Lue keskustelun säännöt.
SUUREN METSÄN SUURI SOPIMUS (tunnista puolueet)
05.02.2026 |
Satu oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä tiestä
Kun syksyn ensimmäinen kultainen lehti irtosi oksastaan ja alkoi leijua alas, koko metsä pidätti hengitystään. Lehti ei pudonnut se laskeutui, kuin olisi tiennyt olevansa osa jotakin suurempaa. Ja silloin metsän väki tiesi: oli jälleen aika kokoontua Suurelle Käräjäkivelle.
Puiden latvat humisivat kuin vanhat tarinat, ja ilma oli täynnä sellaista hiljaista sähköä, joka syntyy vain silloin, kun tulevaisuus on vielä kirjoittamatta.
I. Karhujen hartiat ja lämmin syli
Aukion keskellä seisoivat Karhut, metsän syke ja sydän. Heidän turkkinsa oli kulunut polttopuiden kantamisesta, ja heidän tassunsa olivat nähneet enemmän työtä kuin yksikään muu eläin. Silti heidän katseensa oli lempeä sellainen, joka näkee sekä vahvuuden että haurauden.
Meidän metsämme ei saa olla paikka, jossa vahvin vie kaiken ja heikoin jää varjoon, Karhut sanoivat, ääni syvä kuin juurten alla virtaava vesi. Työn tulee antaa elämälle rytmi, ei riistää sitä. Jokaisella on oikeus pesään, ruokaan ja lepoon. Metsä on koti ja kotia hoidetaan yhdessä.
Karhujen sanat levisivät kuin lämmin tuuli, joka sai oksat nyökkäämään hyväksyvästi.
Kommentit (7)
III. Metsäkarjujen melu ja sisäinen varjo
Pensaikossa rymistelivät Metsäkarjut, kuin ukkonen joka ei löydä taivasta. Rakentakaa korkeampia aitoja! Estäkää vieraiden lintujen laulut! he huusivat.
Mutta karjujen joukossa oli myös toinen ääni ärhäkkä naaraskarju, joka heilutti saksiaan niin, että oksat väistyivät. Hänen komentonsa oli terävä, ja monet karjut tottelivat sitä empimättä. Ja hieman taaempana, varjoissa, istui vanhempi karju. Hän ei puhunut paljoa, mutta hänen hiljainen katseensa sai muut asettumaan riviin. Hänen vaikutuksensa oli kuin kylmä tuuli: ei näkyvä, mutta tuntuva.
Karjujen omat poikaset katselivat vierestä, nälkäisinä ja väsyneinä, mutta karjut eivät huomanneet. Heidän katseensa oli aina jossain muualla menneessä, uhkakuvissa, varjoissa joita ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
IV. Punaisten Ilvesten liekki ja Metsänvartijoiden viisaus
Ilvekset istuivat käräjäkiven reunalla, silmissään tuli, joka ei koskaan sammunut. Jokainen ylimääräinen pähkinä kuuluu heikoimmille! he huusivat. Heidän sanansa olivat kuin kipinä: välttämätön, mutta joskus liian nopea syttymään.
Heidän vieressään Metsänvartijat kuuntelivat puiden huminaa. Jos metsä kuolee, ei ole työtä eikä koteja, he muistuttivat. Heidän sanansa olivat kuin sammal: pehmeitä, mutta kantavia.
V. Myyrät, Hylkeet ja kauriiden kuri
Myyrät kaivoivat tunneleita sinne tänne. Elinvoimaa koko metsään! he huusivat, mutta kukaan ei ollut varma, mihin suuntaan he olivat menossa. Heidän sydämensä oli hyvä mutta heidän karttansa oli aina hukassa.
Rantakivellä istuivat Hylkeet, meren tuuli turkissaan. Sopikaa mitä sovitte, he viittoivat, kunhan me saamme laulaa meren kielellä ja pitää omat kalavetemme. Metsäkarjut mulkoilivat heitä, mutta Hylkeet vain lauloivat hiljaa, mutta lujasti.
Samaan aikaan Kauriit puhuivat lempeästi perheen pyhyydestä, mutta heidän vaatimuksensa olivat ankaria. Halvat marjat on kiellettävä toreilta! he julistivat. Mutta metsässä oli tiukat ajat. Monen pesä oli kylmä, silti kauriit vaativat, että juuri ne halvat marjat ne, joihin köyhimmät turvautuivat oli poistettava. Se sai monet eläimet katsomaan maahan.
VI. Sivustakatsojat: Hauki ja Susi
Hauki loikki vedestä kuin konsultti. Koko metsä pitää johtaa kuin yritystä! hän vaati. Susi taas kulki metsän laidalla, katseessa sekä vihaa että surua. He olivat metsän sivusäveliä tärkeitä, mutta eivät tämän tarinan ytimessä.
VII. Suuri päätös
Kun metsä oli täynnä kettujen laskelmia, karjujen melua, hylkeiden laulua ja kauriiden sääntöjä, Karhut nousivat takajaloilleen. Heidän äänensä oli vakaa, ei kova mutta se kantoi kauas, kuin ukkonen joka ei pelota vaan lupaa sadetta.
Metsä ei voi rakentua ahneudelle eikä pelolle, Karhut sanoivat. Me valitsemme tien, jossa jokaisella on paikka. Me pidämme huolta siitä, että pesät pysyvät lämpiminä ja polut avoimina kaikille.
Ja niin, Karhujen johdolla metsä alkoi rakentaa talvea, jossa ahneus ei saanut määrätä tahtia eikä pelko suunnata askelia. Talvea, jossa jokaisella oli oikeus hyvään elämään.
Talvea, jossa metsä oli jälleen koti.
Kokemuksella oli oma vaalisatu omassa kampanjassaan viime vuonna niin valmistelin sitten tällaisen itsekin
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksella oli oma vaalisatu omassa kampanjassaan viime vuonna niin valmistelin sitten tällaisen itsekin
Kokoomuksella😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
II. Kettujen ahneus ja suuret suunnitelmat
Aukion laidalla Ketut levittelivät pergamenttejaan. Heidän silkkiturkkinsa kiilsivät pähkinäöljystä, jonka oravat olivat keränneet heille ei rakkaudesta, vaan pakosta.
Tuottavuus ennen kaikkea! ketut kähisivät. Heikompien eläinten on kerättävä enemmän, nopeammin ja halvemmalla. Heidän kynänsä liikkui kuin terävä tuuli, joka ei tunne armoa. Heidän maailmassaan metsä ei ollut koti se oli markkina.
Ja nyt heillä oli uusi suunnitelma: rakentaa suuri, kiiltävä torni keskelle metsää, niin korkea, että se varjostaisi vanhat puut. Ja metsälammen pohjavesi, ketut supisivat, myydään eniten tarjoavalle. Mitäpä metsä sillä tekee, kun me voimme tehdä voittoa?
Oravat värisivät. Purot kuuntelivat. Metsä ei pitänyt siitä, miten ketut puhuivat sen sydämestä.