Lue keskustelun säännöt.
Kaikki on mennyt päin honkia kolmannen lapsemme myötä
13.11.2011 |
Edelleen muistan hyvin, että joskus meillä on mennyt hyvin. Mutta nyt onkin useampi huono vuosi vyön alla.
Olen aina halunnut ja toivonut saavani kolme lasta. Puhuimme asiasta ja päätimme alkaa yrittämään sitä kolmatta ja viimeistä. Tulin raskaaksi nopeasti ja kaikki tuntui menevän hyvin. Pian kuitenkin huomasin ettei mies vaikuttanut olevan ollenkaan innoissaan raskaudesta. Jonkin aikaa ihmettelin käytöstä hiljaa mielessäni, mutta sitten kysyin mistä kiikastaa. Mies kertoikin ettei olisi enää halunnut lapsia, mutta tiesi kuinka minä sitä toivoin ja ajatteli tehdä minut onnelliseksi.
Olin jo silloin pettynyt ja jopa vihainen. En ymmärrä miksi mies ei voinut kertoa mitä ajattelee. En todellakaan olisi häntä pakottanut mihinkään, mutta kun luulin hänen tarkoittavan sitä mitä hän sanoi, että hänkin haluaisi vielä yhden lapsen.
Kolmas lapsemme on nyt pian 3-vuotias ja jotenkin luottamus mieheen ja tähän suhteeseen on mennyt jo ajat sitten. Vielä raskausaikana ajattelin, että kyllä se mieskin sitten vielä kelkkansa kääntää kun lapsi syntyy. No eipä kääntänyt. Tämä kuopus ei ole kiinnostanut häntä juuri lainkaan. Huomioi oikeastaan vain vanhempia lapsia. Joskus tuntuu, että minä vain vihaan miestäni.
Kommentit (4)
Teidän kaikkien, mutta ennen kaikkea lastenne takia.
Yritäthän nyt pikeast sinä saada sen verran aikaiseksi, että teet tilanteelle jotain? Säälittää kuopuksenne, kuulostaa siltä, että molemmat vanhemmat hylkivät häntä enemmän tai väjemmän. Lue kirjoittamasi otsikko ja mieti, mitä se kertoo ajattelutavasta. Keitä kaikkia syytät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä ole koskaan hylkinyt lastani. Päinvastoin, olen ollut hänen puolestaan surullinen ja ehkä joskus yrittänyt kompensoida liikaakin sitä että mies ei ole hänelle samanlainen isä kuin vanhemmille lapsille.
Olemme myös yhdessä asioista puhuneet ja käyneet pariterapiassa. Mies jatkoi käyntejä yksin, mutta lopetti ne reilu vuosi sitten. Muutosta ei ole tapahtunut. Tai ehkä hän on ollut ennemmän läsnä lasten näkökulmasta, mutta oikeasti hän ajattelee edelleen ihan samoin. Juuri tänään totesi, että tuo kuopus olisi voinut jäädä syntymättä. Ei muka tarkoittanut tosissaan. Minun tekee vain mieli oksentaa.
En vain tajua, mikä psyko miehesi on. Miksi viljelee tuollaista sairasta huumoria? Miksi ei voi hyväksyä, että se mikä on tapahtunut, on tapahtunut? Mitä haittaa kolmannesta lapsesta niin paljon on hänelle?
Kuulostaa vähän siltä, että hänellä on omia ongelmia - alemmuudentunnetta, ahdistusta - joille on löytänyt lapsesta syntipukin. Samalla saa käyttäydyttyä piiloaggressiivisesti sinua kohtaan, kun tietää, että tuollainen ahdistaa sinua.
Tuskin voisin itsekään kunnioittaa ja rakastaa miestä, joka kohtelee tuolla tavoin yhtä lapsistaan. Koita jutella miehesi kanssa ilman syyllistämistä. Pohtikaa yhdessä voisiko miehen rakkauden lasta kohtaan jotenkin herätellä. Auttaisiko esim. jos mies viettäisi paljon kahdenkeskistä aikaa nuorimmaisen lapsen kanssa?