onko muita jotka oikeesti aidosti odottaa pääsevänsä töihin, eli rakastaa työnsä?
Kaverit ovat sitä mieltä että olen erittäin outo mutta tosiasia on että jos mulla monta vapaapäivää, odotan pääseväni taas töihin. Siis viihdyn niin mainiosti ja vaikka olen jo tehnyt sitä työtä yli 10vuotta tuntuu sama ilo joka aamu. Kätilönä teen työtä synnytyssalissa, kolmivuorotyötä.
Kommentit (5)
Yleensä odotan töihin pääsyä jo viikonlopun jälkeen, mutta huomenna en kyllä. Työpaikkani ns. emoyksikkö poltettiin viime yönä, ja vaikka oma työpisteeni ei siinä talossa ollutkaan, tuo palo vaikuttaa kyllä minun ja työkavereideni työhön myös, varmaan pidemmän aikaa. Tämän sotkun selvittämistä en odota...
Joskus on kyllä tilanteita, että työtä tulee mietittyä liikaa kotona, yölläkin jos heräilee. Toisaalta kun menee aamulla töihin ja ratkaisee yöllä mietityn ongelman, niin hyvä olohan siitä tulee.
Nautin toki lomista ja viikonlopuistakin, mutta töihin meno maanantaina ei sekään ole mitenkään vastenmielistä. Tykkään työstäni ja työkavereistani varmasti paljon keskivertoa enemmän.
Olen ollut jo 15 vuotta samassa talossa ja kaikki on muuttunut. Firma kasvaa ja itse olen päässyt eteenpäin urallani. Minulla on kiva osasto johon olen itse valinnut kaikki työntekijät.Saan päättää isoistakin hankinnoista. En haluaisi vaihtaa kenenkään kanssa.
Itse rakastan työtäni. Tosin olen tehnyt sitä vasta 4kk ja tämä on määräaikainen, ja loppuu pian. Se harmittaa minua aivan suunnattomasti. Työskentelen eräässä tv-ohjelmassa. Tarkempaa toimenkuvaa en viitsi kertoa, sillä muuten minut voitaisiin tunnistaa :) tv-alalla työt ovat lähes aina määräaikaisia, joten tähän on vaan sopeuduttava. Toivottavasti seuraava työni olisi yhtä antoisaa kuin tämä.