Koko vuodeksi kaavailtu 2,6 miljoonan palkkatuki hupeni Pohjois-Karjalassa viikossa, koska normaalia kovempi työttömyys
Palkkatukirahat ovat monin paikoin vähissä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ne loppuivat viikossa.
Syynä on korkea työttömyys ja pienet määrärahat. Tukea pidetään myös tehottomana, koska se ei usein johda pysyvään työhön.
Joensuulainen Lauri Passoja oli vuoden vaihteessa toiveikkaana. Hän halusi päättää kahden vuoden työttömyysjaksonsa ja saikin myönteisen vastauksen kiinnostavasta palkkatuetusta työpaikasta pian loppiaisen jälkeen.
Ilo haihtui nopeasti, sillä työvoimavirkailija ilmoitti, että tukirahat olivat jo loppuneet.
Pohjois-Karjalassa palkkatukeen varatut 2,6 miljoonaa euroa loppuivat tammikuussa noin viikossa.
Kuin matto olisi vedetty alta. Ei minulle tullut mieleenkään, että se olisi näin nopeasti loppunut, Passoja sanoo.
Palkkatuki on työnantajalle maksettava määräaikainen tuki. Sen voi saada, jos palkkaa alentuneesti työkykyisen tai pitkään työttömänä olleen.