Miten minä jaksan miehen negatiivisen elämänasenteen?

että jos ottaa huumorilla jonkun asian, se tarkoittaa hälläväliä-asennetta, kun vaan naureskelee vakavalle asialle.

Negatiivisen ihmisen kanssa ON raskasta elää.

Mitä jos koitat puhua miehellesi tästä? Selität oikein juurta jaksaen ja rautalangasta vääntäen?

JOskus mies sitten tokaisi mulle kiukkuisena että "sulle sit taitaa olla kaikki asiat vähän hälläväliä" kun jonkin taas käänsin positiiviseksi mistä valitti.

sikäli että mun mies oli usein tosi väsynyt ja allapäin töistä tultuaan kun lapsemme oli vauva. Siis naama myrtsinä jne. Eihän sellasta jaksa pidemmän päälle katella, kun asuu samassa kämpässä! On vaikeeta olla kattomatta sit toiseen tai antaa ankeiden lauseiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mä luulen että tohon ei auta muu kuin asiasta puhuminen. Sun miehes täytyy tsempata ton asian suhteen.

Meillä kanssa niin, että mä olen yltiö optimistinen. En osaa murehtia asioita pitkään esim. sain potkut duunista... sen päivän jaksoin velloa ja seuraavana aamuna olin jo täynnä tarmoa työvoimatoimistossa etsimässä töitä (ja löysinkin kahes viikossa). Mutta mies, plääh, se on perus-pessimisti.



Ei kuitenkaan aivan sitä pahinta laatua, mutta semmoinen, joka helposti näkee asioissa aina niiden riskit ja epäonnistumisen mahdollisuuden. Ennen peliä (on valmentaja) puhuu, että "hävitään salettiin kun joukkue harjoitellut niin huonosti" ja kuitenkin voittavat 4-0.



Välillä se on raskasta. Tuntuu, että vetäisi perässä kivirekeä kun toinen on aina "ei, en jaksa, en halua" ja istuu sohvalla kun itse olisi täynnä tarmoa haravoimaan ja ulkoilemaan. Mutta on tehtävä juuri niinkuin täällä joku jo sanoikin; irrota itsesi miehesi negatiivisuudesta.



Esim. mä saatan viikonloppunaamuna lähteä lasten kanssa kirppikselle heti klo 10 kun mies vielä loikoilee sängystä... ja sitten vajaan tunnin päästä puhelin soi ja mies kysyy missä ollaan ja haluaa tulla meidän kanssa kirppikselle (taktisesti mentiin bussilla niin saatoin sanoa, että tuu autolla tänne, heh heh)



Eli kyllä se sieltä sitten ponnistaa se pessimistikin. Pitää vaan tajuta, että se perusluonne ja suhtautuminen asioihin on erilainen.

Munkin mies luulee että jos ottaa huumorilla jonkun asian, se tarkoittaa hälläväliä-asennetta, kun vaan naureskelee vakavalle asialle. Negatiivisen ihmisen kanssa ON raskasta elää. Mitä jos koitat puhua miehellesi tästä? Selität oikein juurta jaksaen ja rautalangasta vääntäen?

JOskus mies sitten tokaisi mulle kiukkuisena että "sulle sit taitaa olla kaikki asiat vähän hälläväliä" kun jonkin taas käänsin positiiviseksi mistä valitti.

Negatiivisuus ja vielä pahempien uhkakuvien kaivaminen vaan yltyy jos itse yrittää sanoa väliin jotain positiivista. Ja mukaan tulee moittiminen 'hälläväliä-asenteesta'.

Ainoa mikä tuohon auttaa on etäisyyden ottaminen.

Puheissaan joutuu myös olemaan tarkkana. Jos sanon joskus vahingossa äidilleni, että lapsi on sairaana (jos lapsella on esim. flunssa tai yskä) niin heti alkaa kauhea kamaluuksien pohtiminen ja vatvominen. "Voi kuinka kauheaa, oletko hakenut antibioottikuurin? Miksi et? Menepä nyt heti hakemaan, ja muille lapsille myös varalta etteivät sairastu"... ja sitten tulee pitkä luento siitä mitä kaikkea kamalaa yhdestä yskästä voi seurata, ja hirveästi kaikenlaisia omituisi ohjeita (niinkuin se että koko perheelle pitää hankkia ab-kuuri).

Semmoista on raskasta kuunnella.

Joku puhui tuossa ylempänä toisen tunteisiin mukaan menemisestä. Näissä tilanteissa ei kuitenkaan ole kyse siitä, vaan siitä että toinen hyökkää tunteidensa kanssa kimppuun, ja vääntää ja vääntää eikä anna rauhaa.

Toisen tunteisiin mukaan meneminen on sitä, että hermostuu siitä jos toinen on pahalla tuulella tai huolissaan tmv.

Tsempit ap:lle.

Kannattaa varmasti puhua miehen kanssa tuosta asenteesta. Se voi olla hänellekin ongelma.

Itse olen joissain asioissa tosi negis, mutta välillä meilläkin on tuota samaa: ukko naama myrtsinä ei suostu edes yrittämään kun "epäonnistuis kumminkin".



Yritä puhua asiasta riitelemättä, ja sanoessani asiasta tarkoitan tätä: älä puhu miehen negatiivisista kommenteista, vaan ennemmin siitä, minkälainen asenne saattaisi auttaa asiassa eteenpäin. Yritä saada aikaan keskustelu: tää on vaikeeta, koska tässä on riidanaihe nähtävillä niin selvästi.



Ehkä tyylin että sanot: tosi ikävää että susta tuntuu pahalta. Mikä ton tunteen aiheuttaa tarkalleen?



