellä salilla on niitä jotka treenaa paljon ahkerammin, ovat lihaksekkaampia jne. Haaveilen että joku päivä löydän sen jutun jossa olen oikeasti parempi kuin keskiverto.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa. Tohtoreita ympärillä on sen verran, etten pidä sitäkään mitenkään ihmeellisenä ja tavoiteltavana saavutuksena nykyaikana. Toki arvostan heitä, mutten mitenkään tavoittamattoman korkealle. Uskon, että kyseisen hatun saisin opiskeltua minkäkin.
Eri asia sitten on pääsisinkö koskaan opiskelemaan.:( Minulla se tuntuu olevan juuri ongelmana. Sama on työpaikkojen suhteen. Olen niin keskivertoa, että kaikissa hakemuksissa hukun massaan. Työhakemusten kanssa usein käy, että olen varasijalla, mutten valittuna tehtävään. Vakitöitä ei siis ole.
Jo nuoresta asti olen miettinyt, mikä se minun erityistaitoni olisi. Kadehdin aina kamalasti niitä, joilla oli jonkin "intohimo" - taitavia muusikoita, hyviä urheilijoita, upeita taiteilijoita... ja näitä oli siis omassa ikäluokassa ympärilläni. Minä vain olin ihan tavallinen keskivertohyvä kaikessa, en mikään luuseri mutten millään tavalla erityinenkään.
Ja sama harmittaa minua aikuisena.
Ihan älytöntä oikeastaan. Pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on. Mutta aina silloin tällöin tämä vanha "trauma" nostaa päätään. Esimerkiksi tunnistin heti itseni tuosta ap:n otsikosta ja se tietynlainen tyytymättömyyden tunne pulpahti pintaan.
Itsestäni ei olisi esim. väitöksen tekijäksi, ja siksi kadehdin tohtoreita. Toisaalta, jos olisin "vain" tohtori, en olisi tyytyväinen, haluaisin kuitenkin olla myös hyvä äiti ja läsnä lasteni elämässä, enkä pelkästään uraa luomassa. Tuo on kuitenkin vain yksi esimerkki, yhtä paljon haluaisin olla muusikko tai urheilija tai mitä tahansa muuta.. Ei tarvitsisi olla paras, mutta parempi kuin tylsä keskiverto ;o) Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, että ehkä joku päivä, vaikka kymmenen vuoden päästä saankin ahaa-elämyksen ja lopulta löydän sen oman juttuni.Siihen saakka on kai tyydyttävä olemaan Kaisa-keskiverto.
lahjakas, jos sulla on vaikka sosiaalista älyä enemmän kuin keskivertoihmisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko pois, ei ole elämän osa-aluetta jossa yltäisin kovin korkealle. Tai siis en ole vielä sitä keksinyt mikä se olisi, ehkä sellainen on piilossa.
ap
tasapainoisen elämän mestarina. Jos on huippu jossain, niin eipä ole muussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt olen 43 v, enkä enää sitä pode. Nyt olen löytänyt oman erikoistaitoni. Olen aikuiskouluttaja ja olen tajunnut, että tässä olen hyvä.
Esimerkkini:
Erikoistaitoni on tullut näiden "riittävän hyvien" taitojen kombinaatiosta. Olen olut aina vahva poimimaan olennaisen ja puhumaan yksinkertaisesti ja lyhyesti. Tämä taito ei vain nouse esiin arjessa.
Toinen "riittävän hyvä" taito minulla on, että aidosti uskon hyvää toisista ihmisistä. Sekään taito ei ole taito, jota arjessa kummarretaan. Mutta mm. näiden kahden taidon yhdistämäinen on the juttu, jonka avulla minusta on tullut hyvä tällä alalla.
Haluan siis sanoa, että minä uskon teilläkin olevan erityistaitoja. Ne vain ovat vielä piilossa ettekä ole niitä löytäneet.
Voi sentään, "mukavaa" kun on kohtalotovereita! Minä olen paljonkin miettinyt tuota, taviksena olemista. Antaisin itselleni keskiarvoksi 8! Ihan hyvä kaikessa, muttei erityisen loistokas missään. Välillä se on todella kurjaa.
Mutta itseään voi kaiketi aina lisäkouluttaa ja oppia asiat paremmin.
Toisaalta, ainakin itsessäni on sen verran perfektionismiä, että vaadin ehdottomasti liikaa itseltäni. Se saattaa olla osasyy siihen, että koen olevani se "ihan hyvä!"
(miettikää niitä ihmisiä, joille on ulkonäön ja älykkyyden lisäksi annettu vielä roppakaupalla taiteellisuutta, onnea, rakkautta... oih! Ihan mahtavaa! Mutta kyllä meillä tavallisilla Maijoillakin paikkansa on!)