Vanhemmat halunneet turvata omaisuutensa ainoalle lapselle - dementia uhkana
Eli toiselle vanhemmalle on vielä diagnosoimaton dementia alkanut kehittyä ja lähiaikana tulenee lääkärin tuomio. Uhkana on, että omaisuus jää pantiksi, jota tullaan käyttämään hoitomaksuihin ja näin vanhempien 40 vuoden aikana hankkima ja lapsilleen varjelema omaisuus päätyisi ulkopuolisten hallintaan. Lisäksi myös toinen vanhempi sairastaa hoidossa olevaa sydänsairautta ja jos hyvin käy voi elää vaikka 15 vuotta vielä, mutta pahimmillaan vaikka heti kuolla tai saada jonkun kohtauksen ja päätyy edunvalvontaan. Sitten jäljellä olisi muistisairautta poteva vanhempi.
Edunvalvontavaltuutukset on tehty, mutta lapsi on jäävi omaisuuden lahjoittamisessa sellaisessa tilanteessa itselleen. Kirjallista yhteistä omaisuutta vanhemmilla on vain kesämökki, muuten omaisuus on hyväkuntoisemman (sydänsairaus) nimissä. Kun ja jos muistisairauden vuoksi joutuu/pääsee hoitokotiin, katsotaanko kaikesta omaisuudesta puolet kuuluvan hänelle, myös siitä, joka on vain toisen nimissä? Voiko edunvalvonta pakkomyydä omaisuutta ilman toisen osapuolen suostumusta (toki puolet päätyisi silloin toiselle osapuolelle tai perilliselle, jos toinen olisi kuollut)? Tämä muistiongelmainen on pieneläkeläinen ja hoitokotiasiassa oli jokin 15 % sääntö, joka vaikutti jotenkin niin, että jos ei riitä, niin haetaan toimeentulotukea ja jos on omaisuutta ei saa toimeentulotukea ja silloin pitäisi myydä omaisuutta. Mutta voidaanko omaisuutta myydä, jos sillä on muitakin omistajia?
Vanhemmat ovat jo ainakin 10 vuoden ajan puhuneet, että he haluavat, että kaikki omaisuutensa jää lapselle. Asia on ollut hankalaa, koska ikääntyessä uusia asioita on vaikea saada aloitettua (omaisuuden lahjoittaminen/perintö, jota vanhemmat ovat painottaneet) kannustuksesta huolimatta eikä lapsi halua eikä ole edes asiallista painostaa asiassa. Viime aikoina valitettavasti muistiongelmainen ei välillä tunnu tuntevan edes lastaan. -Huolestunut666
Kommentit (6)
Jos on edunvalvontavaltuutus, niin miksi olisi lisäksi joku ulkopuolinen edunvalvoja, joka myisi omaisuutta?
Avio-oikeutta ei ole avioliiton ainana, vasta sen päätyttyä, joten ei toisen puolison omaisuutta lasketa sen omaisuudeksi, joka sitä ei omista.
Muutama tuntemani pariskunta on tuossa vaiheessa hakenut avioeroa. Ihan siksi, että parempikuntoisella on säilynyt oma omaisuus ja elämä.
Suurin riski on että valtio rahastaa vanhuksen hoidolla ainakin eläkkeet kokonaan ja toinen on kaiken maailman pakkomyyjät niinkuin isännöitsijät, jotka myy remontteja mitään ymmärtämättömille vanhuksille.
Alkava dementia ei heti vielä tee ihmistä holhottavakuntoiseksi. Tässä tapauksessa vanhemmat voivat siis vielä nyt heti lahjoittaa omaisuutensa lapsilleen. Ja lasten on vain llydettävä tapa puhua asiasta asiallisesti ja kunnioittavasti vanhempiensa kanssa - nopeasti.
Pmaisuus on sen, jonka nimissä se on. Köyhemmän puolison hoitomaksuihin ei viedä toisen puolison omaisuutta, eikä omaisuutta voida pakkomyydä, ellei se dementoituva pääsy ulosottoon.
Minun äiti oli edunvalvonnassa ja kun äiti kuoli niin edunvalvonta päättyy heti ja äidin omaisuuden hoito siirtyi minulle lapselle. Käytännössä siis sain heti kaiken äidin omaisuuden 460000 euroa kolmella tilillä. Äidin asunnon hoito minulle myös. Tein pesänjaon ja perunkirjoituksen oikeusaputoimiston avulla. Siihen ei mennyt kauaa ja maksoi joku 130 euroa. Sitten menin osuuspankkiin ja ne katseli papereita puoli tuntia ja sitten siirsin äidin omaisuuden omalle tililleni.
Vierailija kirjoitti:
Jos on edunvalvontavaltuutus, niin miksi olisi lisäksi joku ulkopuolinen edunvalvoja, joka myisi omaisuutta?
Avio-oikeutta ei ole avioliiton ainana, vasta sen päätyttyä, joten ei toisen puolison omaisuutta lasketa sen omaisuudeksi, joka sitä ei omista.
Muutama tuntemani pariskunta on tuossa vaiheessa hakenut avioeroa. Ihan siksi, että parempikuntoisella on säilynyt oma omaisuus ja elämä.
Eikö se niin mene? Eli jos eläke ei riitä hoitomakujen omaan osuuteen, niin pitäisi hakea toimeentulotukea. Ja entä kun toimeentuloa ei siis saa, kun katsotaan, että omistaa mökin puolikkaan?
Mitä omaisuudelle tapahtuu, jos "päästään terve" kuolisi?
Up. -Ap