Monissa asioissa oon huomannut että jos ukon saa itse funtsaamaan asiaa, niin parin viikon perästä se tulee esittelemään mun hyviä ideoita ominaan :) Ja tällöinhän kyse tosiaan _on_ sen omasta ideasta: se on ehkä sitten oikeasti omaksunut sen idean.



Kokonaan eri asia on että mies saattaa olla oikeasti masentunut tai masentuneisuuteen taipuvainen. Siinä voi auttaa kuuntelemalla, mutta raukaksi ja paraksi säälitteleminen ei auta: kukaan ei pääse elämässään eteenpäin jos näkee ittensä uhrina.



Tsemppiä ap:lle, toivottavasti tilanne on ratkaistavissa!

mielipiteitä

Sun ongelma on siinä, että mietit miehesi ajatuksia. Niaset turhaa vatvoo, mitä miehet ajattelee. Ala ajatella itse. Ole onnellinen ja positiivinen, keskity omaan elämään ja lapsiin. Sun elämä pyörii sun ympärillä eikä miehen. Irtaannu henkisesti. Jos tuntuu tosi pahalta niin eroa.

Niin, mun ongelma on se että pienten lasten takia mun elämä pyörii nyt kodin ja perheen ympäirillä. Muuhun ei ole aikaa eikä voimia. Sitten kun tahtoisi että voisimme tehdä jotain perheenä, niin harmittaa kun mies suhtautuu kaikkeen kielteisesti. Ei kiinnosta, ei huvita. Harmittaa ja mietin miten se tulee vaikuttamaan lapsiin. Oppivat isältä kielteisen suhtautumisen kaikkeen? Huomaan itsestäni pikkuhiljaa samoja piirteitä kun masentaa ja väsyttää ettei toisesta saa henkistä tukea ja kannustusta, vaikka nyt sitä eniten tartteisi että jaksaa yövalvomisten yms kanssa. Kun ei ole niitä työkavereitakaan tässä vaiheessa.

Hukuta miehesi yltiöpositiivisuuten. Kuulostaa aika valittajalta tuo miehesi. Mikä miestäsi mahtaa harmittaa?

Niin mä olen tehnyt. JOskus mies sitten tokaisi mulle kiukkuisena että "sulle sit taitaa olla kaikki asiat vähän hälläväliä" kun jonkin taas käänsin positiiviseksi mistä valitti.

Kuulostaa niin tutulta tuo ap:n kirjoitus. Ja varsinkin tuo "hälläväliä" asenne. Kaikki pitäisi aina ottaa niin hirveän raskaasti ja vakavasti. Enpä tiedä minäkään mitä pitäisi tehdä kuin tosiaan vaan keskittyä omaan elämään ja lapsen ja yrittää olla itse positiivinen. Harmittaa vaan lapsen puolesta kun näkee tuollaisen "mörököllin" ja vielä kun lapsi on poika niin "isän ihannointi-ikä" on vaikeaa vierestä katsottavaa.

Tajusin sen joskus murrosiässä, sitä aiemmin tietysti ihailee vanhempaansa. Kyllä se on raskasta. Mun äidillä siihen liittyy kateus.



Koskaan ei voinut kertoa mitään ystävistään, koska aina se kääntyi kateudeksi. Jos mä sain 9,5 kokeesta, niin aina joku oli saanut kympin. Jos joku oli lähdössä lomalle, niin ei ikinä muistunut mieleen, että mekin ollaan just oltu tai kohta menossa, vaan piti haukkua ne muut.



Jos mä suunnittelin jotain, niin löytyi aina jotain heikkoa tai latistavaa siitä.



Kaikesta huolimatta meistä lapsista kasvoi kyllä ihan normaaleja, hyvät koulutukset ja työpaikat.Mutta kyllä tuo negatiivisuus on niin raskasta.



Mä sanoinkin sitten joskus aikuisena, että en halua kuunnella. Se vaan on niin raskasta.

Tee lastesi kanssa kivoja asioita, hasuttele ja hulluttele. Vieraile sisarustesi luona "tankkaamassa" hyvää ja positiivista ilmapiiriä. Yritä kääntää vaikeatkin asiat voitoiksi. Näin voit ainakin omalta osaltasi näyttää lapsillesi että ihan tavallinen arki on kivaa! Ja on se kumma jos mies ei ala tajuta mistä jää paisi!!!

Vanha ketju, mutta tuli vastaan, kun jälleen kerran tuskastelin ja googlettelinnja mietin, että miten voisin auttaa pessimististä ja masentuneisuuteen taipuvaista miestäni.

Olen yrittänyt olla positiivinen - tulee minulta pääosin luonnostaan, mutta positiivisuutta on enää vaikea ulottaa mieheen. Kutenntuolla yöempänä joku totesi, niin minäkin käyn "tankkaamassa positiivisuutta" lasten kanssa niin sisarusteni perheiltä kuin äitini luotakin.

Välillä ihmettelen, että miten hitossa tähän päädyin? Vetämään kivirekeä?

Ihan hyvä mies.

Toi mies on varmaan saanut teininä rantalomalla istua vain hotellihuoneessa ja syödä niitä sipsejä.

Teidän positiivisuutenne on varmaan epäaitoa, siksi se ei tartu mieheen.

Miesten kitkeryys johtuu tyypillisesti siitä, että heidät on lapsena päästetty helpolla. Ei ole tarvinnut ottaa vastuuta eikä oppia tunnetaitoja.

Sitten kun pitäisi olla aikuinen, vähän kaikki tuntuu osaamattomuuden takia epämukavuusalueelta.

Miks pokasit tommosen???