Kun työkaverina on hiljainen vähän ylimielinen

papattaja joka ei osaa olla yhtään hetkeä hiljaa? Esi se tyyppi ole todennäköisesti ylimielinen (olen hämästynyt miten moni näin kuvittelee) Vaan vähän arka tai pohdiskeleva tyyppi joka ei jaksa jauhaa jotain tyhjänpäiväistä.

tyyppi, niin käykö kellekään muulle kuin mulle, että esim. kahvilla kun istutaan, niin tulee puhetta ja hermostunutta naurua ihan vain täyttääkseen tilan ja sitten pitää itsekin itseään idioottina ja tämä työkaveri varsinkin osoittaa välillä ilmeillään, että pitää idiottina. Mua ainakin hermostuttaa tuollaiset tyypit, voisivat itsekin osallistua keskusteluun.

papattaja joka ei osaa olla yhtään hetkeä hiljaa? Esi se tyyppi ole todennäköisesti ylimielinen (olen hämästynyt miten moni näin kuvittelee) Vaan vähän arka tai pohdiskeleva tyyppi joka ei jaksa jauhaa jotain tyhjänpäiväistä.

tyyppi, niin käykö kellekään muulle kuin mulle, että esim. kahvilla kun istutaan, niin tulee puhetta ja hermostunutta naurua ihan vain täyttääkseen tilan ja sitten pitää itsekin itseään idioottina ja tämä työkaveri varsinkin osoittaa välillä ilmeillään, että pitää idiottina. Mua ainakin hermostuttaa tuollaiset tyypit, voisivat itsekin osallistua keskusteluun.

ja jos kerta kerran on lähtenyt siihen tyhjän tilan täyttämiseen, niin sitä saa näköjään aina jatkaa. en ole mikään kovin papattaja muutoin, ap

Itse olen välillä omien traumojeni takia lukossa tuollaisissa sosiaalisissa tilanteissa. En saa oikein sanaa suusta enkä hymyä naamalle, vaan väkinäisen hymyn ja vastausta pitää miettiä. Varmaan vaikutan juuri ylimieliseltä ja hiljaiselta, vaikka rentoutuessani olen ihan päinvastainen.



Tälle en voi mitään. Koeta kestää.

Että on ylimielinen? Siis miten se ilmenee?

Entä jos se onkin niin ujo ja arka, paskajäykkänä, eikä uskalla avata suutaan, kun pelkää itse kuulostavansa typerältä, ja että ääni alkaa väristä?

Muakin on luonnehdittu leuhkan näköiseksi, vaikka oikeasti yritin olla niin huomaamaton, ja muissa maailmoissa olevan näköinen, ettei kukaan isommassa porukassa sanoisi vain mulle mitään, enkä joutuisi suutani avaamaan ja häpeämään.

sellaisessa seurassa, jossa jutut liikkuvat loputtomasti akselilla miehen ja lasten tekemiset, arjen raskaus sekä kodinhoitaminen. Mulla ei vaan ole mitään mielenkiintoa osallistua moisiin aiheisiin, mutta yritän toki kohteliaasti ja mahdollisimman myönteisesti olla läsnä, mutta pientä ylimielisyyttä asenteessani en vain pysty peittämään. Sen sijaan mm. lomamatkoista, yhteiskunnallisista ja muista ajankohtaisista asioista, kulttuurista ja harrastuksista puheenaiheina jaksan kyllä kiinnostua näiden kodinhengettärienkin kanssa. Selvennykseksi, että olen itsekin vaimo ja äiti. :)

että se pitää sinua idioottina. Itsellekin vain todella usein käy niin, että vieraampien ihmisten seurassa ei tule yhtään mitään sanottavaa mieleen. Ei siis kerta kaikkiaan mitään, vaikka koko ajan miettii, että nyt pitäisi sanoa jotain. Ja sitten miettii niitä sanomisia niin kauan, että ne kuulostavat omassa päässä ihan idioottimaisilta ja tuntuu, että vaivautunut hiljaisuuskin on parempi vaihtoehto.

tuollaisten seurassa. Aivan sama mulle onko syynä ns. ujous vai ylimielisyys. Jos aikuinen ihminen ei halua kantaa osuuttaan sosiaalisesta tilanteesta, niin olkoon. Mäkin olen sitten hiljaa.

Ja kahvihuoneessa olen kyllä hiljaa kun jutut on jotain alapäähuumoria tai eilisiä kapakkajuttuja.

Ei ole sanomista.

Ja koko ajan kaikille kommeneteille pitäis nauraa.



Varmaan olen ylimielisen oloinen, kun en jaksa nauraa koko aikaa tyhmille jutuille.

Hiljainen ja ylimielisen oloinen nimittäin. Nenäkin on semmoinen pystynokka, että ei tarvitse kuin katsoa suoraan eteenpäin, niin näytän siltä kuin kulkisin nokka pystyssä.



Olen ujo ja ääneni on hiljainen luonnostaan. Usein turhaudun, kun kukaan ei kuuntele, vaikka sanoisinkin jotakin. Ääni ei vain kanna, ellen ala huutaa, ja sitä en halua. Nuorena olin niin arka, etten sen vuoksi puhunut paljoa. En myöskään oikein keksinyt sanottavaa. Nykyään en saa ääntä kuuluviin, vaikka sanottavaa toisinaan olisikin.



Olen ihmistyyppi, jonka on helpompi kirjoittaa kuin puhua. Menen helposti sekaisin sanoissa ja sanon esim. "vuosi" kun tarkoitan "viikkoa". Sitten nolottaa. Mutta kirjoittamisessa en sekoile.



Kuitenkin minun on helpompi ottaa osaa vitsailevaan keskusteluun kuin asiapuheeseen. Esim. omista lomamatkoistani en osaa kertoa, koska olen huomannut, ettei kukaan jaksa kuitenkaan kuunnella niitä. Sen sijaan, jos tulee puhe kaksimielisistä jutuista, niihin minun on helppo keksiä pari lausetta ja mennä mukaan.



Monikaan ei taida tietää, mitä oikeasti asioista ajattelen, mutta se on toinen juttu.

Mä oon se hiljainen, mua ei vain kiinnosta toiset ihmiset, töissä on kuitekin pakko käydä.

Äkkiä sen huomaa onko työkavereissa sellasta jonka kanssa jutut natsaa, jos ei ole niin ei jaksa tyhjästä höpistä kaiken päivää. Muutenkin kiva pitää kaverit ja työ erillään.

Jos se on susta ylimielistä, niin samase.

Jos aamulla tervehtii ja käyttäytyy kohteliaasti, niin pitäs riittää. Kaffepaussilla saa olla omissa ajatuksissa.

anna toisten olla sellaisia kuin ovat, äläkä ala mustamaalata tai haukkua jotain. kateeksiko käy vai mksin h hän haittaa? yleensä puhetta riittää tarpeeksi muutenkin. ja jos ei riitä niin hiljaisuuskin on kiva.